2017/06/06

Helppo kesäjälkkäri

Kesällä tekee mieli raikkaita jälkkäreitä. Etenkin hieman rasvaisemman grilliruuan jatkeeksi olisi kiva tarjota vieraille jotain pientä makeaa, mutta ei kuitenkaan kovin täyttävää jälkiruokaa. Jäätelö on tietenkin klassikko mutta halusin tällä kertaa testata jotain vähän erikoisempaa. Viime viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa elämässäni sorbettia. Me emme omista jäätelökonetta joten lopputulos hieman jännitti. Yllätyin siitä miten helppoa sorbettia oli valmistaa. Ainut "pikkupikku" juttu on se, että olisi hyvä muistaa valmistaa se edellisenä iltana. Tällä kertaa sain makuyhdistelmä inspiraation 3 kaverin jäätelöstä ja päädyin tekemään mustikka-puolukka-kardemumma sorbettia. Siitä tuli aivan superhyvää juuri tarpeeksi fressi, mutta samalla myös makea jälkkäri joka maistui myös lapsille. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan. Namsk.

Kardemumma-mustikka-puolukka sorbetti 
(Ilman jäätelökonetta, n. 6 hengelle)

4 dl jäisiä mustikikoita
1 dl jäisiä puolukoita
2,5 dl sokeria
3 dl vettä
2 kananmunan valkuaista
2 tl kardemummajauhetta
3 rkl sitruunamehua
Mintunlehtiä ja marjoja koristeluun

Keitä vesi ja sokeri siirapiksi n. 5-10 minuuttia. Soseuta hieman sulatetut pakastemarjat ja sekoita siirappiin. Lisää joukkoon sitruunamehu ja kardemumma. Vatkaa kananmunan valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi ja sekoita lopuksi marjaseokseen varovasti sekoittaen. Laita seos pakkaseen (minä käytin silikonivuokaa). Sekoita seosta lusikalla tunnin välein ensimmäisen 4 tunnin ajan ja jätä sitten kovettumaan yön yli pakkaseen. Ota jäähtynyt sorbetti pakkasesta n. 15-20 minuuttia ennen tarjoilua ja asettele kulhoihin. Koristele. Syö. Kehu itseäsi onnistuneesta jälkkäristä. Hihii..

Herkullista kesätiistaita!

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti herkkua! Me tehtiin paljon sorbetteja tytön ollessa pieni. Täytyykin varmaan joskus kokeilla onko taito vielä tallella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä tosi hyvää.. :) Tällaiset jälkkärit ovat ihan kiva vaihtelua sille tavis-jäätelölle! <3

      Poista