2019/11/07

Uusi ja vähän erilainen harrastus

Meidän perheessä harrastetaan tällä hetkellä pääosin liikuntaa. Toki tykkään itse myös valokuvata ja lukea kirjoja, jos ne lasketaan harrastukseksi. Muutoin meidän perheen harrastuspalettiin kuuluu tällä hetkellä jääkiekko, rullakiekko, uinti, jooga, lenkkeily ja kuntosalilla käyminen. Talvella listaan tulee lisäksi laskettelu ja murtomaahiihto. Aika liikunnallispainotteista tosiaan. Tänä syksynä olemme yllätykseksemme saaneet uuden harrastuksen mukaan tähän arkiralliin joka poikkeuksellisesti on jotain muuta kuin liikuntaa. Meidän esikoinen on nimittäin alkanut soittamaan Ukulelea. Samaan aikaan myös meidän kuopus on innostunut (tietenkin!) samasta soittimesta ja meidän olohuoneessa on siis tällä hetkellä kaksi ukulelea esillä. Meidän esikoinen käy kerran viikossa tunnilla ja sen jälkeen hän tulee kotiin ja opettaa samat jutut meidän 5-vuotiaalle. Ihanan liikkistä...

Voisi ihmetellä miksi juuri Ukulele, eikä normaali kitara?! Tähän on monta syytä. Ensinäkin meille kävi niin hienosti, että eräs paikallinen musiikkiopisto alkoi järjestämään ukulele-tunteja koululla koulupäivän jälkeen. Opettaja jopa saattaa lapset iltapäiväkerhoon tunnin jälkeen. Järjestely on siis erittäin kätevä meidän esikoiselle. Meidän esikoisen paras kaveri osallistuu myös opetukseen ja he ovat itse nyt keksineet, että aikovat pian perustaa bändin. Sen lisäksi Ukulele on mitä mainioin ensisoitin. Se on pienempikokoinen kuin kitara ja sitä on yksinkertaisempi soittaa. Poikien Vaari on myös innokas soittaja itse ja tähän mennessä hän on harjoitellut ja treenannut soittamista meidän poikien kanssa. He harjoittelevat vähintään kerran viikossa yhdessä jammaamista. Tässä harrastuksessa on siis paljon kivoja puolia ja vaikka minä en itse musiikkitaustastani huolimatta koskaan oppinut soittamaan kitaraa tiedän, että musiikki on monesti mitä parasta terapiaa. En siis voisi olla iloisempi tästä harrastuksesta.

Meidän esikoinen on tämän syksyn aikana oppinut lukemaan ukulele-nuotteja, mikä on huikean hieno saavutus. Hän on taitavasti opetellut jo kolme laulua joita kuuntelemme ahkerasti. Meillä soitetaan ihan omasta tahdosta ja ilman kehotusta joka päivä. Riittää, että pidämme soittimet esillä niin pojat tarttuvat niihin ihan oma-aloitteisesti. Vau. Toivon, että intoa musiikin suhteen riittää vielä pitkään. 

Harrastetaanko teillä jotain soitinta/laulua?

-Såfin

2019/11/05

Hullunmylly - meidän perheen viikko-ohjelma

Mitä kaikkea viikkoon mahtuu?! Aika paljon sanoisin minä. Olen aina ollut sitä mieltä, että me teemme todella paljon ja halusin listata itselleni kokonaisen viikon ohjelman, tai ainakin ne sovitut palaset. Suunnittelemme viikkomme hyvissä ajoin etukäteen ja teemme kalenterimerkkaukset, valmistelut ja aikataulutukset yhdessä. Ilman tätä suunnittelua en usko, että pysyisimme hengissä. Siitäkin huolimatta, että meillä on paljon ohjelmaa vietämme myös aina arkiviikolla yhden illan kokonaan kotona rentoillen ja tehden mahdollisimman vähän. Alle listasin tällaisen kokonaisvaltaisen tilannekatsauksen meidän perheen viikko-ohjelmasta. Tähän kirjoitukseen on kiva palata 20 vuoden päästä. Uskon, että elämä silloin on hyvin erilaista.. 

Maanantai: Kummatkin lapset normaalisti kouluun ja päiväkotiin. Tänään minä vien ja haen. Isi-ihminen tekee töitä kotoa ja valmistaa (sillä aikaa kun haen pojat) meille ruuaksi kuhaa ja kukkakaalimuusia. Nukun lyhyet päikkärit ennen ruokaa. 17.20 suuntaan kohti flow joogatuntia. Isi-ihminen ja pojat lähtevät auttamaan mummoa ja vaaria renkaiden vaihdossa. Joogatunnin jälkeen juon nopeat teet ystävän kanssa. Illalla paketoimme lahjoja tuleville synttäreille. Luen pojille iltasadun.

Tiistai: Kummatkin lapset normaalisti kouluun ja päiväkotiin. Tänään minä vien ja isi-ihminen hakee. Minä treenaan tunnin verran työpaikan kuntosalilla töiden jälkeen. Sillä aikaa Isi-ihminen pukee pojat asuihin ja vie heidät 5-vuotis Halloween kaverisynttäreille. Meillä on tänään poikkeuksellisesti parin tunnin treffi-ilta. Päätämme lähteä tutustumaan uuteen merkki-outlet:iin joka on avattu Ikea:n lähelle. Hankimme isänpäivälahjat ja suuntaamme lopuksi syömään sushia. Haemme lapset yhdessä ja ajamme kotiin lukemaan läksyjä ja harjoittelemaan ukulele-tuntia varten. Luen pojille iltasadun.

Keskiviikko: Isi-ihminen lentää työasioissa Ouluun 7.15 aamukoneella. Minä vien pojat. Onneksi voin pukeutua aamulla vain verkkareihin, sillä teen töitä kotoa. Käyn lounastauolla tehokävelyllä/hölkkälenkillä. Esikoisella on ukulele-tunti 13:15. Mummo ja Vaari rientää apuun ja hakee pojat, sillä minä suuntaan Töölöön 16:30-18:00 erityisherkkyys kurssille. Esikoinen menee Vaarin kanssa lätkätreeneihin 16-18. Kuopus on laittaa Mummon kanssa ruokaa ja kokoonnumme kaikki lopulta Mummolaan syömään. Isi-ihminen saapuu myös kotiin Oulusta iltakoneella. Illalla luemme kirjoja. 

Torstai: Kummatkin lapset normaalisti kouluun ja päiväkotiin. Tänään minä vien. Isi-ihminen hakee lapset, sillä 16.00 päivähoidossa on isänpäiväkahvit. Minä teen töiden jälkeen tunnin mittaisen kuntosalitreenin. Tämä on meidän viikon koti-ilta. Syömme pakkasesta makaroonilaatikkoa ja teemme kodin askareita. Luemme kirjoja ja pelaamme lautapelejä. 

Perjantai: Isi-ihminen vie lapset normaalisti kouluun ja päiväkotiin. Minulla on aikainen palaveri töissä. Tänään on meillä on kaikesta liikunnasta välipäivä. Haen pojat ja töiden jälkeen suuntaamme suoraan viettämään meidän kummipojan ja meidän esikoisen yhteisiä synttäreitä serkkuni luokse. Viemme mukanamme jäätelöbaarin aineksia. 

Lauantai: Heräämme ajoissa jotta kerkeämme 9:15 alkavaan perheuintiin. Esikoisemme suorittaa siellä uintimerkkiä. Uinnin jälkeen pikkupojilla on karkkipäivä. Saamme myös meidän ihanan 1-vuotiaan kummipojan hoitoon. 13-15 esikoisellamme on lätkätreenit jonne hän menee isi-ihmisen kanssa. Minä ja meidän kuopus käymme "vauvan" kanssa vaunu/polkupyörä lenkillä. Poikkeamme myöhemmin Isi-ihmisen isovanhempien luona muistamassa isoisoisää isänpäiväviikonloppuna.

Sunnuntai: Vietämme isänpäivää aamulla kotona. Lapset antavat itse askartelemansa kortit ja meillä on myös isille pieni lahja. Keskipäivällä suuntaamme isänpäiväbrunssille Backaksen kartanoon Mummon ja Vaarin kanssa. Illalla jatkamme syömisteemaa ja kokoonnumme minun vanhempieni luokse. Sinne saapuu myös siskoni perheineen ja minun isoisä. Illalla pakkaamme reput ja valmistaudumme henkisesti tulevan viikon hullunmyllyyn.

Kuulostaako tutulta? 

-Såfin

2019/11/04

Sunnuntaikävely

Herätessämme kolea ja erittäin usvainen sää ei houkutellut ulkoilemaan. Säässä oli sitä kaikkea mitä vihaan syksyssä. Sumun takia ulkona oli pimeää, märkää ja synkkää. Tällaisena päivänä mieli tuntuu olevan yhteydessä ulkoilmaan. Paksuna peitteenä roikkuva sumu pitää kaiken ikään kuin unessa. Ajellessamme kaupoille katselin ulos ikkunasta ja tajusin kuitenkin miten maaginen tämä sää oli. Näin muutaman kymmenen metrien päässä olevan puun yläoksat katoavan sumuun. Ikään kuin sumulla olisi salaisuus. Yhtäkkiä minulle syntyi suuri tarve päästä ulos kameran kanssa. Ehkä tämän kaiken synkkyyden voisi kääntää joksikin muuksi: taiteeksi, tarinaksi tai vain luonnon ihmettelyksi. Päätimme siis lähteä ulkoilemaan. Sain seurakseni meidän esikoisen joka yhtälailla halusi tulla katselemaan aavemaista ympäristöä. Pääsimme viettämään oikein kunnollista laatuaikaa kun hyppäsimme autoon jonka pysäköimme Oulunkylään Keravanjoen läheisyyteen ja lähdimme tarpomaan joenvartta etelään. Me ja muutama hassu muu ihminen oli tullut tänne sunnuntaikävelylle ja onneksi teimme näin sillä näkymät olivat maagiset..


Metsässä oli hiljaista aavemaisella tavalla. Äänemme kantautui pitkään ja ihmettelimme ympäristöämme. Minä totesin, että onpas kivaa kun ei tuule ollenkaan. Esikoisemme jatkoi analysointia täydentääkseen minun lausetta ja sanoi, että onpasi kivaa kun ei sada vaikka ilma on niin kostea. Ylittäessämme siltaa joen toiselle puollelle kakatus rikkoi hiljaisuuden. Iso ankkaparvi ui meitä kohti ja alitti sillan. Harmittelimme kun emme ottaneet mukaan mitään millä olisimme näitä voineet ruokkia. Jäimme myös tarkkailemaan pientä jokea joka erkaantui isosta virrasta. Sen vieressä oli kyltti jossa luki, että uiminen on kielletty sillä lohet uivat tähän jokiuomaan laskemaan mätinsä. Jäimme katselemaan vedenpintaa ja näimme kuin näimmekin pintaväreilyjä ja kalojen liikettä vedessä. Jännittävää. 

Kun tunnin kävelyn jälkeen taas ylitimme joen palataksemme autolle kummallakin oli punaiset posket ja olimme jälleen täynnä energiaa. Kameraan oli tallentunut muutama kiva kuva ja tunsin miten tämä ilahdutti minua. Totesin, että ulkoilu kannattaa oli sää mikä tahansa. 

Kävitkö sinä tänä viikonloppuna ulkona ihmettelemässä usvaa?

-Såfin

2019/11/01

Loppuvuoden haaveet

En voi uskoa sitä todeksi, että tätä vuotta on vain kaksi kuukautta jäljellä. Kun alkusyksystä ostin ensimmäiset joululahjat ajattelin olevani ajoissa, silti joulu ja vuodenvaihde lähestyy nopeammin kuin uskalsin aavistaa. Huomaan, että viikonloput ovat täynnä ohjelmaa ja kaikki ovat käynnistäneet sellaisen loppukirin maaliviivaa kohden. Mitä lähempänä vuoden loppu on, sen nopeammin juostaan. Tämä ilmiö joka aiemmin oli nähtävissä ainoastaan myyntiorganisaatiossa vuoden myyntitavoitteiden saavuttamiseksi on nyt eksynyt myös ihmisten yksityiselämään. Koska elämässä on niin paljon asoita joita "pitäisi keretä tekemään". Minä haluaisin loppuvuoden keskittyä enemmän tärkeisiin asioihin kuten yhdessä tekemiseen - haluan pyrkiä pois siitä suorituskeskeisestä maailmasta jossa tällä hetkellä elämme. Vaikka meidän loppuvuoden haaveisiin ja todo-listaan liittyy paljon tekemistä haluamme pääosin panostaa ihmissuhteisiin, kulttuuriin ja hyvinvointiin.. 

Meidän perhe aikoo vielä tänä vuonna..

Leipoa pipareita ja rakentaa piparkakkutalot. Olemme itseasiassa jo ottaneet varaslähdön ja juoneet ensimmäiset glögit, mutta leivontatuokiot ovat aina lasten mielestä ihan parasta joulun odotuksessa. Hihii..

Testata kankaiden värjäämistä luonnollisilla väriaineilla. Tämä on sellainen juttu josta olen haaveillut jo jonkin aikaa, mutta en vaan saanut aikaiseksi. Nyt kun joulu lähestyy tästä voisi vaikka saada jotain kivoja lahjoja aikaiseksi. 

Olla läsnä hetkessä. Minulle tämä tarkoittaa läsnä olemisen harjoittelua sekä hot flow yoga:ssa ja mielenharjoituksia joita teemme erityisherkkyys-kurssilla jossa käyn aina keskiviikkoiltaisin. Lapsilla läsnäolo onnistuu helpommin ihan vain rentojen koti-iltojen kautta.

Lahjoittaa leluja hyväntekeväisyyteen. Joka vuosi haluamme tehdä jotain hyvää. Olemme lahjoittaneet lentopisteitä, osallistuneet joulukeräyksiin ja lahjoittaneet tavaroita sellaisille jotka tarvitsee niitä enemmän kuin me. Tänä vuonna lapset (ja me aikuiset) haluamme lahjoittaa leluja.

Viettää monta iltaa pelaten Uno:a, Muuttuvaa Labyrinttiä ja Afrikan Tähteä perheen kesken.

Viettää ainakin kymmenet pikkjoulut kavereiden ja perheen kanssa. On perheen pikkujoulut, suvun pikkujoulut, kaveripikkujoulut, omat pikkujoulut, työpaikan pikkujoulut, naisten skumppa-pikkujoulut, isi-ihmisen firman pikkujoulut jne. Hahaa.. Kuulostaapa juhlantäyteiseltä ajanjaksolta. Mutta parasta tässä koko touhussa on tietenkin IHMISET!

Maalata kiviä. Kuten monen muun lapsiperheen talon portailla, myös meillä on kokoelma kiviä, käpyjä ja muita aarteita. Ajattelimme lasten kanssa maalata kivet kivoilla jouluteemaisilla aiheilla.

Käydä katsomassa Pieni Merenneito-musikaalin Helsingin kaupunginteatterissa. 

Yrittää olla siivoamatta koko kotia ennen joulua. Joudun aina tsemppaamaan itseäni tämän asian suhteen. Joulu tulee silti, vaikka en hössöttäisi siivouksen parissa monta päivää (lue: viikkoa). Siivota voi yhtä hyvin myös vaikka välipäivinä.

Nähdä miten sisustuspalaset loksahtaa kohdilleen kodissamme. Me veimme hetki sitten yhden hyvin tärkeän tuolin uudelleen verhoiltavaksi ja saamme sen loppuvuodesta meidän olohuoneeseen. Lisäksi aion vihdoin hankkia erään artekin hienon penkin josta olen haaveillut jo monta kuukautta.

Käydä luistelemassa ulkojäällä koko perhe. Tämä on meidän esikoisen suurin haave tällä hetkellä. Mieluiten hän tekisi tätä joka päivä. 

Matkustaa ystäväpariskunnan kanssa Hampuriin viikonlopuksi. Jee. Matkan syyksi merkkasimme kalentereihimme "joulutorilla käyminen" mutta todellisuudessa odotamme eniten toistemme seuraa ja kahta hauskaa iltaa yhdessä. 

Mitä sinä aiot tehdä loppuvuonna?

-Såfin

2019/10/31

Pikasiivous - uhka vai mahdollisuus?

On yllättävän hauskaa jutella siivouksesta ja siivousvinkeistä kavereiden kanssa. Näissä keskusteluissa nousee usein esille ilmiö jota myös meidän kodissa on nähty lasten synnyttyä, nimittäin pikasiivoukset. Ei ole enää viikkosiivousta tai suursiivouksia samassa merkityksessä kuin niitä oli ennen. Sen sijaan on siivousta KOKO AJAN - hyvässä ja pahassa. Oikeastaan minua ärsyttää esillä lojuvat siivousvälineet, mutta silti haluan kaiken olevan käden ulottuvilla sitä hetkeä varten kun minulla on 5 minuuttia ylimääräistä aikaa siivoukselle. Se on luonnollista. Meidän arki 5- ja 8-vuotiaan kanssa on melko kiireistä ja niin sen kuuluukin olla. Tilannetta ei helpota se, että olen tarkka siivouksen suhteen. En koskaan voisi päästää kotiani täyteen kaaokseen. Se ahdistaisi minua todella paljon. Silti olen lasten myötä oppinut sietämään sotkua hieman paremmin. Olemme vuosien varrella investoineet mm. laadukkaaseen varsi-imuriin joka käden ulottuvilla murujen ja pahimman hiekan siivoamiseen. Olemme myös lisänneet esimerkiksi roska-astioiden määrää ja investoineet hienoon pyykinlajittelukaappiin. Keinoja parempaan siivousarkeen on paljon. Viime viikkoina olen myös ottanut testiin Sinituotteen lanseeraamia uusia apuvälineitä pikasiivoukseen ja olen ollut näihin todella tyytyväinen..




Sinituote on tuonut markkinoille tuotesarjan joka on nimenomaan kehitetty pikasiivoukseen. Siis kaikille meille joilla on lapsia, lemmikkejä tai joiden elämä on muuten kiireistä. Nämä tuotteet ovat tehty juuri siihen hetkeen ennen kuin yllätysvieraat tupsahtavat ovesta tai siihen hetkeen kun itse päivän päätteeksi on niin väsynyt, ettei jaksa aloittaa suurta siivousrumbaa. Tuotesarjaan kuuluu minun uusi lempisiivousväline: pikasiivousmoppi. Tämä moppi on meillä jatkuvasti lähettyvillä ja sen voi ottaa käyttöön ihan vain kiinnittämällä siihen kertakäyttöisen siivouskosteuspyyhkeen. Miten kätevää? Ei enää, vesiämpäreitä tai pesuainepullojen kuljettamista edestakaisin. Nämä kertakäyttöiset siivousvälineet ovat todella kätevät. Eniten pyyhin tällä mopilla eteisen ja usein myös ruokapöydän ympäristön. Täällä ne meidän suurimmat sotkut ilmeisesti ovat. Hihii..

Toinen todella kätevä tuote on Sinituotteen pikasiivousliinat. Itse olen käyttänyt näitä etenkin keittiössä ja wc:ssä. Kertakäyttöisyydestä huolimatta nämä tuotteet ovat ekologisia. Nämä pikasiivousliinat ovat tehty 100% kompostoituvasta materiaalista. Lisäksi liinoja ei tarvitse pestä tai kostuttaa. Liinoissa ei ole käytetty ylimääräisiä kemikaaleja ja ne ovat hajisteettomia. Nämä tuotteet jäävät ehdottomasti meidän perheen vakiokäyttöön.

Onko pikasiivous siis uhka vai mahdollisuus? Meidän mielestä ehdottomasti mahdollisuus. 

Miten sinä teet pikasiivouksen?

-Såfin

//Yhteistyössä: Sinituote oy - Tuotteet saatu //

2019/10/29

Hauskat vinkit Halloweenin viettämiseen

Halloween on kulman takana. Tämä on lasten mielestä yksi hauskimmista pyhistä sillä kuka pikkupoika tai pikkutyttö nyt ei rakastaisi monstereita ja kaikkea muuta jännittävää?! Halloweenia voi viettää monella tavalla. Meidän perhe on yleensä järjestänyt pienet juhlat johon lapset (ja aikuisetkin) ovat saaneet pukeutua. Olemme kuitenkin päättäneet, että me emme tule harrastamaan "trick or treat" tyyppistä kiertämistä. Tämä on meidän protesti kulutusvimman vastustamiseksi. Sen sijaan Halloweenia voi viettää monella muulla jännittävällä tavalla. Listasin meidän perheen vinkit alle. 

1. Askartelu. Lasten mielestä askartelu on ihan parasta. Halloweenaskartelu on hauska toteuttaa joko ihan vaan oman perheen kesken tai miksi ei ohjelmanumerona Halloween juhlissa. Askarteluiden ei tarvitse olla monimutkaisia. Esimerkiksi lepakoiden leikkaaminen mustasta pahvista kelpaa vallan mainiosti lapsille. Lapset ovat myös yllättävän kekseliäitä. Me teimme lasten toiveesta yhtenä vuonna haamuja vessapaperirullista. 

2. Koristelu. Me olemme säästäneet koristeita aiemmilta vuosilta jotka aina otamme esille halloweenin aikaan. Mutta sen lisäksi annan yleensä pojille tehtävän: "kerätkää kaikki pelottavat lelut kasaan". Kun tehtävä on suoritettu käytämme näitä leluja koristeina. Siksi meillä on hämähäkkejä, ihmisluurankoja ja muita jännittäviä leluja pöytäkoristeina. Lapset rakastavat tällaisia tehtäviä joissa he saa kategorisoida lelut uudella tavalla. Tämä on myös yksi tapa hyödyntää jo olemassa olevaa tavaraa. 

3. Ohjelma. Tänä vuonna me ajattelimme järjestää lapsille taskulamppuretken meidän talon ympärillä. Kiinnitämme pihalle laput erilaisista hauskoista tehtävistä. Jo pelkästään pimeys tekee tällaisesta tehtävästä jännittävän. Aiempana vuosina olemme järkänneet lapsille jännittävän karkkijemman jonka he ovat saaneet etsiä meidän kodista aarrekartan avulla. Olemme täyttäneet pienen puisen arkun halloween teemaisilla karkeilla ja arkun ympärille olemme asettaneet muutaman pelottavan koristeen.

4. Asut. Me emme halloweeniksi ole hankkineet uusia asuja, sillä meidän pojat ovat aina tykänneet pukeutua ja kotoa löytyy jo paljon erilaisia asuvaihtoehtoja. Asuissa on tärkeä muistaa, että etenkin aikuisten asut saattavat pelottaa pienempia juhlijoita. Olemme siksi aina pitäneet etenkin aikuisten pukeutumisen maltillisena. Pukeutumisen voi ottaa myös helpomman kautta. Draculaviitan tekaisee helposti itse ja äidin meikeillä saa pienelle juhlijalle maalattua poskeen esimerkiksi hämähäkin seitin. 

5. Ruoka. Netti on pulloillaan hauskoja ja vähän pelottavan näköisiä ruokareseptejä. Meidän lemppareita ovat dippivihanneksista tehty luuranko, kurpitsasosekeitto ja jäätelökasahaamu jossa jäätelökeko peitetään kermarahkavaahdolla ja koristellaan lakupaloilla. Nämä ovat helppoja toteuttaa ja lapset tykkäävät. Jos haluaa näpertää vielä enemmän, etenkin leivoksiin ja esimerkiksi muffinsseihin voi kehitellä paljon hienoja koristeita.

6. Muuta Halloween tekemistä. Jos ei jaksa järjestää juhlia niin miten olisi halloween kylpy/saunahetki? Esimerkiksi Lush:illa on kivoja Halloween aiheisia kylpytuotteita lapsille. 

Miten teillä vietetään Halloweenia?

-Såfin

2019/10/28

Energiakeskus - sähkömuseo lasten makuun

Viikko sitten kävimme perheen kanssa mini-lomalla Tallinnassa. Meillä ei ollut sen suurempia tavoitteita meidän reissulle paitsi, että olimme päättäneet viedä lapset museoon. Saimme työkavereilta ja tuttavilta isot suositukset vierailla Tallinnassa sijaitsevassa Energia-keskuksessa. Se on museo joka kesittyy sähkökeksintöihin ja niiden konkretisoimiseen. Koko museo  oli tehty lasten näkökulmasta ja kaikkeen sai koskea ja jokaisen laitteen kohdalla hyvät selitykset ja käyttöohjeet. Sellainen Heureka-tyyppinen paikka, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Energiakeskus sijaitsee ihan muutaman minuutin kävelyetäisyydellä Tallinnan keskustasta. Me halusimme säästää pikkupoikien jaksamista joten valitsimme über-taksin joka kustansi kokonaiset 2,30 € keskustasta. Energiakeskuksen sisäänkäynnin kohdalla epäilimme ensiksi, että olimme tulleet väärään paikkaan koska keltaisessa kivitalossa oli vain portaat jotka veivät yhden kerroksen katutason alapuolelle. Kun ovet avautuivat ymmärsimme kuitenkin, että olimme tulleet oikeaan paikkaan. Edessämme avautui valtava halli joka oli täynnä hauskoja vempaimia.

Kaikista siistein juttu oli poikien mielestä testi jossa he saivat nousta jakkaroille ja asettaa metalliset tikut ison pallon päälle joka tuotti staattista sähköä. Testissä heidän tukat nousivat pystyyn ja he kikattelivat kilpaa sitä mukaan kun sähkölataus nousi. Keskuksessa oli paljon muitankin pieniä testejä joita sai kokeilla. Morsetuslaitteet, sähkömagneettiset kentät ja erilaiset sähkön tuotannon ihmeet kiinnostivat kovasti poikia. He opettelivat jopa kirjoittamaan oman nimensä morsetuslaitteella. Kaiken keskiössä oli iso Faradayn häkki jossa henkilökunta demosi tasatunnein salaman muodostumista. Silloin koko sali pimenneettiin ja vierailijoita pyydettiin pysyttelemään tietyllä alueella. Pienen hetken päästä lilat salamat alkoivat välkkymään häkin sisällä. Salaman muodostuminen piti yllättävän kovaa ääntä ja koko prosessi oli poikien mielestä todella jännä. 

Toisessa kerroksessa oli paljon pieniä testejä jotka jollain tavalla liittyi sähköön ja energiatuotantoon. Lapset saivat testata miten tuulivoimala saadaan käyntiin puhaltimen avulla ja sitä miten äänienergia siirtyy erilaisissa ympäristöissä. Lapset olivat siis aivan innoissaan tästä paikasta. Myös me aikuiset opimme uutta. Meillä kesti n. 2 tuntia koko paikan kiertämisessä ja ellei nälkä olisi yllättänyt olisimme varmasti viettäneet vielä pidemmän ajan täällä. Ihan huikea paikka - kannattaa vierailla lasten kanssa! Energiakeskuksesta saa mielestäni eniten irti 4-5 vuotiaan ja sitä vanhempien lasten kanssa.

Onko energiakeskus Tallinnassa tuttu paikka?

-Såfin