2016/09/30

Perjantaiprojekti: virkatut kananmunat leikkeihin

Tilannehan on sellainen, että kovasti haluaisin olla sellainen superäiti joka kutoo lapsilleen villasukat ja vaatteet talveksi. Perustimme aikoinan myös kerhon tätä varten: Kutomista ja Kuoharia. Kolme äitiä kokoontui ilman lapsia opettelemaan kutomista (ja etenkin juomaan kuoharia). Sen jälkeen olen välillä, mutta aika harvoin ottanut puikot esille ja kutonut jotain todella yksinkertaista. Kesä tuli ja into lopahti kokonaan. Unohdin kaiken oppimani, koska se ei vielä ollut ihan lihasmuistissa. Viime viikolla olin taas kaivamassa esille lankoja. Inspis iski, mutta taidot puuttuu. Mietin että pitäisi yksinkertaisesti vain päästä vauhtiin. Lapselliset asiat aina päällisenä mielessä päätin aloittaa tämän uuden innostuksen tekemällä jotain lapsille. Niinpä tein sitten tällaiset..

Paistetut kananmunat lasten leikkeihin oli hyvä ensimmäinen spurtti lankojen käyttöön. Virkkasin ihan tavallisella kaavalla ympyrää aloittaen keltaisesta väristä ja sopivan monen kierroksen jälkeen vaihdoin valkoiseen lankaan. Mitä parasta, paistetun kananmunan ei edes tarvitse olla symmetrinen. Hahaa.. Illalla me sitten paistoimme lasten kanssa kananmunia isossa pannussa ja pidimme oikein "herkuttelukestit". Aika yksinkertaisella jutulla saa tosi hyvät leikit aikaiseksi.. 

Pekonit sitten seuraavaksi..!?

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Hauskat! Lapsille on helppo tehdä jotain pientä. Siis hyvin pientä ja nopeaa :D Terkuin eräs, jolla on ollut pienen pieni nuttu kesken vaatimattomat 13 vuotta

    VastaaPoista
  2. Hih vähänkö hauskat :) Oot niin näppärä ja omaat kyllä mahtavan mielikuvituksen kun joka viikko keksit uuden projektin ♡

    VastaaPoista
  3. Meillä leikitään paljon keittiöleikkejä. Mielessä on käynyt virkata ruokia. Kananmunista olisi hyvä aloittaa. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista