2017/03/19

Lasten jooga

Minua vähän naurattaa. Olen itse hurahtanut joogaan kaksi vuotta sitten ja kerron usein lapsille joogasta ja siitä mitä tunneilla tehdään. Itse tykkään eniten joogata aamuisin ja livahdan usein jo heti lasten herättyä työpaikan järjestämille tunneille ennen auringonnousua. Edellisellä etelänmatkallamme kävin monena päivänä aamupäiväjoogassa ulkona suoraan auringonpaisteen alla. Niin ihanaa. Joka kerta kun kerron lähteväni joogaan tai pilatekseen lapset ovat olleet todella kiinnostuneita aiheesta. Aloin joitain kuukausia sitten opettamaan heille perusjoogan liikkeitä. Kummatkin ovat kuunnelleet korvat höröllä ja yrittäneet matkia näyttämiäni asanoita mahdollisimman hyvin. Niinpä päätin, että voisimme testata lastenjoogaa yhdessä kotona youtuben avulla..

Meidän yhteiset joogatunnit ovat yleensä 20-30 minuuttia pitkiä. (Eilen teimme ennätyksen ja joogasimme jopa 35 minuuttia!) Siirrämme sohvapöydät sivuun ja levitämme "joogamatot" lattialle telkkarin eteen. Käynnistämme youtubesta ohjatun lastenjoogatunnin ja minä tulkkaan tarvittaessa sanalliset ohjeet. Meidän suosikkijoogat ovat tähän mennessä olleet sellaisia jossa korostetaan mitä eläimet tekevät ja tehdään asanoita jotka matkivat eläinten ominaisia asentoja. (koobra, koira etc.) Meidän 5-vuotias on jo ihan pro monessa asennossa ja välillä olen ihan kateellinen lasten notkeudesta. Hihii.. Meidän 3-vuotias kokee vielä haasteelliseksi kaikki asennot jossa seistään pitkän aikaa yhdellä jalalla, mutta muuten hänkin jaksaa keskittyä joogaamiseen yhtäjaksoisesti pidempään kuin mihinkään muuhun ajanvietteeseen. Kaiken lisäksi tämä on meille ainakin toistaiseksi täysin ilmainen harrastus. Suosittelen ehdottomasti testaamaan. Jooga on lapsille myös rentouttavaa ja vapauttavaa ja toimii hyvin vauhdin rauhoittamiseen ennen iltapuuhia..

Tykkäätkö sinä joogaamisesta ja joko olet testannut sitä lasten kanssa?

-Såfin

PS. Eilen en voinut vastustaa ottaa vähän kuvia meidän joogatunnista. Sanoin lapsille, että voimme joogata vielä hetken jos he reippasti tekevät iltatoimet itse ja pukevat yöpaidat päälle. Meni 5 minuuttia ja he olivat asennossa mattojen päällä valmiina aloittamaan. Aika täydellistä kun voi lahjoa joogatunnilla. Hihii..

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa! :D Mä teen joskus telkun ohjaamana pilatesta, niska-hartiajumppaa tai jotain HIIT-juttuja. Lapset on innolla mukana kaikessa, missä on musiikki taustalla ja tekevät omia liikkeitään. Tosin keskimmäinen keskittyy lähinnä "jumppavaatteiden" vaihtamiseen, mielellään pari kertaa per treeni. Mutta yhtä kaikki, mekin saadaan siinä aikaa kulumaan lasten kanssa saman aktiviteetin äärellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooga on kyllä superkivaa yhdessä. Ja lapset ovat ihan mahtavia kun ovat aina innoissaan kaikesta ja mukana fiilistelemässä. Ihana tuo jumppavaatteiden vaihtaminen <3 jokainen omalla tyylillään! Hihii..

      Poista
  2. Eikä kuinka suloiset joogailijat siellä.♥

    VastaaPoista
  3. Eikä!? Aivan älyttömän ihanat joogapojat!!! <3 <3 <3 Ehdottomasti testiin täälläkin vähän ajan päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D Joo - tää on huippuhauskaa puuhaa yhdessä :D

      Poista