2016/01/21

Enemmän kasvisruokaa

Me menimme sitten vuodenvaihteessa yhdessä pohtimaan asioita joihin haluamme keskittyä tänä vuonna. Yksi niistä meidän ideoista oli se, että voisimme yrittää syödä enemmän kasvisruokaa. Ajattelimme näin realistisesti, että edes kerran viikossa voisi olla melkoisen iso askel meille. Tämä ei siis ole mikään uudenvuodenlupaus, vaan enemmän sellainen suunta johon haluaisimme mennä. Syitä tähän suunnanmuutokseen on monia. On se eettinen puoli ja on se terveydellinen puoli. Sitten on myös sellainen juttu, että toivoisimme, että voisimme kasvattaa lapsistamme kaikkiruokaisia. Tähän mennessä olemme syöneet melkein jokaisella ruokailulla jotain lihaa ja kasvisruuat ovat meidän lapsille melkoisen tuntemattomia. Okei, valehtelen - onhan niitä perusjuttuja kuten pinaattilettuja ja kasvissosekeittoja syöty meilläkin, mutta suuressa kaavassa emme ole keskittyneet kasvisruokaan juurikaan. Luvassa olisi siis uusia makuelämyksiä koko porukalle..

Kun lähdimme tähän, minun pää oli aika lailla tyhjä kaikista ideoista. Ainut mitä olimme päättäneet että kasvisruuista siis käytännössä puuttuisi kaikensorttinen liha - muuten mitään suuntaa tai inspiraatiota ei ollut. Puuroako tässä nyt sitten syötäisi?? Hahaa.. Lisäksi oli tietty sellainen perus skeptisyys tähän hommaan sillä meidän lapset eivät ihan kaikkia kasviksia suostu syömään. Mutta sitten menin ja inspiroiduin. Joo. Kyllä tämä tästä. On näes vaikka mitä vaihtoehtoja: Linssicurrya, Herkkusieni-pinaattipastaa, kasvispitsaa, parsarisottoa, kasvistäytteiset paprika.. Nam..

Syöttekö paljon kasvisruokaa ja onko teillä jotain lasten suosikkeja?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Meillä vähän sama juttu että ruokapöydästä löytyy aina lihaa vaikka kasviksia tekisi enemmän mieli.. pitäisi itsekin ryhtyä tällaiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koin yllättäen jossain vaiheessa tällaisen havahtumisen kun tajusin miten paljon lihaa syömme tässä perheessä.. Tämä "välillä kasvisruokaa" vaatii ehkä vähän enemmän suunnittelua kuin perus jauheliha-spagetti meininki.. :)

      Poista
  2. Hihhii, tuo puuro oli hyvä :D
    Ja ai että nuo kasvisruuat kuulostaa hyviltä <3 Laita sitten jotain reseptiä meillekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. :) Joo, mä voin jakaa sitten ne onnistuneet ja vähemmän onnistuneet kokeilut!

      Poista
  3. Meillä kaksi pienintä on todella nirsoja kasvisten suhteen. Ei siis ihan äkkiä uskoisi heidän lempiruokiensa joukosta löytyvän kasvisruokia! Isomman ehdotonta lempparia on pinaattifetajuustopasta ja pienin söisi vaikka kuinka kasvissosekeittoa. Kasvispitsakin on hirveän hyvää! Ehkä pitäisi itsekin lisätä kasvisruuan osuutta, sillä harvoinpa tuota tulee kuitenkaan tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam Pinaatti-fetapastaa! Vesi kielellä täällä kirjoittelen. Hahaa.. :)

      Joo, ei meilläkään ihan kaikkea syödä! Mutta näin ainakin yritämme laajentaa lasten makumaailmaa. Liian helposti sorrun siihen, että tarjoan niitä ruokia joita jo entuudesta tiedän uppoavan.. Saapi nähdä miten tässä käy.. :)

      Poista