Lisää murtuneita luita

En olisi halunnut kirjoittaa tällaista otsikkoa tänne blogiin enää koskaan. Meillä oli minusta jo tämän vuoden tapaturmakiintiö täynnä sen jälkeen kun kuopukseltamme murtui kummatkin olkapäät luisteluonnettomuudessa aiemmin tänä vuonna. Juuri kun olkapäät olivat käyttökunnossa meitä koetellaan taas. Ja syytän tästä koronaa. Kyllä vain. Sen sijaan, että pojat olisivat ulkona purkamassa energiaa kavereiden kanssa pelaten tai harrastuksissa kuntoilemassa he ovat nyt toistensa kimpussa. Leikit muuttuvat rajummiksi joka päivä - tämä vaikka kuinka yritämme toimia ohjelmatoimistona ja keksiä ajanvietettä ja keinoja purkaa energiaa muulla tavalla. He ovat nyt saaneet tarpeekseen toisistaan. Kävi siis niin, että puolileikkimielinen painimatsi päättyi itkuun. Pikkuveli oli jäänyt alakynteen. Tai tarkemmin sanottuna hänen pikkurilli oli jäänyt esikoisemme polven alle huonossa asennossa. Mitä ymmärsimme hysteerisistä selityksistä, sormi oli mitä ilmeisimmin taittunut vauhdissa suoraan taaksepäin. Kuulimme heti itkun äänestä, ettei kyseessä ollut mikään pieni naarmu. Se hetki muuttui myöhemmin päivystyssoittoon ja lääkärin ajanvaraukseen..

Lääkärissä saimme ensin kuulla, että kyseessä olisi paha revähdys. Sormi oli turvonnut ja haalean lilan värinen. Olimme helpottuneita diagnoosista, revähdys paranee muutamassa päivässä tai viimeistään viikon kuluessa. Se helpotus muuttui parin tunnin päästä kun saimme soiton lääkäriasemalta. Röntgenlääkäri oli lausunut kuvat ja sittenkin löytänyt murtuman sormen juuresta. Epäilymme osoittautui siis oikeaksi. Meillä on nyt edessä kahden viikon hoitojakso. Onneksi kättä ei tarvinnut kipsata. Murtuma on suotuisassa paikassa, joten se luutuu itsestään oikein. Me teippaamme murtuneen sormen yhteen viereiseen sormeen niin kauan kun murtuneen sormen taittaminen tuntuu ikävältä. Särkylääkettäkin saa antaa jos tilanne vaikuttaa siltä. 

Sormen murtuma ei tietenkään ole mikään maailman vakavin juttu. Mutta tässä tilanteessa kun tekemiset ja sallitut aktiviteetit kahden vilkkaan pojan kanssa muutenkin jo on rajoitettu koronan takia meiltä viedään vielä mahdollisuus pyöräillä, potkulautailla ja pelata salibandya. Ei tunnu kivalta. Ei sitten alkuunkaan. 

Nyt tämän perheen tapaturmakiintiö saisi olla täynnä! (kop-kop)

-Såfin

Työhuone numero 2

No nythän tässä on käynyt niin, että sekä minä että isi-ihminen teemme tällä hetkellä töitä kotoa. Olemme onnekkaita, että voimme tehdä kotitöitä ylipäätään jotta voimme vähentää kaikkien altistumisia korona-virukselle. Aiemmin teimme kummatkin muutaman satunnaisen päivän viikossa kotikonttorilla ja silloin meille riitti yksi yhteinen työhuone. Jos joskus harvoin olimme kotikonttorilla kummatkin samaan aikaan, teimme töitä vuorotellen työpöydän ääressä ja toinen teki sen aikaa töitä esimerkiksi sohvalla tai seisten keittiötason ääressä. Se oli toimiva ratkaisu kunnes tämä nykyinen tilanne yllätti. Me tiesimme jo, että yhden työpöydän jakaminen ei ollut vaihtoehto ainakaan jos tämä tilanne jatkuisi pitkään. Sinniteltyämme kaksi viikkoa päädyimme hankkimaan toisen työpöydän. Ajatus tämän takana oli se, että jos tämä tilanne jossain vaiheessa normalisoituu ja pääsemme takaisin konttorille, tämä toinen työpöytä muuttaa meidän esikoisen huoneeseen. Hänellä ei tällä hetkellä ole omaa työpöytää, mutta haave omasta tietokoneesta ja omasta näytöstä on jo hyvin selkeästi ilmaistu. Heh..

Viime viikonloppuna kävimme Ikeasta hankkimassa hyvin perinteisen valkoisen työpöydän kahdella vetolaatikolla. Yritimme samalla ostaa myös työtuolia, mutta kaikki meille sopivat työtuolit olivat päässeet loppumaan kaupasta. Niiden menekki on ollut suurta viimeaikoina. Niinpä päädyimme siihen, että käyttäisimme toistaiseksi uuden pöydän ääressä keittiötuolia (onneksi meillä on kaksi ylimääräistä). Työpöydän sijoittamista mietimme pitkään. Eihän meillä ollut tälle luontevaa paikkaa, mutta päädyimme lopulta meidän alakerran oleskelutilaan. Meillä oli siellä tilaa yhdellä seinustalla ja sen lisäksi etuna on se, että saamme melko hyvin äänieristettyä alakerran sulkemalla ovia. Varsinainen työhuone nr 1. on taas yläkerrassa. Keskittyminen ja hiljaisuus on tärkeää kummankin meidän työssä ja toisaalta puhumme paljon videopuheluita, joskus myös samaan aikaan. Siksi työpisteiden sijoittaminen eri kerroksiin tuntui hyvältä ratkaisulta. Esikoisemme tekee tällä hetkellä kouluhommia olohuoneessa, olohuoneen pöydän ääressä. Olemme nostaneet siihen pienen tuolin ja pöydän korkeus ja tuoli näyttää olevan hänelle hyvällä tasolla. 

Tiedättekös, että olin super-iloinen kun saimme tämän työpöydän paikoilleen. Palaset loksahtavat kohdalleen. Oikein huokaisin helpotuksesta. Työergonomian lisäksi ainakin minulle on todella tärkeää, että on sellainen oma tila jossa tehdä töitä. Se, että on paikka jossa on ne tarvikkeet, piuhat ja kuulokkeet joita tarvitsen työtäni varten on osoittautunut näin jälkikäteen yhdeksi avainjutuksi tässä kotityönteossa. Huheijaa. 

Onko sinulla mahdollisuus tehdä töitä kotikonttorilla? Jos, niin onko sinulla työpöytää?

-Såfin

PS. Täältä löydät kuvia meidän toisesta työhuoneesta.

Viikko-ohjelma aktiviteettilapuilla

Kaksi viikkoa poikkeusaikaa on takana ja olemme enemmän tai vähemmän eläneet päivä kerralla. Aamuisin synkronoimme isi-ihmisen kanssa kalenterimme - menevätkö palaverit päittäin? kumpi auttaa esikoistamme koulutehtävissä jne. Iltaisin sama meno jatkuu. Kaikki kaipaa omaa aikaa joissain muodossa. Lapset kyselevät meidän aikatauluista ja kinuavat jatkuvalla syötöllä tekemistä. Viime viikolla sain idean. Vaikka harrastukset ovat tauolla olemme joka puolelta saaneet kivoja vinkkejä treeniohjelmiin, virtuaalisiin oppitunteihin ja videoita joita tulisi toistaa ja kuunnella useamman kerran viikossa. Lisäksi myös poikien rumpuopettaja on luvannut pitää soittotunnit facetime:lla. Niinpä päätimme tehdä aktiviteettikalenterin meidän seinälle. Istahdimme sunnuntaina poikien kanssa pöydän ääreen ja aloimme ideoimaan. Jokainen kertoi mitä kaikkea kivaa tulevalla viikolla haluaisi tehdä kotona ja ulkona. Kirjasimme ideat post-it lapuille: muovailemista, joogaa, potkulautailua jne. Kun laput olivat valmiit aloitimme sijoittelutyön...

Jokaiselle päivälle on nyt allokoitu ainakin jokin enemmän liikunnallinen juttu ja yksi rauhallisempi yhteinen aktiviteetti. Nämä eivät ole mitenkään pakollisia juttuja ja sovimme, että jos jonain päivänä jokin asia ei huvita, voimme aina siirtää sen toiselle päivälle. Kalenterimme on siis enemmän ideatasolla oleva "vinkkipankki" kaikesta siitä mitä me sinä päivänä voisimme tehdä. Lisäksi kaikilla on nyt tunne siitä, että on saanut oman äänensä kuulluksi. Jokaisen mielipuuhat on otettu mukaan kalenteriin ja niitä tehdään vuorotellen. Toivon, että tämä suunnittelu tuo vähän ryhtiä meidän viikkoihin. Ryhtiä tarvitaan, sillä hallituksessa pohditaan tällä viikolla jatkotoimenpiteitä. Koulut eivät tule avaamaan oviaan vielä kahden viikon päästä niin kuin alun perin suunniteltiin. Aika jolloin noudatamme poikkeusjärjestelyjä pitkittyy ja meidän pitää keskittyä nyt hyvinvointiin ja siihen että nautimme päivistä mahdollisimman paljon siitäkin huolimatta, että elämä on aika eriskummallista juuri nyt. 

Miten teidän arki sujuu juuri nyt?

-Såfin

Peikkometsässä

Meidän perheen henkireikä on tänä poikkeuksellisena aikana ollut ulkoilu. Arkipäivisin pyrimme liikkumaan lähiympäristössä joko pyöräillen tai lenkkeillen. Jokapäiväinen happihyppely auttaa jaksamaan, mutta kyllä myös omat tutut lenkkipolut alkavat jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Olemme päättäneet, että niin kauan kun se on sallittua tulemme joka viikonloppu tekemään vähän pidempiä metsäretkiä erilaisissa ympäristöissä. Bonusta on jos löytäisimme niin syrjäisiä paikkoja, ettei siellä välttämättä edes törmäisi kovin moneen ihmiseen. Nyt olemme kiitollisia siitä, että meillä on auto käytössä jolla voimme lähteä vähän kauemmas kuin lähimetsään. Viime viikonloppuna ajelimme tunnin verran länteen. Olin löytänyt netistä erään hauskan kuuloisen paikan nimeltä "peikkometsäkierros". Tällä reitillä luvattiin olevan piilotettuja yllätyksiä lapsille, vaihtelevaa maastoa ja useampia laavuja joissa voisi grillata matkaevästä...

Kun pääsimme perille ihmettelimme säätä. Säätiedotuksessa luvattiin aurinkoa, mutta saapuessamme perille pienelle parkkipaikalle metsässä, satoi oikein kunnolla lunta. Se oli melkein maagista. Minä tahansa muuna keväänä tämä olisi tuntunut tylsältä, mutta koska lumitilanne täällä meilläpäin on ollut mitä on ollut tänä talvena niin olimme hetkellisesti ainakin innoissamme taivaalta leijailevista lumihiutaleista. Lähdimme etsimään 5,5 kilometrin pituista peikkometsäpolkua ja löysimme sen noin 20 minuutin kävelymatkan päästä parkkipaikalta. Metsäreitti oli kaikkea sitä mitä olimme siitä lukeneet. Löysimme järven, kiipesimme kallioille ja löntystelimme pitkospuilla suo-alueen läpi. Vaihteleva maasto on etenkin lasten kanssa luonnossa liikkuessa todella tärkeää - mielenkiinto pysyy yllä. Tällä reitillä oli kuitenkin myös jotain muuta minkä vuoksi lapset jaksoivat erityisen hyvin. Peikkometsäpolulle on nimittäin piilotettu pieniä kivipeikkoja löydettäväksi. Taisimme yhteensä löytää 5 peikkoa, mutta ne olivat ovelasti piilotettu joten niitä sai etsiä oikein kunnolla. 

Puolessavälissä reittiä pysähdyimme grillaamaan makkaraa. Tähän mennessä aurinko oli jo alkanut paistamaan ja puolet reitistä menikin sitten aivan erilaisessa säässä. Minä poimin metsästä mukaan pienen kimpun mustikanvarpuja vaasiin siinä toivossa, että niihin kehittyisi lehdet. Lapset keräsivät käpyjä ja leikkivät metsässä kuten aina. Meillä oli todella idyllinen metsäpäivä. 

Tällaisia lisää, kiitos!

-Såfin

PS. Pari päivää retken jälkeen mustikkavarpuihin oli ilmestynyt pienet hiirenkorvat. Jee. 

Oliivileipiä 20 minuutissa

Me olemme laatineet pitkän listan ideoista ja viihdykkeistä joita voimme toteuttaa nyt kun meillä on enemmän aikaa arkisin perheen kanssa. Normaalistihan meidän illat täyttyvät poikien liikuntaharrastuksista ja kavereiden tapaamisesta. Nyt tilanne on toisin. Päätimme eilen, että tekisimme ruuaksi kasviskeiton ja että olisi kivaa syödä tuoretta leipää sen kanssa. Koska lapset olivat jo tässä vaiheessa melko nälkäisiä, meillä ei ollut aikaa kohotella sämpylöitä. Sen sijaan muistin yhden reseptin jonka avulla joitain vuosia sitten teimme pikaleipiä joita ei tarvinnut kohotella. Pienen etsinnän jälkeen löysin reseptikirjan ja kyseisen ohjeen. Tällä reseptillä valmistuu todella hyvät ja maukkaat leivät pika-aikataululla. Ja ohje toimii vallan hyvin myös ilman oliiveja, me jätimme oliivit pois puolesta taikinasta. Nämä lämpimät leipäset tai sämpylät olivat hitti. Nautittuna pienen voinokareen kanssa, nämä leipäset kruunasivat meidän kasviskeiton. Nam. 

Oliivileipäset

(Neljälle)

Tarvitset: 

3 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

0,5 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

1,75 dl maitoa

0,5 dl rasvaa (esim öljyä, sulatettu voi tms.)

1 dl oliivisiivuja

Tee näin: Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa. Lisää joukkoon maito ja rasva sekä oliivit. Nosta lusikalla taikinanokareita leivinpaperilla vuoratulle pellille. Takinan tulisi olla hieman löysää, eli ei yhtä "kuivaa" kuin esim. sämpylätaikina olisi. Voitele ennen paistamista leivät maidolla. Paista uunissa 12-15 minuuttia, tai kunnes leivät ovat saaneet kauniin keltaruskean värin. Levitä voita päälle tai nauti sellaisenaan. 

Me teimme reseptin kaksinkertaisena, toisen puoliskoisen ilman oliiveja. Oliivit voi myös korvata esim. fetalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. 

Mitä te aiotte leipoa tänä keväänä? 

-Såfin

Postia mummoille

Meidän perheessä on tällä hetkellä monia joista erityisesti olemme huolissamme. Meillä on mietittävänä lasten iso-iso-vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen. Olemme onnekkaita, että meidän lähipiiriin edelleen kuuluu niin moni joka kuuluu tähän sukupolveen. Olemme oppineet heiltä hurjasti. He ovat tietenkin kaikki melkoisen iäkkäitä ja senkin puolesta he ovat jo hallituksen ohjeiden mukaan määrätty nyt pysymään kotona. He kaikki tarvitsevat apua kaupankäynnissä jo muutenkin ja etenkin lasten isovanhemmat ovat olleet isossa roolissa auttamassa heidän omia vanhempia käytännön jutuissa. Me puolestamme olemme pitäneet huolta siitä, että pidämme yhteyttä, mutta nyt tilanne ei ole enää yhtä helppo kuin se oli ennen rajoituksia. Etenkin jos tämä tilanne venyy, elämä neljän seinän sisällä saattaa muuttua hyvin pitkäveteiseksi. Siksi päätimme ilahduttaa meidän Mummoja ja Faffoja pienellä yllätyksellä..

Eilen illalla etäkoulu- ja etätyöpäivän jälkeen ryhdyimme hommiin. Me otimme esille kirjekuoria, paperia ja värikyniä. Meidän esikoinen joka juuri harjoittelee kirjoittamista halusi toimia kirjailijana ja meidän kuopus toimi kuvittajana. Hyvä työnjako, hihii. Me kirjoitimme mummoille ja faffoille lasten itse suunnittelemat tekstit ja piirrettiin kirjeisiin sopivat kuvat. Lopuksi lapset saivat vielä taittaa omat kirjeet kuoriin ja liimata postimerkit. Illalla sopiva ulkoilu- ja retkikohde oli meidän lähellä sijaitseva postilaatikko. Pojat kävivät pudottamassa kirjekuoret laatikkoon ja nyt odotetaan, että postinkantaja toimittaisi tervehdyksemme perille. Kun myöhemmin juttelimme esikoisen kanssa, hän kertoi minulle, että nämä olivat ensimmäiset kirjeet jotka hän koskaan on kirjoittanut. Naurahdin, koska vielä minun lapsuudessani jokaisella oli kirjekaveri. Mutta nykyään lapset eivät edes välttämättä tiedä mitä kirjeet ovat. Kirjeiden aika on siis ehkä ohi - vai onko sittenkään?

Olisi kiva jos mahdollisimman moni nyt olisi yhteydessä omiin mummoihin ja vaareihin - etenkin jos he tällä hetkellä joutuvat olemaan kotona neljän seinän sisällä (ehkä ei edes kaksin vaan monet täysin yksin). Lähettäkää postia, piirrustuksia, valokuvia ja soitelkaa - harjoitelkaa myös soittamaan videopuheluita.

Tsemppiä jokaiselle joka ei tällä hetkellä saa poistua kodistaan!

-Såfin

Haaste: positiiviset asiat juuri nyt

Somessa leviää haaste jonka tavoite on kääntää tämä meidän maassa vallitseva tilanne edes jotenkin positiiviseksi. Siinä pyydetään ihmisiä listaamaan niitä asioita joilla yllättäen on ollut positiivinen vaikutus omaan elämään tässä puolipysähtyneessä tilassa. Minä mietin samaa jo aiemmin. Ensin kuvittelin, että tämä kotona työskentely olisi rentoa, ei työmatkoja, laittautumista jne. - mutta pikkuhiljaa myös tämä alkaa olemaan riittävästi. Kahdeksatta päivää etätyössä on jo tehnyt tehtävänsä. Kaipaan takaisin konttorille. Kaipaan normaalia arkea. Kaipaan lounaita kollegojen kanssa. Mutta kyllä tässä on monia asioita minkä johdosta myös minä olen iloinen. Ne eivät vain ehkä olleet ne asiat joiden takia kuvittelin iloitsevani. Alla siis lista niistä asioista joista iloitsen erityisesti juuri nyt. 

Monipuolinen ja erilainen kuntoilu. Me olemme perheen kanssa päättäneet panostaa kuntoiluun ja urheiluun. Tämä on vaikeampaa nyt kun urheiluharrastukset ovat tauolla. Mutta olen niin iloinen siitä, että olemme pystyneet liikkumaan jopa monipuolisemmin nyt kuin aiemmin. Me olemme koko perhe osallistuneet jääkiekkojoukkueen virtuaalitreeneihin. (Ai p%!#le minulla on reisilihakset kipeinä). Olen itse lämmitellyt ja nostanut sykettä paino-hulahulalla, ja otimme esille pyörät jo hieman nopeutetulla aikataululla. Lisäksi olen kävellyt, kävellyt ja kävellyt. Iltaisin olen rentoutunut joogan avulla. Tänään yritän vetää koko perheelle venyttely ja kehonhuolto tuokion rankan kuntoiluviikon päätteeksi. Vaihtelu virkistää, myös liikunnassa ja siitä olen nyt todella iloinen!

Madaltuneet kustannukset ja pienemmät päästöt. Koska teemme vähemmän ja liikumme vähemmän säästämme sekä luontoa että lompakkoa. Tämä ei ole kestävää mitenkään pidemmällä aikavälillä ja myös meillä jännitetään miten tilanne tulee vaikuttamaan talouteen pidemmällä aikavälillä. Just nyt tuntuu hyvältä, että jää muutama penni ylimääräistä jää taskuun. 

Saamme tutustua koulutyöskentelyyn ja olla enemmän läsnä. Minusta on ollut todella kiva nähdä tarkemmin minkälaisia tehtäviä meidän koululainen tekee päivän aikana. Toki tämä on myös vienyt meiltä vanhemmilta resursseja, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Pääsemme tutustumaan ja olemaan enemmän läsnä (ainakin hetkellisesti) meidän koululaisen elämässä. Tämä on kivaa.

Aikaa ruuanlaitolle. Koska meillä nyt on enemmän aikaa myös iltaisin olemme tehneet ja valmistaneet enemmän kotiruokia kuin koskaan. Toistaiseksi olemme vielä menneet perinteisellä linjalla ja syöneet kanaa ja riisiä, bataattikeittoa ja nacho-salaattia. Huomasin kuitenkin että seuraavaan kauppalistaan kirjasin jo jotain aineksia tulevia ruokakokeiluita varten. Nyt on aikaa tehdä uuniruokia ja paistaa matalalla lämmöllä erilaisia herkkuja uunissa. Niistä lisää ensi viikolla blogissa. 

Paluu perusasioiden ääreen. Minä tarvitsin tämän herätyksen. On hyvin pysäyttävää huomata miten rauhallista elämä oikeasti voisi olla ilman harrastuksia ja ilman muita sovittuja kaveritreffejä. Minun stressitaso on (poislukien meidän kiireisistä työpäivistä) todella matala juuri nyt. Tavoitteita seuraavalle päiville ei ole. Tai jos on niin ne ovat "teen palapelin valmiiksi" tai "jaaa.. voisipa vaikka lukea vähän kirjaa". Olen rauhallisempi ja tasapainoisempi, mutta en suinkaan ainakaan vielä täysin aikaansaamaton.

Meikittömänä on kivempaa. Vaikka minä pidän lukuisia palavereita päivässä nyt videon välityksellä niin voin sanoa, että kotikonttorilla tosiaankin on rennompaa sen suhteen miltä näyttää. En ole käyttänyt juuri ollenkaan meikkejä tänä ajanjaksona. Myös hiuslakkaa ja muita tököttimiä kuluu todella paljon vähemmän. Tekee hyvää iholle, mutta myös luonnolle. (Toki peseydymme, harjaamme hiukset jne. hahaa..)

Koko perhe nukkuu puoli tuntia pidempään joka päivä. Uusi aikataulu mahdollistaa sen, että heräämme vasta puoli kahdeksalta joka päivä. Tämä on n. puoli tuntia myöhempään kuin normaalisti. Lisääntynyt unimäärä tekee hyvää ja pikkuhiljaa muuten arjessa oleva väsymys väistyy. Aika bueno. 

Mistä vaikutuksista sinä iloitset juuri nyt?

-Såfin