2016/12/04

Luomassa joulun perinteitä

Ihailen lasten tapaa innostua asioista. Yksi meidän suurimmista innostumisen aiheista on tällä hetkellä tietenkin joulu. Lapset "näkevät" jatkuvasti tonttuja ikkunoiden ulkopuolella ja odottavat innolla aamuja (lue: herää aivan liian aikaisin) kun saavat avata joulukalenterista seuraavan paketin. He haluavat harva se päivä pukeutua tonttulakkeihin, lukea joulusatuja, katsoa jouluelokuvia ja haaveilee ja puhuu jatkuvasti siitä mitä he mahtavat saada joululahjaksi. He rakastavat glögiä puhumattakaan pipareiden leipomisesta. Olemme jopa keskustelleet joulupukista ja siitä miten he haluaisivat kohdata hänet jouluaattona. Tämä kaikki innostus, riemu ja ilo on melkein käsinkosketeltava..

Ensi viikolla meillä on jo muskarin joulukonsertti ja sitä seuraa jo päiväkodin joulujuhlat. On siis selvää, että tämä odotus ja innostus vain kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Myös minun oma joulunodotus saa aivan uuden merkityksen kun tämän kaiken saa kokea lasten kanssa. On ihana palauttaa mieleen sen kutkuttavan ja odottavan tunteen jonka itse koki silloin kun oli lapsi. Lasten myötä olen huomannut miten erityisen tärkeänä pidän sitä, että luomme yhteisiä jouluperinteitä. Toivon, että lapsille muodostuu omanlainen käsitys siitä mikä joulu on.

Seuraavat 20 päivää tulemme siis luultavasti jatkamaan tätä samaa rataa. Jatkamme odotusta edelleen aivan hurrrjan innostuneena ja samalla toistamme edellisvuosina hyväksi ja kivoiksi todettuja juttuja ja luomme niistä meidän perheen perinteitä. Just täydellistä sanoisin minä.

Fiilistelläänkö teillä jo joulua?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Meillä etenkin nuorin on jo ihan fiiliksissä joulusta. Hän jopa nukkuu tontun kanssa, tonttulakki sängynvieressä ja haaveilee ryhtyvänsä itsekin tontuksi :D Aika suloisen ihanaa katseltavaa tuo lasten joulun odotus♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 olen ollut huomaavinani instassa, että teilläkin alkaa olemaan aikamoinen joulufiilis jo päällä :)

      Poista
  2. Joulunodotus on parasta juuri lasten kanssa. Heidän ilo tekee joulusta joulun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri niin kuin sanot - lasten kanssa joulu on ihan parasta <3

      Poista