2016/06/06

Sisustamista ja Retro lastenpöytä

Meillä alkoi joitain viikkoja sitten projekti jossa laitamme lastenhuonetta uusiksi ja kerroin silloin meidän uudesta julisteesta seinällä joka pääsi uuden taululistan päälle muutaman muun tärkeän esineen viereen. Nyt olemme jatkaneet projektia hieman ja olemme siirtäneet pois sellaisia leluja joilla lapset eivät enää leiki. Yhtäkkiä huomasimme, että huoneessa olisi tilaa pöydälle jota olemme kaivanneet etenkin meidän 4-vuotiaalle pitkään. Saimme nyt tätä tyhjää tilaa täyttämään jotain iki-ihanaa, nimittäin vanhempieni säilyttämä täyspuinen lastenpöytä minun omasta lapsuudestani. Äää.. Arvatkaa vaan onko tämä pöytä minusta aivan huippu! Kyllä.

Tekstijuliste/Pikkunorsu*, Lastenpöytä 80-luvulta/Retro, Lego säilytyslaatikot/Design Collection, Maatuskaeläimet/OMM Design, Kynämuki/Design Letters. *tuote saatu

Kun meidän lastenhuoneeseen toi tällaisen pöydän, lasten tekeminen on muuttunut aivan täysin. Joku saattaa siis oikeasti istua pöydän ääressä piirtämässä tai rakentamassa legoilla kun toinen leikkii lattialla autoilla. Ihana näky. Olemme myös ottaneet pöydän vieressä olevat Lego-säilytyslaatikot ahkeraan käyttöön. Niiden sisältä löytyy legojen lisäksi myös muumihahmoja ja yhdessä pienessä laatikossa on playmobile hahmot. Ne toimivat samalla myös lisätuoleina pöydän ympärillä.. Aika kätevää, sanon minä.

Seuraavaksi etsinnässä on matto. Ehkä automatto, tai ehkä jotain aivan muuta.. Hmm.. :)

Mitäs pidätte pöydästä? Onko teillä käytössä jotain tällaisia "aarteita" omasta lapsuudesta?

-Såfin

9 kommenttia:

  1. Vau tuo pöytähän on ihan aarre!
    Ja en kestä kattoa näitä kuvia kun teillä on niin hienoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nea kehuista! <3 Olet ihana!! :)

      Poista
  2. Vautsi mikä aarre! Mun kaikki vanhat jutut muutamaa pelastamaani pehmoa ja legopakkia lukuun ottamatta on hävitetty. On harmittanut ihan vietävästi, kun ne kaikki oli sellaisia joita tyttökin ois pienenä taatusti rakastanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Kiitos! :) Harmi, että kaikki omasta lapsuudestasi on hävitetty! Minä kyllä ajattelin säilöä jotain aarteita myös pojille heidän omaan kotiin kun he sitten joskus saavat lapsia (tai sitten vaan mummolaan, jos tavarat ei heidän kotiin kelpaa)..

      Poista
  3. Niin kaunista ja aivan ihana tuo pöytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Terhi :) Minä olen kyllä todella ihastunut tähän pöytään! <3

      Poista
  4. Ihana pöytä!

    Itselläni on kaksi nuorempaa siskoa ja yksi nuorempi serkku, ja kierrättämisen seurauksena lapsuuteni huonekalut on käytetty melko tehokkaasti loppuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on kyllä hyvä, että kaikki huonekalut ja tavarat ovat kierrätetty loppuun! Ainakin ne on ollut hyvässä käytössä ja on ollut hintansa arvoisia. Meillä jotkut tällaiset yksittäiset jutut ovat olleet vain minun ja minun kahden siskon käytössä, joten on ihan käyttökelpoisia vielä :D

      Poista
  5. Onpa kaunis pöytä ♥ Meillä on jonkun verran mun ja miehen vanhoja leluja lapsilla käytössä :)

    VastaaPoista