2016/09/16

5 reseptiä puolukasta

Tämän viikon perjantaiprojektiksi valikoitui erityisestä syystä puolukat ja niiden käyttö. Kohtasin taannoin nimittäin aikamoisen ongelman kun kerroin meidän täyttäneen metsäretkellämme kaksi ämpäriä puolukoilla. Olimme innoissamme mutta sitten ymmärsimme, että meidän pitää myös käyttää kaikki nämä marjat johonkin. Hahaa.. Sain teiltä hyviä vinkkejä ja lähdimme innoissamme testaamaan reseptejä. Kaupasta hankimme vähän tilpehöörejä ja putsasimme projektinomaisesti kaikki puolukat yhdessä. Teema viime viikolla on siis todellakin ollut puolukka. Mitä kaikkea puolukasta sitten kannattaa tehdä? Näitä me koitimme;

1. Puolukkamehu
1 kg puolukkaa
300 gr taloussokeria
3 dl vettä.
Huuhtele puolukat. Keitä puolukoita vedessä 15 minuuttia. Painele välillä marjoja kattilan reunaa vasten. Valuuta seos harson läpi. Kiehauta valuutettu neste sokerin kanssa ja pullota. Valmiin mehun voi pakastaa.

2. Puolukkahillo
1 kg puolukkaa
2 dl vettä
0,5 kg hillosokeria
Laita marjat ja vesi isoon kattilaan. Kiehauta kunnes seos höyryää. Lisää sokeri. Keitä sekottaen 15 minuuttia. HUOM! vahdi seosta, se saattaa kiehua yli. Anna jäähtyä n. 30 minuuttia kunnes marjat ei enää nouse pintaan. Purkita.

3. Puolukkavispipuuro
8 dl vettä
4 dl puolukoita
0,5-1 dl sokeria
1,5 dl mannasuurimoita
Kiehauta marjat vedessä 10 minuuttia ja lisää sokeri. Lisää mannasuurimot vatkaten seokseen. Kiehauta vielä sekottaen 10 minuuttia. Anna jäähtyä. Vispaa jäähdyttyä kuohkeaksi sähkövatkaimella. Tarjoile maidolla ja sokerilla.

4. Puolukkasmoothie
1 dl jäisiä puolukoita
1 dl jäisiä mustikoita
2 luomubanaania
3 dl luomumaitoa
5 rkl kreikkalaista jugurttia
kardemummaa
Sekoita kaikki ainekset blenderissä keskenään.

5. Puolukka-rahkapiiras
Hyvä resepti tähän löytyi täältä.

Minun lemppari näistä oli yllättäen puolukkamehu ja vispipuuro. Ajatelkaa, etten itse ollut testannut kumpaakaan aiemmin. Suhteellisen helppoa ja todella hyvää! Nam!

Oikein ihanaa ja mukavaa viikonloppua kaikille!

-Såfin

14 kommenttia:

  1. Puolukka on niin paras marja! Mä oon kans nyt ihan hulluna puolukkaan <3 Kivoja reseptejä, tuo smoothie kuulostaa siltä että pitää testata :)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Sopivan kirpsakka mutta silti makea :) Tuo smoothie oli kyllä ihan paras tapa aloittaa aamu!

      Poista
  2. Meillä lapset ja mies syö ihan järkyttävät määrät vuodessa puolukkaa. :) Itse vain mustanmakkaran kanssa.
    Ihanaa viikonloppua koko perheelle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka jakaa mielipiteet - minä en pienenä tykännyt puolukasta ollenkaan, mutta nykyään olen ihan hulluna siihen <3

      Poista
  3. Nam! :) Hur länge håller lingonsylten? Har du någon aning? H. Stina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Lingonsylten håller nog upp till ett år om man är noga med hygienen under processen (värmer upp glasburkarna innan och sluter locket genast). Det är också viktigt att ta bort det där vita skummet som uppstår då sylten svalnar..

      Poista
  4. Oi että :) Ihania :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Mullakin pakastin pursuaa puolukkaa mutta eipä niiden käyttö kyllä perinteisesti tuota ongelmia :D Puolukat hupenee meillä juurikin vispipuuroon ja smoothieihin (tuo ei taida olla sana..) sekä ihan survoksena esim. kaalipadan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Meillä ei kyllä ihan riittänyt pakkanen kun siellä oli jo valmiiksi leipää, muita marjoja ja sieniä. Oli siis pakko ryhtyä toimiin heti!! :) Ja puolukkasurvos on muuten kans tosi hyvää! <3

      Poista
  6. Mä tykkään kirpeistä mausta ja puolukka on kyllä hyvää, vaikka karpalo onkin vielä parempaa :D Meillä tytölle piti aina pienenä tehdä prinsessapuuroa tai tykkäähän tuo vispipuurosta vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään sekä karpalosta että puolukasta! :D Ihana tuo prinsessapuuro-nimi pitää ottaa käyttöön jos on pieniä tyttöjä kylässä <3

      Poista
  7. Hyvänkuuloisia reseptejä, mutta jää testaamatta. Puolukkaa ei tänä vuonna pakkasesta löydy. Vispipuuroakin teen viinimarjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vispipuuro on kyllä hyvää viinimarjoistakin :) Nam! Meillä on myös kaksi viinimarjapuskaa pihalla ja ne olemme myös tyhjentäneet pakkaseen ja siellä ne odottavat kohtaloaan.. <3

      Poista