2017/03/12

Puhutaanko vähän pyykkäämisestä?

Meidän neljän hengen perheessä pestään keskimäärin 6 koneellista pyykkiä viikossa. (Kyllä, olen laskenut!) Se tekee yli 300 koneellista vuodessa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että meidän pyykinpesukone on käynnissä vuodessa yli 600 tuntia, eli käytännössä meillä pestään pyykkiä ainakin 25 vuorokautta vuodessa! Jaiks, aika hurja määrä sanoisin minä. Jos nyt ihan rehellisesti puhutaan niin minä vihaan pyykkäämistä. Minusta vaatteet menee pilalle kaikesta pesemisestä. Tulee värjäytymiä, kankaat kuluu, eikä vaatteita nyt oikeastaan enää ensimmäisen pesun jälkeen edes saa kunnolla sileäksi vaikka kuinka silittäisi. Lisäksi on sitten se viikkaaminen, ripustaminen, sukkien etsiminen ja vaatteiden kantaminen kaappeihin. Joo, eihän tässä touhussa ole mitään kivaa. Silti voisin kehuskella olevani pro-pyykkäjä, sillä alkaahan minulla olemaan aika paljon kokemusta tästä touhusta. Heh.

Meillä käytetään vuoroviikon ekologisia pesuaineita. Lähinnä tämä tarkoittaa sitä, että kovimpiin tahroihin (lue lasten sottavaatteet) en ole vielä löytänyt toimivaa ekologista vaihtoehtoa, joten käytämme niihin ihan niitä tavallisia market-tuotteita. Käytämme lisäksi huuhteluainetta ja liankeräysliinoja jokaisessa pyykkikoneessa. Pesemme tavalliset vaatteet 40 asteessa aina jaoteltuina väreihin: Sini/vihreät, Keltaiset, Punaiset, Mustat ja Valkoiset. Yllätyksenä ei ehkä tule, että kaikista eniten meillä pestään sinisiä vaatteita. Lakanat pesemme 60 asteessa ja käytämme pyykinpesuetikkaa huuhteluaineen sijaan. Omistamme kuivausrummun, mutta käytämme sitä harvoin. Jostain syystä minä tykkään siitä tuoksusta joka vaatteisiin jää kun ne ovat kuivuneet pyykkitelineillä. Luksusta kesällä on kun pyykit voi laittaa ulos kuivumaan.

Meillä ei ole pyykkipäivää vaan pesemme itseasiassa suurimman osan kaikista pyykeistä ihan arkipäivisin. Viikkaamme pois pyykkejä telineiltä monta kertaa viikossa, mutta kannamme ne kaappeihin ehkä kerran viikossa. Minä olen se joka ei jaksa viikata vaatteet kunnolla, kun taas meidän isi-ihminen on todella tarkka siitä miten t-paidat kasataan siistiin pinoon kaappeihin. Silti  hoidamme pyykkihommat aikalailla 50-50 periaatteella. Lapset "auttavat" joskus pyykkien ripustamisessa. Meillä ei ole erillistä kodinhoitohuonetta, joten viikolla meidän takkahuoneessa ja kylpyhuonetilassa on usein pyykkejä kuivumassa. Kun joskus myöhemmin tänä vuonna muutamme uuteen kotiimme siellä tulee olemaan tilat pyykkihuollolle ja arvaatte varmaan, että olen tästä innoissani!  (pois silmistä = pois mielestä? Heh.)

Näin meillä pyykätään. Nyt minua kiinnostaa tietää miten teillä pestään pyykkiä?

-Såfin

14 kommenttia:

  1. Itse pyykkääminen ei ole se ongelma (koneeseen ja päälle, siitä siirto kuivausrumpuun ja päälle), mutta se viikkaaminen ja kaappiin kiikuttaminen.... Iiik, ei herkkua hommaa ;)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. juu se on minunkin mielestä "pahin pala" tästä koko touhusta! :) Eikä siinäkään mitään jos sitä tapahtuisi vain silloin tällöin, mutta tämä on aikalailla jatkuvaa.. :)

      Poista
  2. HUH!
    Tajuton määrä pyykkiä :D

    Tätäkö tuo arki tulee olemaan? Jatkuvaa pyykkäämistä kaiken muun lisäksi :D
    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. Sanos muuta ;) Kyllähän tämä aika pyykkäämiseksi meni!

      Poista
  3. Ei muuten ihan vähän pyykkäämistä, jos sen noin ajattelee :O Mä veikkaan, että meillä pestään keskimäärin kolmisen koneellista pyykkiä viikossa, mutta mä pesenkin vaatteet vain kahdessa erässä: tummat ja vaaleat. Uudet tekstiilit pesen ainakin kaksi ekaa kertaa ohjelämpötilan mukaan, enkä rummuta niitä. Sen jälkeen lähes kaiken pesen 60 asteessa, joskus lakanat ja pyyhkeet kovemmassakin lämpötilassa.

    Mullakaan ei ole pyykkipäivää vaan napsautan koneen päälle aina kun tuntuu siltä, että pyykkiä on kertynyt koneellisen verran - useimmiten se kuitenkin on enemmän loppuviikosta kuin alkuviikosta.

    Meillä kuivausrumpu on kaiken a ja o. Siitä en luopuisi mistään hinnasta ;) En tietenkään kaikkia pyykkejä laita kuivuriin, mutta suurimman osan kyllä. Ainoa tieysti mitä kaipaa ripustetusta pyykistä on juurikin se tuoksu. Tuoksua tulee meillä sitten vain lakanapyykin kuivatuksesta :D

    Puhdistan koneen keskimäärin kerran kahdessa kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olin aika kauhuissani kun laskin tätä määrää.. :) Te pääsette aika vähällä jos neljä henkeä pärjää kolmella koneellisella viikossa. Meillä ei milläään taivuttaisi niin pieneen määrään. Meillä on lakana/pyyhe-koneellisia 1-2 kpl viikossa ja sitten on ulkovaatteet, kuravaatteet ja, ja, ja... äh!

      Se on jännää miten jotkut ovat vannoutuneita kuivausrummun käyttäjiä ja minä en ole yhtään hurahtanut siihen. Olen siis todellakin yrittänyt "hurahtaa". :)

      Ja minun pitää myös vähän miettiä tuota jos voisi vähentää eriväristen koneellisten pesemistä, sillä saisi ehkä supistettua ihan vähän tuota meidän konemäärää.. :D

      Poista
  4. Meille ostetiiin muutama vuosi sitten 12kg:n pyykinpesukone ja kuinka ihanaa olikaan, kun pyykkääminen väheni puolella! Koneen vajauskaan esim. kuravaatteiden kanssa ei haittaa sillä koneessa on oma toimintonsa vajaille koneellisille :)

    Kuivausrumpua meillä ei ole laisinkaan, enkä sitä ole kaivannutkaan. Narulta on helppo viikata pyykit jokaisen omaan koriin ja siitä sitten hiljalleen kohti vaatekaappia. Ellei sitten ne lempparivaatteet mene jo sieltä korista suoraan päälle, kun se korin tyhjentäminen aina kestää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho - en tosiaankaan edes tiennyt, että on saatavilla noin isolla rummulla olevia pyykkikoneita :D .. Meillä taitaa olla 8 kg ja luulin sen olevan iso. Heh. Ehkä me seuraavaksi sitten harkitaan tuollaista konetta..

      Luulen, että meidän tulevan talon kodinhoitohuoneeseen aion myös tehdä jonkun tuollaisen korijärjestelyn puhtaille vaatteille - kuulostaa tosi kätevältä! <3

      Poista
  5. Meillä on kahden aikuisen talous joten pyykkiä ei pestä joka päivä, vaikka haluaisinkin koska pyykkien käsittely on lähes ainoita kotitöitä josta tykkään. Mutta mihin ihmeeseen tarvitaan mainitsemisiasi liankeräysliinoja? Samaten en ole enää vuosiin käyttänyt huuhteluainetta kun vaatteiden materiaalit ovat sellaisia etteivät sähköisty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nautit pyykinpesusta. :) Minä taas tykkään eniten keittiön siivoamisesta, siinä tulee nopeaa jälkeä. Lian- ja värinkeräysliinoja käytämme siksi, että lasten vaatteet ovat monesti erittäin kirjavia ja liinat keräävät vaatteista irtoavaa väriä. Huuhteluaineet jakavat mielipidettä, minä tykkään kun vaatteet ovat sitä käyttäessä pehmeämpiä pesun jälkeen. En tiennytkään, että sitä edes käytettäisi sähköisyyden estoon.. aina sitä oppii..

      Poista
    2. Minä miehenä pidän taasen pyykinpesusta ja jäkihoidosta! Pesen pyykit vanhalla pulsaattoripesukoneella nykyisinkin!Välillä haen myös äidiltä pyykkejä kun olen pyykillä!Tykään kun isokasa erilaisia pyykkejä pestävänä kerralla!

      Poista
    3. Oho - vau, siinä on jo asennetta! :) Pyykinpesu on siis vähän niinkuin sinun juttusi. Itse en koskaan ole käyttänyt vanhaa pulsaattorikonetta, mutta voin kuvitella että pyykinpesu on vähän erilaista kun pääsee tosissaan käyttämään käsiä!

      Poista
  6. Alakoulu ikäisenä tykkäsin kesäin kun pääsin äidin avuksi pyykille!Pidin kun sai kiertää pyykit koneesta saaviin ja pääsi huutelemaan!Vähän vanhempana olin auttamassa kummitätiä kun pyyteli kun pesi pyykiä pulsaattorikoneella!Itse ei pystynyt huutelemaan kunnolla käsivamman takia! Tykkäsin siitä hommasta. Itsellä ei ole vakio pyykipäivää pesen kun on aikaa tai tarpeeksi pestäviä! Yleensä pari kertaa kuussa!Ensiviikolla olisi tarkoitus taasen pestä mökillä! pyykkejä!Kuivatan pyykit ulkona näin pyykkeihin tulee raikas tuoksu! Onhan tama erilaista pyykinpesua joha täytyy varata päivä aikaa! Kyllä näinkin on tullut puhdasta jo pitkän aikaa!

    VastaaPoista
  7. Kansakoulu ikäisenä tykkäsin kun pääsin kesäsin äidin avuksi pyykille! Pidin kun sain kiertää pyykit koneesta saaviin ja huudella! Vanhempana oli myös kummitätiä auttamassa kun pestiin pulsaatorikoneella pyykkiä! Tykkäsin siitä silloinkin!Vakio pyykkipäivää ei mulla ole! Pesen yleensä pari kertaa kuussa mökillä! Ensi viikolla olisi tarkoitus pestä tiistaina pyykkiä!Onhan tämä erilaista pyykinpesua kuin automaattikoneella!Aikaa on tietenkin varattava päivä kun rupee pesemään pyykkiä pulsaattoripesukoneella!Olen pessyt näin jo pitkän ajan ja tykkänyt siitä!Kyllä pyykinpesu tomii näinkin ja puhdasta tulee! Kuivaan pyykit ulkona narulla! Näin tulle mielestäni pyykkeihin rasikas puhdas tuoksu!Kyllä pyykinpesu mielestäni sopii myös miehille!

    VastaaPoista