2017/10/02

Metsän pimeimmässä kohdassa - viikonlopun tunnelmia

Tulin huomaamatta varastaneeksi itselleni pienen blogiloman kun eiliselle tarkoitettu teksti jäi julkaisematta. Hups. Joskus käy niin, että on niin monta rautaa tulessa, että tällaisia "pikkumokia" tulee tehtyä. Anna minun selittää miten näin pääsi käymään. Katsos kun tänä viikonloppuna meillä on ollut niin paljon ihanaa tekemistä, että ajatukset ovat olleet pääosin juhlissa ja meidän perheen yhteisissä puuhissa. Yksi meidän viikonlopun kohokohdista oli ehdottomasti serkkuni häät joita vietettiin lauantaina Långvikin Spa & Congress-centerissä Kirkkonummella. Itse vihkimistilaisuus oli ulkona ja voitte vain kuvitella miten kaunis seremonia oli. Kaunis hääpari keskellä syksyistä maisemaa. Värit luonnossa, meri ja kuin tilauksesta juhlaseurueen yli lentäneet muuttolinnut saa vieläkin ihoni kananlihalle. Niin tunnelmallista ja kaunista. Vau! Häiden lisäksi olemme myös tehneet kaikkea muuta kivaa..

Tänä viikonloppuna olemme:

- Juhlineet serkkuni tunnelmallisia häitä ihanassa seurassa. Juoneet kuohuvaa, nauttineet kauniista lauluesityksistä ja tanssineet valssia ja muita vähän menevämpiäkin biisejä tanssilattialla. Häät ovat aina niin ihanat!

- Kiertäneet ystäväperheemme kanssa Helsingin keskuspuistossa ja löytäneet maailman kauneimman paikan metsän pimeimmästä kohdasta (kuva yllä). Meidän jännittävästä retkestä kerron lisää myöhemmin viikolla.

- Tervehtineet isoäitiäni joka pitkän sairaalajakson jälkeen pääsi kotilomalle hetkeksi. Myös pikkupojat olivat mukana ja piirsivät isoisovanhemmilleen paljon piirrustuksia joissa riittää katseltavaa moneksi päiväksi.

- Hoitaneet ja edistäneet rakennusprojektiamme joka etenee hyvällä mallilla. Ensi viikolla työmaallamme tapahtuu paljon. Siellä häärää putkimies, sähkömies, kattoasentajat ja kaivinkone.

- Pesseet kaksi koneellista pyykkiä (ja olleet pesemättä ne vielä jonossa olevat neljä koneellista. Heh)

- Saunoneet yhdessä koko perhe, itkeneet lauteilla ja lopulta pelastaneet lastalla yhden lauteiden väliin tippuneen pikkuauton. Niin tyypillistä lapsiperheen saunomista.

- Pitäneet huolta meidän vieraasta: pehmopupu-Bruno:sta joka on eskarista saatu kotitehtävä-projekti. Bruno muutti meille ison matkalaukun kanssa ja olemme koko viikonlopun lukeneet sille satuja ja pitäneet huolta hänestä ohjeiden mukaisesti.

- Yrittäneet heiluttaa, kilkuttaa ja kiskoa meidän esikoisen ensimmäistä irtoavaa maitohammasta. Siinä se kuitenkin vielä sitkeästi roikkuu kiinni.

- Viettäneet kokonaisen illan HopLopissa ja jokainen meistä liukui siellä liukumäkeä ja upottautui pallomereen. Kyllä, myös me aikuiset.

- Tehneet kotitekoista pitsaa yhdessä lasten kanssa ja vahtineet sen valmistumista nenät liimautuneena uunin luukkuun.

- Käyneet perheuinnissa ja testanneet räpylöillä uimista koko allasmitan verran yhdessä.

- Vierailleet ihanassa pienessä kahvilassa jonka omistaja lahjoitti meille kaikki päivältä jäljelle jääneet munkkirinkelit koska oli juuri sulkemassa. Kiitos!

- Nukkuneet kahdet yli 1,5 tunnin mittaiset päiväunet vaikka lapsia "ei yhtään väsyttänyt".

- Valokuvanneet luontoa sen kaikessa ihanuudessa. En voi olla räpsimättä kuvia joka käänteessä kun tiedän, että värit pian katoavat.

- Käyneet esikoisemme kanssa jääkiekkotreeneissä ja ihmetelleet sitä miten reippaasti hän luistelee siellä muiden joukossa.

- Kreisibailanneet lasten kanssa "Tarkenee"-biisin tahdissa ja toivoneet, etteivät naapurit huomaisi mitään. Heh. 

Mitä sinun viikonloppuna tapahtui?

-Såfin

PS. Siis apua, en pysty käsittämään että nyt on Lokakuu.. minne katosi elo- ja syyskuu?

1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihanalle viikonlopulle♥ Me oltiin vaan meidän omassa kuplassa ja käytiin herkuttelemassa kiinalaisessa :)

    VastaaPoista