Kävimme viime viikolla lasten kanssa katsastamassa Stockan jouluikkunan niin kuin meillä on ollut tapana joka vuosi. Tämä on ihana perinne ja ikkunan katsomisessa on minusta jotain nostalgista. Se on jotain mitä on tehty jo silloin kun me vanhemmat olimme pieniä. Naureskelimme aiemmin päivällä yhdessä sukulaisten kanssa miten lapset eivät nykyään samalla tavalla osaa arvostaa jouluikkunaa ja kauniisti rakennettuja hitaasti liikkuvia yleensä eläinteemaisia mekaanisia robotteja. Lapset ovat niin tottuneita ipadeihin ja liikkuvaan kuvaan, että tällainen ikkuna ei ehkä enää ole mitään niin erikoista kuin se oli ennen. Silloin kun minä olin pieni ikkuna oli lumoava ja kaunis. Siinä pystyi seisomaan puoli tuntia ja vain ihailla pieniä liikkuvia hahmoja. Muistan aina haaveillenneeni siitä, että vielä joain päivänä pääsisin mukaan rakentamaan ja suunnittelemaan Stockan jouluikkunaa. Nyt myöhemmin ajateltuna en usko, että minulla riittäisi hermot niin pikkutarkkaan työhön. Heh.
Kävimme katsomassa jouluikkunaa samana päivänä kuin Aleksanterinkadulla oli vietetty joulukadun avajaisia. Se tarkoitti tietenkin sitä, että väkeä oli liikenteessä paljon. Minua jotenkin huvitti huomata, että kadun toisella puolella sijaitseva Elisa-kaupan ikkuna veti melkein yhtä paljon väkeä kuin Stockan jouluikkuna. Elisan ikkunassa soi suurella volyyilla suomipoppi ja isolla näytöllä pyöri hauskat musavideot. Tämä todisti sen mille aiemmin päivällä olimme nauraneet. Lapset ja nuoret arvostavat liikkuvaa kuvaa yhtä paljon kuin kaunista Stockan jouluikkunaa. Itse minua ei haittaa tämä ilmiö niin kauan kun minä itse saan käydä katsomassa ja fiilistelemässä nostalgista ja kaunista joulumaailmaa Stockan talon kulmassa, sillä tämä jos jokin kuuluu jouluun!
Oletko sinä käynyt kääntymässä Stockmannin kulmalla jo?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti