2019/11/28

Joululahjatoiveita

Saako äiditkin haaveilla kivoista lahjoista jouluna? No tottakai saa. Meillä ruksaillaan leluluettelot täyteen mieluisia leluja ja puhutaan lasten lahjahaaveista. Silti ei saisi koskaan unohtaa itseään. Kuten aiemmin kerroin, meillä on ollut omat syymme elää säästeliäästi koko loppuvuoden ja monessa asiassa olen laittanut omat toiveeni taka-alalle. Minä en enää jouluna haaveile suuresta tavaramäärästä tai lahjakasoista kuten ennenvanhaan. Se tuntuu väärältä sekä kuluttamisen että luonnon kannalta. Joululahjatoiveissa ja listojen tekemisessä haluan kumminkin ajatella asiaa niin, että on ok toivoa asioita niin kauan kun tavaratoiveet ovat tarkoin ja vastuullisesti valittu. Ei osteta toisillemme "turhaa krääsää". Jos vanha tavara toimii hyvin edelleen, en osta uutta. Jos en oikeasti tarvitse tai tule käyttämään tuotetta, en toivo sellaista. Lyhyesti: sanotaan siis EI turhille tavaroille. Minä päätin tehdä listan omista toiveistani. Moni näistä ovat todella tarpeeseen. Nykyään omistan rätisevät korvakuulokkeet ja treenihousuni ovat kulumassa puhki - tarvitsen siis uutta. Vaikka lista on tehty minun näkökulmasta, ehkä sinäkin löydät tästä listasta jotain kivoja (ja tarpeellisia) lahjavinkkejä?!


1. Pieni kukkavaasi - Marimekko // 2. Yoga pyyhe - Yoga design lab // 3. Merinovilla pipo - Costo // 4. Bluetooth kaiutin - aGO / 5. Kaunis sisustuskynttilä - Savannah moon




1. Bees wrap - ekologinen tuorekelmu // 2. AirPods- Apple // 3. Treenihousut - Nike // 4. Green Witch - tai muu luonnon yrttejä hyödyntävä reseptikirja 5. Heijastinliivi - halpa henkivakuutus


1. Huopikkaat - Lahtinen // 2. Kotihousut- Marimekko // 3. Puiset ekologiset korvikset - Yo zen // 4. Storytel - äänikirjojen luvattu maa 5. Vegaanisuklaata - esim ichoc

Parhaimmassa tapauksessa oma lahjatavaratoivelistani olisi tyhjä tai siinä voisin toivoa esimerkiksi teatterilippua tai hierontaa. Kun riittävän pitkään on ollut ostamatta itselleen yhtään mitään, tarpeita syntyy. Olen myös sitä mieltä, että joskus (harvoin) voi myös ostaa tavaran joka tuo ainoastaan hyvää mieltä ilman sen suurempaa merkitystä. Jos pääosin ajattelee luontoa valinnoissaan on okei joskus hankkia hyvän mielen lahjoja. Otetaan esimerkki: kaunis sisustuskynttilä - sitä ei oikeasti tarvitse mutta hyvänlaatuinen ja tarkoin valittu tuote voi tuoda hymyn yhden äidin naamalle 45 tuntia kestävän polttoajan ajaksi. Joskus tämä on tarpeellista. Jokainen voi pohtia mitkä ovat ne oman ilon lähteet. Jollekin se on meditaatiohetki ja jollekin se voi olla kaunis kukkavaasi. 

Mitä sinä aiot toivoa jouluna?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti