2017/12/08

Meidän tulevan keittiön piirrustukset ja työmaakuulumisia

Kävin itse pitkästä aikaa eilen pyörähtämässä meidän työmaalla ja siellä on tapahtunut hurjaa edistystä. Rakennamme taloa ja olemme olleet kunnon touhuissa aamusta iltaan jo syyskuusta alkaen kun saavutimme harjakorkeuden betonielementtitoimituksen myötä. Vaikka tuntuu siltä, että talon rakentaminen kestää iiiiikuisuuden niin tosiasia on kuitenkin se, että sen viimeisen sistuskerroksen alle mahtuu niin paljon kaikkea tekniikkaa ja rakennetta, että sen pystyttäminen laadukkaasti ja huolella vie aikaa. Siitä emme missään tapauksessa halua tinkiä. Mutta kaikilla projekteilla on myös loppu ja se on meidän kohdalla jo näkyvissä (ainakin melkein). Viimeisten päivien aikana meidän työmaalla on alettu jo tasoittelemaan seiniä ja maalausurakka on ihan kulman takana. Urakkaporukka työskentelee aamusta iltaan saadakseen valtavat neliömäärät peitettyä tasoitteella ja maalilla - nimittäin voitko kuvitella miten paljon maalattavaa pintaa tällaisessa talossa on? Hipoen tuhatta neliöä kun kaikki pinnat mukaanlukien katto ja sisäseinät lasketaan..

Meidän pojat olivat myös kanssani katsastamassa  meidän tulevaa kotia ja meidän 3-vuotias kysyi minulta samalla katsoen minua suurilla sinisillä silmillä, että "onko täällä meidän uudessa talossa mukavaa?". Naurahdin ääneen. Tunsin epätoivon hänen äänessä. Hän ei vielä näe sitä mitä meidän talosta joskus tulee. Väliseinien pystyttämisen jälkeen minä kuitenkin näen SEN. Näen, että tästä meidän työmaasta vielä joskus tulee meidän perheen koti. Keskelle olohuonettamme olemme myös saaneet hienot takan josta toki vielä puuttuu hormi, mutta siitä huolimatta se näyttää valtavan hienolta siinä kunniapaikalla! Se antaa lupauksen siitä, että tämä talo vielä jokus valmistuu. Toivon mukaan joidenkin kuukausien sisään.


Kerroin aiemmin myös meidän keittiöhaaveista ja siitä miten meillä oli hyvinkin tarkat speksit siitä mitä me keittiöltä odotamme. Jopa siihen pisteeseen asti, että keittiömyyjät hyväntahtoisesti nauroivat meille kun kerroimme heille suunnitelmistamme. (Miten niin vaativat asiakkaat? Heh) Teimme vihdoin ja viimein sopimuksen meidän keittiötilauksesta Puustellin kanssa. Saimme sieltä todella ystävällista ja osaavaa palvelua ja heillä oli tarjota tarkalleen meidän suunnitelmien mukaiset kaapit ja tasot. Siitä tuli minusta superhieno ainakin näin kuvista katsottuna. Siinä on myös paljon hyviä toimintoja. Mustan kaappiseinän sisään kätkeytyy mm. keittiötaso jonka saa esille avaamalla kaapinovet. En malttaisi odottaa sitä hetkeä kun näen sen oikeassa elämässä

Tällaisia työmaakuulumisia tällä kerta..

-Såfin

2017/12/07

Kun kemiat kohtaavat

On jotenkin todella hellyyttävää nähdä miten lapset ystävystyvät keskenään. Joillain kemiat kohtaavat heti ensitapaamisesta lähtien. Välttämättä tämä ei tarkoita sitä, että lapsilla olisi edes samanlaiset kiinnostuksen kohteet mutta he vaan tulevat toimeen. Sitten on lapsia jotka salaa ihannoi vähän vanhempia lapsia ja tykkäävät seurata ja matkia heidän tekemisiä. Melkein kaikilla lapsilla on luontainen kyky tutustua uusiiin ihmisiin ilman sen suurempia haasteita. Olen salaa jopa hieman kateellinen tälle taidolle. Kaikki pienet tyypit ottavat toisensa vastaan pyyteettömästi ja vilpittömästi. Lapsi ei ensikohtaamisella oleta mitään tai epäile vastaantulijaa vaan hyväksyy hänet sellaisenaan kuin on. Aivan mieletön taito sinänsä. Nämä kohtaamiset eivät katso ikää tai ulkonäköä..

Lasten ottaessa yhteyttä toisiinsa se tapahtuu yleensä leikin kautta. Viime aikoina olen kuitenkin myös huomannut meidän vanhemmasta tyypistä hänen kehittäneen taidon lähestyä toista lasta myös kysymyksillä. Hän on rakentanut itselleen sellaisen turvallisen kysymyspatteriston jonka avulla hän pääsee avaamaan keskustelun tuntemattoman kanssa. Olen aika vaikuttunut tästä hänen itse kehittämästä keinosta. Melkein aikuismaista sanoisin. On jännää seurata vierestä miten oman lapsen sosialiset taidot kehittyvät ja vanhempana tällaiset onnistumisen hetket ovat merkityksellisiä. Ehkä sitä sittenkin on onnistunut joissain kasvatuksellisissa asioissa. Heh.

Aina kuitenkaan keskustelu ei ole lähtökohta ystävyyssuhteen kehittymiseen, etenkään silloin kun toinen ei vielä osaa puhua. Meidän kaveriperheellä on ihana 1-vuotias tytär joka on ihastunut meidän 6-vuotiaaseen esikoiseen. Myös meidän esikoinen ikävöi ja kyselee kokoajan hänen pienen 1-vuotiaan faninsa perään. Kun he kohtaavat he ovat toistensa maailmat. Toisen pieni käsi hakeutuu toisen käteen ja antaa tukea ensimmäisten askelten ottamiseen. Niin liikkistä. Ensimmäistä kertaa näen myös vahvaa hoivaviettiä meidän esikoisessa. Hän haluaa pitää huolta ja leikkiä tämän pienen neidin kanssa. Katsellessani heidän kanssakäymistä en voi kuin hymyillä ja tietenkin toivon, että säilyttävät tämän yhteyden myös myöhemmille vuosille..

-Såfin

2017/12/06

Suomi.fi helpottamaan lapsiperheiden arkea

Moni on ehkä löytänyt itsensä samasta tilanteesta kuin me löysimme itsemme viime syksynä. Meidän poika oli silloin aloittamassa eskarissa ja siirtymässä perhepäivähoidosta suureen päiväkotimaailmaan. Muutos itsessään oli jo suuri ja sen tuomat haasteet stressasivat sekä meitä vanhempia että meidän pientä tyyppiä. Olin hyvissä ajoin etsimässä tietoa netistä eskariin ilmoittautumisesta ja hakutulokset johtivat tietenkin niihin tosi "luotettaviin" keskustelupalstoihin. (Jokainen vanhempi tietää mistä puhun. Heh) Selasin viestiketjuja etsimässä tietoa siitä mitä kaikkea minun tulisi huomioida jotta mm. ilmoittautumiset menisi oikein. Seuraavaksi pompin verkkosivulta toiselle hakemassa tietoa meidän lähimmästä koulu-piiristä ja halusin samalla myös löytää tietoa siitä missä ala-aste ja mahdollinen ylä-aste sijaitsisivat. Asioiden selvittäminen tuntui valehtelematta melkein tähtitieteelliseltä ainakin tällaiselle henkilölle joka haluaa tietää kaiken heti. Kun muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa kuulin Suomi.fi-verkkopalvelusta olin valehtelematta aivan ällikällä lyöty. Vastaus minun kaikkiin koulun aloittamiseen liittyviin kysymyksiin löytyy jatkossa YHDELTÄ sivustolta johon keskitetty kaikki julkiset palvelut, ohjeet ja tiedot. Siis kuinka kätevää, kysyn vaan?

Suomi.fiSuomi.fi
Suomi.fiSuomi.fi-verkkopalveluun on tuotu kaikki julkiset palvelut ja asiointikanavat yhteen ja samaan paikkaan. Kirjautumalla sivustolle pankkitunnuksilla pääsee kätevästi käsiksi kaikkiin omiin tietoihin ja voi vaivattomasti siirtymään esimerkiksi Kelan ja Verohallinnon sivujen välillä kirjautumatta uudestaan. Sivustolle on koottu valtava määrä ohjeita eri elämäntilanteita varten ja tieto on luotettavaa ja sitä päivitetään. Mitä parasta, ohjeet eivät ole kirjoitettu sillä perus kapula-kielellä johon olemme tottuneet, vaan on oikeasti yritetty pysyä asian ytimessä. Selkeys ja kiteytetyt ohjeet ovat helposti ymmärrettäviä ja niitä lukemalla jokainen voi säästää huimasti aikaa.
 
Etsiessä tietoa eskarista ja kouluista Suomi.fi-verkkopalvelussa käytän hakukenttää ja pääsen käsiksi listaan kaikista esikouluopetuspaikoista Helsingissä. Näen kartalla suoraan missä ne sijaitsevat ja pääsen suoraan siirtymään jokaisen eskarin lisätietoihin. Lisäksi palveluun on yhdistetty myös reittiopas, eli voin suoraan katsoa kuinka kauan siirtymisiin menisi. Löydän myös suoraan linkin ilmoittautumisportaaliin Helsingin kaupungin sivuilla jonne voin siirtyä kirjautumatta uudelleen. (Tämä oikeasti kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Heh) Lisää tietoa huomioitavista asioista koulunkäyntiin liittyen löydän myös Esiopetus ja koulunkäynti-osion alla syöttämällä paikkakunnaksi Helsinki. Kaikki tieto yhdessä paikassa. Vau.
 
Suomi.fi
Suomi.fi
Suomi.fi
Kaikista siisteintä tässä koko touhussa on se, että Suomi.fi-verkkopalvelu kehittyy jatkuvasti. Tiedetään jo että ihan pian jokainen voi vastaanottaa ja lähettää omia viranomaisviestejä sähköisessä muodossa Suomi.fi:n osana toimivan Viestit-palvelun kautta. Siellä voi myös mm. valtuuttaa toisen henkilön asioimaan sähköisesti puolestaan ja seurata toiminnallisia ohjepolkuja jotka opastavat kansalaisia räätälöidysti perustuen heidän omaan tarpeeseen.
 
Ensi kerralla kun sinun täytyy selvittää tai etsiä ihan mitä tahansa tietoa viranomais-asioista niin hakeudu ensisijaisesti Suomi.fi-verkkopalveluun- lupaan, että yllätyt positiivisesti!
 
-Såfin
 
/Yhteistyössä Perheblogit.fi ja Suomi.fi:n kanssa/

2017/12/05

Mietteitä Stockan jouluikkunalla

Kävimme viime viikolla lasten kanssa katsastamassa Stockan jouluikkunan niin kuin meillä on ollut tapana joka vuosi. Tämä on ihana perinne ja ikkunan katsomisessa on minusta jotain nostalgista. Se on jotain mitä on tehty jo silloin kun me vanhemmat olimme pieniä. Naureskelimme aiemmin päivällä yhdessä sukulaisten kanssa miten lapset eivät nykyään samalla tavalla osaa arvostaa jouluikkunaa ja kauniisti rakennettuja hitaasti liikkuvia yleensä eläinteemaisia mekaanisia robotteja. Lapset ovat niin tottuneita ipadeihin ja liikkuvaan kuvaan, että tällainen ikkuna ei ehkä enää ole mitään niin erikoista kuin se oli ennen. Silloin kun minä olin pieni ikkuna oli lumoava ja kaunis. Siinä pystyi seisomaan puoli tuntia ja vain ihailla pieniä liikkuvia hahmoja. Muistan aina haaveillenneeni siitä, että vielä joain päivänä pääsisin mukaan rakentamaan ja suunnittelemaan Stockan jouluikkunaa. Nyt myöhemmin ajateltuna en usko, että minulla riittäisi hermot niin pikkutarkkaan työhön. Heh. 

Kävimme katsomassa jouluikkunaa samana päivänä kuin Aleksanterinkadulla oli vietetty joulukadun avajaisia. Se tarkoitti tietenkin sitä, että väkeä oli liikenteessä paljon. Minua jotenkin huvitti huomata, että kadun toisella puolella sijaitseva Elisa-kaupan ikkuna veti melkein yhtä paljon väkeä kuin Stockan jouluikkuna. Elisan ikkunassa soi suurella volyyilla suomipoppi ja isolla näytöllä pyöri hauskat musavideot. Tämä todisti sen mille aiemmin päivällä olimme nauraneet. Lapset ja nuoret arvostavat liikkuvaa kuvaa yhtä paljon kuin kaunista Stockan jouluikkunaa. Itse minua ei haittaa tämä ilmiö niin kauan kun minä itse saan käydä katsomassa ja fiilistelemässä nostalgista ja kaunista joulumaailmaa Stockan talon kulmassa, sillä tämä jos jokin kuuluu jouluun!

Oletko sinä käynyt kääntymässä Stockmannin kulmalla jo?

-Såfin

2017/12/04

Viikonloppu kuittaa virheet?

Meillä on aivan huikea viikonloppu takana. Sen lisäksi, että saimme paljon aikaiseksi kerkesimme myös viettää superhauskaa perheen keskeistä aikaa. Voin kertoa, että viime arkiviikolla koko perhe istui saman ruokapöydän ääressä vain kerran. Sen verran paljon puuhaa meillä on ollut, että meidän tavalliset rutiinit ovat joutuneet taka-alalle. Viikonloppu kuittasi kuitenkin arkiviikolla tehdyt virheet ja eritysesti minulle jäi mieleen meidän koko perheen ulkoilutuokio lauantaina kun aurinko paistoi ja lunta oli maassa. Sillehän ei voi mitään, että olemme kaikki yllytyshulluja ja minun ja isi-ihmisen henkinen ikä tällaisissa tilanteissa taitaa olla siinä jossain 10-ikävuoden paikkeilla. Pyydän jo valmiiksi anteeksi tulevia kuvia. Hahaa..


Tänä viikonloppuna olemme: 

- Nukkuneet kahdet piitkät päiväunet. Olimme todellakin unen tarpeessa, sillä alle kuuden tunnin yöunilla koko viikon selvinnyt porukka oli loppuviikosta jo aika väsyneitä.

- Askarrelleet ja piirtäneet joulukortteja, etsineet puuttuvia joulukorttiosoitteita ja kirjoittaneet tervehdyksiä sukulaisille ja ystäville ympäri Suomen. 

- Siivonneet ja pesseet paljon pyykkiä, sotkeneet uudestaan ja loppujen lopuksi vaan päätetty kohauttaa olkapäitä kaikelle sotkulle ja antaa olla. 

- Viettäneet virallisia pikkujouluja vanhempieni luona saaneet ensimmäiset maistiaiset tämän vuoden jouluruuista. Rakastan itse kalapöydän antimia ja söin tietenkin aivan liikaa herkkuja. Pojat olivat juhlissa jo pukeutuneet tonttulakkeihin ja lauleskelivat joululauluja. Joulutunnelmaa siis. Hihii.. 

- Askarrelleet Suomi100-juhliin koristeita ja valmistelleet myös naposteluja linnanjuhlakatselutuokiota varten. Aiomme juhlia tätä suurta päivää suvun kanssa joulubrunssin merkeissä päivällä ja illalla katselemme linnanjuhlia yhdessä kaveriperheen kanssa.

- Koristelleet kotiamme muutamalla tontulla ja kynttilöillä. Poltimme myös ensimmäisen adventin kunniaksi kynttilää aamiaisella ja luimme adventtirunon. 

- Käyneet perheuinnissa. Siellä meidän pienin mies-versio oppi uimaan räpylöillä ja kellukkeilla ihan itse. Hän veteli oikein koko pitkän allasmitan edestakaisin ja oli niiin ylpeä itsestään (ja niin olimme myös me vanhemmat tietty!)

- Keittäneet riisipuuroa lasten toiveesta ja syöneet sitä kanelin ja sokerin kanssa. Nam. 

- Asentaneet (ei niin onnistuneesti) uutta iphonea käyttöön, saaneet siitä yhden ison riidan aikaiseksi joka sitten myöhemmin tuntui turhalta. Äh. Kaikki ei aina voi mennä ihan nappiin.

- Leikkineet legoilla ja taikahiekalla pitkät pätkät yhdessä. Legoista rakensimme kokonaisen pienen kylän meidän olohuoneeseen ja taikahiekasta rakensimme ison linnan. 

- Ulkoilleet yhdessä ja meno riistäytyi aivan käsistä kuten yllä olevista kuvista voi päätellä. Ryhdyimme siis ihan lumisotaan ja olimme yltäpäältä lumessa koko jengi. Heh.

- Viettäneet aikaa meidän ystävien kanssa jotka lähtivät takaisin kotiinsa Saksaan. Saimme jopa toimia yhden 1-vee pikkuneidin lastenvahtina hetken aikaa. 

- Käyneet kaverisynttäreillä juhlimassa eskarikaverin 6-vuotisjuhlapäivää. 

Tällaista meidän viikonloppuun kuului. Oletko sinä heittänyt jo lumipalloja tänä talvena?

-Såfin

2017/12/03

Blogihaaste: 6 kuvaa kesästä

Sain haasteen Kommammaa-blogin Hannalta jakaa kuusi kuvaa meidän perheen kesästä ja yrittää sitä kautta tuoda hieman valoa tähän muuten hieman synkkään kauteen. Halusin valita teille kuusi kuvaa jonka takana on tarina ja sellainen kunnon kesäfiilis. Kun selasin meidän kesäkuvia minulle tuli oikeasti vähän haikea olo. Meidän perheen lyhyistä kesälomista huolimatta kuvista huomasin miten paljon ihania hetkiä ja hauskoja juttuja kerkesimme tekemään. Tässä ne siis tulee 6 fiiliskuvaa kesästä:

1. Taaperofiilistä saaristossa
Ensimmäinen kuva on otettu meidän veneilyretkeltä. Teimme pitkän perheretken saaristoon ja yövyimme veneellä ihanissa paikoissa. Oli ihanaa elää muutaman päivän kesälomamme alussa yhdessä lasten kanssa veneessä parissa pienessä neliössä. Nukuimme lasten kanssa vieri vieressä ja tankkasimme sitä yhdessäoloa joka oli jäänyt vähän vähemmälle kevään aikana.

2. Itsensä ylittäminen: Sup-laudalla
Tänä kesänä ylitin itseni. Raskauksien jälkeen (se fyysinen) tasapaino ei ole palautunut ennalleen ja lukuisista jooga-ja treenikerroista huolimatta tunsin vielä suurta epävarmuutta kaikkia tasapainoa vaativia lajeja kohtaan. Siitä huolimatta ylitin itseni ja suppailin meidän mökkisaaren ympäri laidualla seisten. Jess.

3. Kesäkukkakimppu
Yksi lempipuuhistamme lasten kanssa oli kesällä kerätä kauniinvärisiä kesäkukkia kukkavaasiin mökkimme pöydille. Veimme myös kukkia tuliaisina kun kävimme ystävillä ja sukulaisilla. Viime kesänä poimimme varmasti yli 30 kukkakimppua ja se jäi erityisesti mieleen kivana yhteisenä puuhana.

4. Lapset paljussa
Parasta lasten mielestä kesässä on mökkeileminen. Mökkeilemisessä on heidän mielestä paljon hyvää, mutta erityismaininnan saa aina meidän palju. Meidän lapset odottavat lämpöiseen veteen pääsemistä joka ilta ja parasta on jos sinne sattuu saamaan samanhenkistä seuraa. Hih.

5. Matonpesu ja se tuoksu
Kesään kuuluu tietenkin se rentoutuminen. Yksi rentoutumiskeino on mattojen pesu. Siinä on jotain terapeuttista. Siinä pääsee eroon vanhasta pölyisestä menneisyydestä ja korvaa sen uudella puhtaalla fiiliksellä. Ja ah, se tuoksu.

6. Festaritunnelmaa
Keskellä kesää karkasin meidän mökiltä tapaakseni siskojania. Lähdimme yhdessä katsomaan Antti Tuiskun keikkaa Hernesaaren Rantaan. Hieman extempore ilta venyi pitkäksi ja kävelimme yhdessä kesäsateessa Helsingin katuja pitkin. Ihana muisto.

Haastan mukaan seuraavat blogit jakamaan 6 kesäkuvaa:
-Såfin

2017/12/01

Adventtikynttelikkö lasipulloista ja kuusenoksista

Terve Joulukuu! Aiemmin syksyllä inspiroiduin erilaisista pulloista kun siskoni koristeli niitä osaksi kattausta häihinsä. Koko suku sai tietenkin tehtäväksi kerätä erimuotoisia pulloja hänen projektia varten ja minä en voinut olla samalla innostumatta kauniista lasipulloista ja niiden muodosta. Jo silloin päätin, että pullot toimisivat tämän vuoden adventtikynttelikön inspiraationa. Nyt tulevana sunnuntaina sytytämme ensimmäisen kynttilän adventin kunniaksi ja nyt oli aika ryhtyä toteuttamaan tätä visiota. Kaivoin esille säästämäni pullot ja irrotin niistä (melko suurella vaivalla) etiketit ja metalliset pullonkaulakoristeet. Olin ensin miettinyt maalaavani pullot valkoisella spray-maalilla, mutta kun näin paljaat lasipinnat tulin toisiin ajatuksiin. Meidän tämän vuoden adventtikyntteliköstä tulikin hyvin luonnollinen ja yksinkertainen..

Päätin koristella pullonkaulat juuttinarulla ja kuusenoksilla. Koristeluna  toimisi myös tietenkin vaikka pihlajanmarjaoksa tai muut kasvit kuten esimerkiksi eukalyptus-oksa joka kuivuu tosi kauniisti. Meidän adventtikynttelikkö koristelee nyt meidän olohuoneessamme olevaa ruokapöytää. Kynttilöitä on kiva polttaa aamuisin vaikka aamupalapyödässä kun ulkona on vielä pimeää. Ihanan tunnelmallista.

Tänään pojat avaavat myös ensimmäisen pakettikalenteri-luukkunsa. He ovat niin odottaneet joulukuun alkavan jotta he pääsisivät kurkkamaan pakettipussien sisälle. Hihii.. Eilen kirjoittelimme myös toivelistat joulupukille ja lähdemme viemään kirjeitä postilaatikkoon nyt viikonloppuna. Pikkuhiljaa se joulu on vaan hiipinyt meidän arkeen ja hyvä niin, sillä onhan tähän pimeyden keskellä kiva saada jotain muuta mietittävää.

Sytytetäänkö teillä adventtikynttilöitä?

-Såfin