Pakettijoulukalenteri on minulla nyt päällimmäisenä mielessä sillä joulukuun 1. päivä lähestyy nopeammin kuin uskallan edes kuvitella. Meidän perheessä on ollut tapana tehdä pakettijoulukalenteri joka on ollut vähän eri muotoinen vuodesta vuoteen. Ideana on kuitenkin se, että kokoan itse kivan sekoituksen pieniä tarpeellisia jouluaiheisia tavaroita, herkkuja ja aineettomia lahjoja 24 pieneen pakettiin joita pojat sitten saavat avata joka aamu. Minusta kalenterin tekeminen on todella kivaa ja paketit loppuvat aina kesken kun mielessäni mietin ideoita mitä kaikkea haluaisin antaa pojille. Tänä vuonna ajattelin listata nämä minun päässä pyörivät ideat myös tänne blogiin. Tällaisia juttuja voisin itse tänä vuonna laittaa poikien pakettijoulukalenteriin..
PIENET TAVARAT
1. Leimoja tämän vuoden joulukorttiaskartelua varten
2. Tarrat
3. Heijastimet tai vilkkuvalolamput
4. Piparkakkumuotti (vaikka jo kaapista löytyvä, sille päivälle kun leivotte pipareita)
5. Uudet sukat
6. Tonttulakit (esim itsetehdyt)
7. Jouluteemaisia pampuloita/pinnejä
8. Ikkunanmaalaustarvikkeet
9. Tusseja/värkikyniä
10. Huulirasvaa
11. Kolikot säästöpossua varten
12. Jouluteemainen hammasharja
13. Kuusenkoristeet
14. Silkkipaperia lumihiutaleiden askarteluhetkeä varten
15. Juhlallisesti kääritty hieno paperi joululahjatoiveiden kirjoittamista varten
16. Sähköiset tuikut
17. Pieni kynsilakka
18. Minikirja jossa joulutarina
19. Taskulamppu
20. Pienet hahmot/lelut/eläimet
21. Jouluaiheiset suihkusaippuat
22. Tatuoinnit
23. Pelikortit
HERKUT
24. Piparminttusauvat joulukuuseen
25. Ainekset kaakaoihin
26. Rusinapaketit
27. Joulupukkisuklaata
28. Enkelisuklaat
29. Piparkakut
30. Piparkakkukoristeet
31. Resepti ja ainekset joulutoffeen tekemiseen
32. Tikkarit
33. Mandariinit
34. Purkat
35. Kuivatut hedelmät (omenat, viikunat tms.)
36. Joulukuuseen ripustettavat suklaat
37. Kuorittavat ja/tai pähkinänsärkijällä avattavat pähkinät (tämä on muuten jännää lapsille!)
39. Kuivalihaa (meidän poikien herkku. heh)
40. Suklaarusinat/pienet karkkiaskit
AINEETTOMAT LAHJAT
41. Liput joulukonserttiin
42. Yhteinen lukuhetki joulukirjan parissa
43. Retki hyväntekeväisyyskeräykseen jonne lapsi saa lahjoittaa lelun
44. Jäälyhdyn tekeminen yhdessä
45. Koko perheen pelihetki
46. Retki joulutorille
47. Retki kirjastoon lainaamaan joulukirjoja
48. Piilosleikkituokio tonttulakit päässä
49. Leivontahetki (esimerkiksi piparit, joulutortut tms)
50. Askarteluhetki (jos et jaksa miettiä kaupasta löytyy valmiita askartelupakkauksia)
51. Taskulamppuretki tonttuja etsimään
52. Valokuvien katseluhetki
53. Koko perheen luisteluilta
54. Joulunäytelmän tekeminen yhdessä
55. Lumisotaa/lumiukon tekeminen
56. Mennä tapamaan omia isovanhempia/isoisovanhempia ja viedään joulumieltä
57. Opetellaan uusi taito yhdessä. Isomman lapsen kanssa esim virkkaamista.
58. Tähtienbongausretkelle yhdessä
59. Varjoteatterin tekeminen yhdessä
60. Joululaulutuokio
Jos kaipaat vinkkejä siihen miltä pakettijoulukalenteri voisi näyttää niin voit napata ideoita meidän aiempien vuosien pakettijoulukalentereista täältä, täältä, täältä ja täältä.
Lisää ideoita? Mitä teillä laitetaan pakettikalenteriin?
-Såfin
Hyviä ideoita♥ Nyt on kyllä myönnettävä, ettei vielä hajuakaan mitä tontut tänä vuonna lapsille tuo :D Ainakin kepposkarkkeja, pikkuautoja, hedelmiä, joulusatuja ja hammastahnaa tms. tarpeellista on yleensä pussista löytynyt.
VastaaPoista