2016/12/07

Terapiaa sisustuskorteilla

Minulla oli jonkin aikaa sitten tapana teipata tasaisin väliajoin uudet sisustuskortit meidän keittiön seinälle. Nämä eivät olleet mitä tahansa sisustuskortteja vaan niillä oli myös syvempi merkitys. Nimittäin halusin silloin, että korteissa tulisi esille senhetkinen mielentila ja fiilis. Niissä sai mielellään näkyä vaikeat ja vähän vähemmän vaikeat asiat tai jopa tulevaisuuden haaveet. Nämä sisustuskortit tulivat jälleen mieleen koska olen jo jonkin aikaa kamppaillut sellaisen tyhjän olon kanssa. Kun normaalisti olen henkilö joka on hetkittäin (super)iloinen ja toisaalta välillä (super)vihainen, olen viime aikoina tuntenut hyvin vähän näitä äärilaidan tunteita. Kaikki on ollut vain harmaata tai korkeintaan haaleansävyistä. En ole surullinen tai alakuloinen. Olen vaan.

Niinpä päätin toteuttaa tämän sisustuskorttiseinän jälleen. Osittain siksi, että kaipasin jotain pientä piristävää juttua meidän keittiöön mutta myös siksi, että minusta on todellakin vähintään terapeuttista valita näitä kortteja korttikaupassa. Korttikaupassa sain sellaisen pienen hetken itselleni kun pystyin rauhassa miettimään sitä minun senhetkistä tunnetilaa. Mietinnän lopputuloksena valitsin kortit ja kuvittelin sen kautta miltä minun fiilis mahtaisi näyttää seinällä. Ja kuten kuvissa näkyy niin minun korteissa on selkeästi lapset ja niiden ihana moninaisuus ja sitten juuri se minulle hyvin vieras tunne: värittömyys. Vaikka mieli on tällä hetkellä hieman "väritön" minussa on myös onneksi samalla kova tahto unelmoida ja haaveilla tulevaisuudesta. Eli ehkä tämä tästä..

Miltä sinun korttiseinäsi näyttäisi tällä hetkellä?

-Såfin

1 kommentti:

  1. Kivoja kortteja♥ Tuo karhukortti vois oikeastaan olla juuri kuin mä tällä hetkellä :D

    VastaaPoista