2017/04/11

Viikonlopun tunnelmia

Pitkästä aikaa tuli otettua melkoisen paljon kuvia viikonloppuna. Siihen oli tietenkin ihan hyvä syy, sillä ei ole montaa hellyyttävämpää asiaa kuin pienet pääsiäisnoidat virpomistehtävissään. Hihii.. Viime viikonloppu oli muutenkin ihanan tasapainoinen ja hyväntuulinen. Kävimme perjantaina isi-ihmisen kanssa kahden kesken syömässä viiden ruokalajin menun ravintola Brondassa. Keskusteltavaa meillä riitti tietenkin myöhään iltaan asti. Lähinnä meidän puheenaiheet pyöri meidän rakennusprojektin ja kesäsuunnitelmien ympärillä. Lauantaiaamuna haimme lapset mummolasta ja kävimme perheuinnissa. Siellä lapset saivat jännittävän tehtävän: he rakensivat suuren palapelin uima-altaan pohjaan ja harjoittelivat samalla sukeltamista ja tiimityöskentelyä. Myöhemmin päivällä kävimme ulkoilemassa poimimassa virpomisoksia ja koristelimme ne. Etenkin meidän vanhempi poitsu oli tarkkana siitä kuinka monta oksaa olimme koristelleet. Hän fiksuna poikana ymmärsi jo, että yksi vitsa on yhtä kuin yksi palkka..

(Kuva nr. 7 on isäni ottama - kiitos!)

Myöhemmin lauantaina istuimme iltaa ystäväperheen luona. Lapset piirsivät ja leikkivät lääkäriä pehmoleluilla ja me aikuiset saimme istua melkoisen rauhassa juttelemassa niitä näitä. Muutama vuosi sitten tämä ei olisi ollut mahdollista ilman vauvaa sylissä tai pelkoa siitä, että taaperot tekisivät nurkan takana tuhojaan. Sunnuntai meni puolestaan kokonaan virpomis-tunnelmissa. Meidän pienet pääsiäisnoidat herättivät puolet meidän naapurustosta jo ennen kello kymmentä. Jatkoimme vielä autolla virpomaan lasten isovanhemmille ja minun siskoille. Lopputulema oli aikamoinen läjä suklaamunia ja kaksi sokerihumalaista pikkupoitsua. Varsinainen "palkkapäivä" siis. Illalla teimme pyöräilyretken äänestyspaikalle. Meidän pojat onnistuivat pyöräilemään ihan itse jo melkein kolme kilometria ja vauhti kävi välillä meille vanhemmille jo vähän liian kovaksi koska olimme jalan liikkeellä. Huh. Vihdoin saapuessamme äänestyspaikalle meidän 3-vuotias kuopus oli jo väsymyksestä hieman uupunut ja meinasi saada pienen kiukkukohtauksen äänestyssalissa kun hän ei saanut äänestää. Voi toista!

Mitä sinun viikonloppuun kuului? Kävittekö virpomassa?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen ja tapahtumarikas viikonloppu teillä ollut! Aivan ihanat kuvat, niistä tuli hyvälle mielelle. :) Me Nosh-kutsuiltiin viikonloppuna, mutta oven takana kävi kyllä monta ihanaa pikkunoitaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Oi, tuollaiset kutsut ovat ihan parhautta. Itse rakastan kaikkia vaatteita ja sitten kun niitä saa katsella kaikessa rauhassa omassa tai ystävän kodissa niin kerkeää tekemään "harkittuja" heräteostoksia! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja mukavan oloinen viikonloppu♥ Meillä meni virpomisoksien haku ja teko sunnuntaille, mutta ehdittiin sentään virpomaankin :D Ja virpomisreissulla käytiin myös äänestämässä :) Muuten mulla ei viikonlopusta muistikuvia olekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tuossa kumminkin on ne tärkeimmät: äänestäminen ja virpominen! Siinäpähän on puuhaa koko perheelle.. <3

      Poista