2015/12/18

Helpot itsetehdyt pakettikoristeet

Meillä oli hetki sitten aivan kummallinen rauhallinen askartelutuokio meidän 4-vuotiaan kanssa. Sanon kummallinen, koska yleensä meidän porukkaan kuuluu myös vähän nuorempi ja samassa suhteessa villimpi yksilö, joka myös haluaa olla mukana askartelemassa. Noh, hämmentyneenä tästä kahdenkeskeisestä ajasta villiinnyimme päädyimme testaamaan taikataikinasta tehtyjä pakettikoristeita. Kuten kuvista näkyy teimme niistä oikeastaan myös samalla joulukuusenkoristeita. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Check ja check.

Resepti taikataikinaan: 
1.25 dl vettä
2 dl soodaa
1 dl maissitärkkelystä

Koristeluun: ohut pilli, kuusenoksia, iittalan helmi-sarja, mariskooli, pullonpohja tai miksi ei jokin vähän erilainen kuten karambola, leluauto tai legopalikka..? :)

Ainekset lämmitetään kattilassa ja annetaan jäähtyä kostean liinan alla. Käytin lisäksi aika paljon maissitärkkelystä vielä kaulintavaiheessakin ettei taikina tarttuisi pöytään. Meidän koko keittiö oli loppupelissä aika valkoinen maissijauhoista, joten vaikka koristeiden tekeminen oli helppoa, se siivoaminen ei ollut ihan.. kröhöm.. kevyttä. 

Ja kiitos vaan (ja anteeksi) meidän isi-ihmiselle siivousavusta. Hihii.. 

-Såfin

PS. Idea bongattu Puistolassa-blogista!

6 kommenttia:

  1. Nyt on varmaan kolmas joulu kun mietin et pitäs saada aikaseks tehtyä näitä, mutten koskaan saa. Ehkä se on tuo sivoaminen, mistä olen ennenkin lukenut ettei se suju ihan suit sait sukkelaan :D Ihania oot tehnyt! Ens jouluna voisin kyl yrittää tehdä näitä pukinkonttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa kyllä miettiä tarkkaan mihin projektiin sitä ryhtyy.. :D :D Viime vuonna kans päätin pestä meidän lampaantaljat juuri ennen joulua. Käytin sitten puoli päivää niiden harjaamiseen, että näyttäisivät siistiltä pesun jälkeen.. Ei ehkä se järkevin juttu kaikkien muiden kiireiden kesken. Mut hei, jos joku muu siivoaa jäljet niin ei ole ongelma! Hihii..

      Poista
  2. Kivoja koristeita :) Mekin tehtiin koristeita tästä soodataikinasta kun se perusversio ei allergian vuoksi meidän isommalle pojalle käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Näistä tuli kyllä aika symppiksiä! Ja tämä on ehdottoman hyvä "resepti", kun se ei sisällä mitään ylimääräistä allergisoivaa ainesosaa.

      Poista
  3. Ihania koristeita! Varsinkin noi kuviot tekee niistä tosi sulosia ♡ Hitsi en oo kerinnyt koneelle vähään aikaan ja nyt onkin paljon luettavia postauksia! No mutta mikäs sen parempi tapa käyttää lasten päikkäri aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Ja kyllähän, nuo kuviot tekee niistä persoonallisia! Mullakin muuten käy tuolla tavalla, että lemppariblogien postauksia jää lukematta kiireiden takia ja sitten saakin lukaista oikein melkein naisten lehden verran kaikkia ihania juttuja kerralla. <3

      Poista