2019/11/19

5 positiivista asiaa

Olemme täällä marraskuun pimeydessä. Kaikista eniten vihaamani vuodenaika. Kaikki on pimeää ja joudun joka vuosi taistelemaan jaksamisen kanssa. Minun perinteisiä selviytymiskeinoja ovat olleet yksinkertaisesti se, että annan arjen viedä. Buukkaan hyvissä ajoin kalenterini täyteen kivoja juttuja ja jotenkin viikkojen kuluessa huomaan että selvisin. Selvisin joulun kynnykselle. Siitä tässä on nyt kyse. Joihinkin tämä pimeys vaikuttaa enemmän kuin toisiin. Vaikka en haluaisi myöntää sitä, kuulun siihen joukkoon jolla on taipumusta masennukseen ja yliväsymykseen tähän aikaan vuodesta. En kuitenkaan halua antaa itseni vietäväksi tälle tunteelle ja taistelen vastaan. Siksi olen tehnyt kalenterimuistutuksen tälle päivälle jossa annan tehtäväksi itselleni kirjoittaa viidestä positiivisesta asiasta elämässäni juuri nyt. Kalenterissani on muitakin muistutuksia jotka liittyy positiivisena pysymiseen, mutta tämän päivän harjoitus tulee hyvään aikaan. Täältä siis pesee: viisi asiaa jotka ovat positiivisia minun elämässä tällä hetkellä.

1. Itsetuntemus. Olen todella iloinen siitä, että viime vuoden aikana olen onnistunut oppimaan enemmän itsestäni ja siitä miksi käyttäydyn tietyllä tavalla eri tilanteissa. Tämä ei ole pikkujuttu. Kaikki tämä pohjautuu siihen, että olen lukenut kirjoja erityisherkkyydestä ja nyt myöhemmin tänä syksynä osallistunut myös samanaiheiseen kurssiin. Tiedän nyt olevani sosialisesti erityisherkkä. En siis pelkää ihmisiä, päinvastoin rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä - mutta ylitulkitsen ja kiinnitän huomiota eleisiin, tunteisiin ja ristiriitaisiin viesteihin paljon keskivertoa enemmän. Hyvässä ja huonossa. On jännää huomata, miten paljon paremmin pärjään arjessa kun tiedän kaiken tämän itsestäni. 

2. Uni. Olen pitkään nukkunut huonosti. Heräilin ja nukuin pääosin pinnallista unta. Vuoden verran olen ihmetellyt unien puuttumista kokonaan. Myös hyvinvointisormus joka mittaa unen laatua on pitkään väittänyt, että saan minimaalisen vähän REM-unta yössä. Uskon sen todeksi. En muista milloin olisin nähnyt unta viimeksi. Kuukausi sitten tähän kaikkeen tuli muutos. Olen yhtäkkiä nukkunut paljon paremmin ja vihdoin näen myös unia. Aamulla olen iloisempi ja tuntuu siltä, että näen asioita selvemmin nyt kun nukun paremmin. En tiedä mikä muuttui mutta toivon, että paremmat unet ovat tulleet jäädäkseen. 

3. Perhe. Monessa mielessä koen nyt jostain syystä olevani lähempänä perhettä kuin koskaan aiemmin. Puhun tässä meidän omasta pienestä perheestä mutta myös laajemmasta perhepiiristä. Lasten isovanhemmista, siskoistani ja koko suvusta. Ehkä viimeaikoina kokemamme menetykset ovat tuoneet meitä lähemmäksi toisiamme. Ehkä nyt on tullut se aika kun perheen kanssa vietetty aika tuntuu erityisen tärkeältä ja se tuntuu kivalta ja juuri oikealta.

4. Luonnon ja puhtaan ilman merkitys. Olen iloinen siitä, että omasta mielestäni olen oivaltanut tarkalleen miten tärkeä luonto on meille. Korvaamaton, on se oikea sana. Olen alkanut miettimään kaiken yhteyttä luontoon. Huomaan miten oma hyvinvointi on suoraan yhteydessä ulkona vietettyyn aikaan (ei ehkä paras yhdistelmä tällaiselle konttorityötä tekevälle. heh) ja tunnen hyvää oloa siitä kun omissa kulutus/ruokailu/kierrättämis-valinnoissa pyrin ajattelemaan luonnon parasta. 

5. Arjen toimivuus. Olen toitottanut tätä samaa täällä blogissa jo useampaan kertaan mutta en voi sanoin kuvailla miten hyvältä tuntuu kun arki toimii. Ei ole paniikkia, stressiä tai solmukohtia joita emme pystyisi hanskaamaan. Suunnittelemme arkeamme ja saamme paljon apua mutta silti kaikki toimii. Se on sellainen palapeli josta ei puutu yhtään palaa. Olen aidosti ja täysin sydämin onnellinen tästä asiasta. Tämä on meidän perheen voimavara, supervoima ja salainen ase. 

Onpas hauskaa huomata, että kaikista eniten iloitsen nyt ihan "tavallisista" asioista.

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti