2016/01/24

Näin me söimme

Olen tallentanut tänne blogiin melko vähän meidän ruokia ja ruokajuttuja, ainakin siihen nähden miten keskeisessä roolissa koen, että ruokailu on meidän perheessä. Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa ja yksi meidän perheen tärkeimmistä yhdessäolohetkista arkena on ehdottomasti joka iltainen ruokailuhetki. Ei nyt ehkä varsinaisesti sen ruuan takia, mutta sen yhteisen hetken takia. Kerroin myös aiemmin täällä, että haluamme tuoda lisää kasvisruokaa mukaan meidän arkiruokailuun.  No, me sitten oikein söimme? 


Maanantai
Riistaperunalaatikkoa
Salaattia
Itsetehtyä (ja poimittua) puolukkasurvosta
Raejuustoa

Tiistai
Riisipuuroa (meidän 4-vuotiaan toiveesta)
Ruisleipää kinkulla

Keskiviikko
Nakkikastiketta ja perunamuusia
Salaattia

Torstai
Tortilloja jauhelihalla
ja kasviksilla

Perjantai
Pikaiset ruislohileivät
+ kurkkua
Lähdimme katselemaan jääkiekkoa hallille ja lapset saivat syödä siellä karkkia

Lauantai
Bataattisosekeittoa raejuustolla
Leipää
Salaattia

Sunnuntai
Kylmäsavulohisalaatti
Kanipataa juuresmuusilla
Marjaista rahkaa

Arkipäivisin jokainen syö sitten lounaaksi mitä sattuu olemaan tarjolla päiväkodissa ja työpaikalla. Me aikuiset tankkaamme silloin yleensä salaattia ja sushia ja lapset syövät tavallista "kotiruokaa". Huomasin samalla tätä listaa kirjoittaessa, että meillä on hurjan iso apu meidän lasten isovanhemmista joiden luona tämänkin viikon aikana söimme useana päivänä. 

Mitä teidän perheen ruokailulistalta oli viime viikolla?

-Såfin

ps.  idea tällaisen listan tekemiseen sain Kotiäidin-elämää blogista.. kiitos vaan!

6 kommenttia:

  1. Oi tässähän tuli ihan nälkä heti aamusta :D Hyvältä kuulostaa teidän lista!

    Itse tuli viime viikolla pupellettua paljon erilaisia salaatteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa.. :) Ei nälkäisenä kannata lukea blogeja..

      Poista
  2. Herkullisen kuuloisia pöperöitä! Täytyisi itsekin alkaa syldä enemmän salaatteja, jotenkin tälläin talvisin ne salaatit usein jää kapanhyllylle vaikka juuri nyt niitä olisi tärkeää syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, salaatit on talvella vähän niin ja näin! Meilläkin kasvikset ovat usein keitetyssä muodossa kun on kylmä ulkona. Sivusalaatteja tehdään tosin aika usein :D

      Poista
  3. Mukavaa lukea muidenkin listoja :) Tuo sun lista oli kyllä sen verran herkullinen, että melkeen tulee nälkä jo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaankin kiva saada vähän vertauskohtaa siihen mitä oma perhe syö - eli kiitos myös kun jaot teidän ruokalistan.. :D

      Poista