Kuulumisia

Tajusin juuri etten piiitkään aikaan ole kirjoittanut yleisesti meidän perheen kuulumisista tänne blogiin. Sen enemmän olen toisaalta höpötellyt kavereille ja tuttaville niistä. "Mitä teille kuuluu?" on ehkä yleisin keskustelunavaus jonka tiedän. Siihen yleensä vastaan vain usein lyhyesti että "hyvää". Tänään saatte kuitenkin kuulla pitkän version. Meille kuuluu kyllä pääosin hyvää, mutta pinnan alla on paljon muutakin. Kohtasimme aiemmin syksyllä suuren surun kun menetimme yhden meille tärkeän ihmisen aivan liian varhain. Toipumisprosessi on vielä käynnissä ja tulee olemaan niin pitkään. Se muistutta olemassaolostaan aika ajoin mutta onneksi muut asiat ovat olleet kohtalaisen hyvin ja on meillä viime kuukausina ollut hymyilemisenkin arvoisia juttuja. On ollut äärimmäisen mielenkiintoisia kursseja, kivoja teattereita, juhlia ja paljon kavereita ja sukulaisia jotka ovat piristäneet meidän arkea..

Juuri nyt meidän kalenterissa on yllättävän vähän mitään lukkoon lyötyä ohjelmaa ja se tuo tietenkin rauhallisuutta ja rentoutta arkeen. Olemme järjestäneet kaveritreffejä lapsille ja onnistuneet kierrosten välillä jopa pystyneet pitämään kotimme yllättävän siistinä. Siinä missä meidän esikoinen tällä hetkellä on itsenäistymässä ja haluaa viettää pidempiä ja pidempiä pätkiä yksin kotona niin meidän kuopus taas on tarrautunut kiinni meihin vanhempiin. Hän seuraa meitä kotona huoneesta toiseen ja panikoi jos jossain tapahtumassa tai suuremmassa ihmisjoukossa ei heti saa katsekontaktia meihin. Koska olen nähnyt tämän vaiheen monen monta kertaa meidän lapsissa, en ota tästä stressiä. Tiedän tällaisen kiintymysvaiheen jälkeen seuraa taas suuri harppaus kohti itsenäistymistä. Koska tiedän, että vuodet vierivät tunnen myöskin haikeutta siitä, että tällaiset tarrautumisvaiheet kohta loppuu kokonaan. Pidän siis häntä lähelläni enemmän kuin mielelläni. 

Koko loppusyksyn olemme eläneet äärimmäisen säästeliäästi poislukien yhdestä Tallinnanmatkasta (joka sekin kyllä hankittiin palkintopisteillä). Tämä on tietenkin rytmittänyt meidän perheen arkea uudella tavalla. Tähän säästeliäisyyteen on syy. Olemme isi-ihmisen kanssa ottaneet tavoitteeksi maksaa autovelkamme pois vuoden loppuun mennessä. Ellei mitään suurempia mutkia matkaan ilmesty näyttää siltä, että me onnistumme tässä. Se tuntuu kivalta - onnistuimme tässä yhdessä. Tämä on meidän joululahja itsellemme tänä vuonna.

Normaalisti olen ehkä tässä vaiheessa vuotta jo pidemmällä joulujärjestelyissä mutta nyt minusta tuntuu, että en ole fokusoinut lähestyvään suurjuhlapyhään juuri ollenkaan. Mitä nyt vuoden mittaan olemme hankkineet muutamia täsmätärppejä joululahjoiksi valmiiksi kaappiin. Oudointa on se, että siitäkin huolimatta, että olen äärimmäisen kova jouluihminen niin tämä valmistelemattomuus ei stressaa minua lainkaan. Ei sitten pätkääkään. Olemme toki juoneet satunnaiset glögit ja hommanneet joulukalenterit laspille (ja isi-ihmiselle.. heh!) mutta muuten kaikki fiilistely on vielä edessä. Kausivalot nostimme esille vasta viime viikonloppuna. 

Odotamme kaikki kovasti pakkasia. Meidän lapset haluavat ulkojäälle luistelemaan ja minä taas haluan lähteä hiihtämään. Kun pakkasta on riittävästi tulemme myös heti avaamaan laskettelukauden jotta lapset pääsevät taas vauhdin hurmaan mäessä. En siis malta ollenkaan odottaa sitä, että kuntosalin ankeat seinät vaihtuisivat lumisiin maisemiin ja että kuntoilu ulkoilmassa taas tulisi ajankohtaiseksi. Hot joogaa en kuitenkaan missään nimessä vaihaisi muuhun näin talvisaikaan. Se on parasta mitä tiedän juuri nyt.

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin