Halusin sanoa muutaman sanan lasteni keskittymiskyvystä. Me vietimme perheen kesken viikonlopun meidän mökillä Tampereella. Olimme kysyneet pojilta mitä he toivoivat meidän mökkiviikonlopulta ja vastaukseksi saimme varsin toteutettavia juttuja. Toinen halusi pomppia trampoliinilla ja toinen halusi kalastaa. Kalastamisesta puhuimme koko päivän. Kerroimme, että meidän kannattaisi odottaa ihan hetki niin, että ilta vähän viilenisi. Kalat syövät paremmin hieman kylmemmällä säällä. Kerroimme myös miten kalastamisessa pitää olla malttia ja miten pitää jaksaa olla paikallaan hetken kunnes kala ehkä nappaa. Puhuimme miten yhden kalan saaminen voi kestää kokonaisen päivän. Vastaukseksi saimme nyökytystä ja vakavia hymyjä. Pienet viisaat lapseni näytti ymmärtävän, että joutuisivat olemaan paikoillaan pitkän aikaa. Illan tullen otimme esille kalastustarvikkeet ja istuimme poikien vieressä tarkkailemassa miten kalastaminen sujui. He olivat valmistautuneet odottamaan paikoillaan piiiiitkäään. Alla olevasta kuvasarjasta voit seurata miltä meidän seuraavat 2 minuuttia näytti..
Innostus. Odotus. Tylsistyminen. Luovuttaminen. Kaikki kahdessa minuutissa.
Rakkaat lapseni; KAKSI minuuttia ei ole pitkä aika. Hahaa..
-Såfin
Meidänkin pojat oli viikonloppuna kalassa ja edellisten kokemusten perusteella olisin veikannut, että viimeistään muutaman minuutin kuluttua olisi käynyt samalla tavalla kuin teilläkin. Ja jos kala ei olisi napannut melkein heti, varsinkin 5v. olisi varmasti häipynyt paikalta nopeamminkin. Kalastus onkin oiva keino harjoitella kärsivällisyyttä. :)
VastaaPoistaKiva, että teillä kala nappasi heti. Ja on ihan totta, että tämän harrastuksen parissa voi treenata kärsivällisyyttä! Ajattelinkin, että voisimme ensi kerralla lähteä liikkeelle meidän pienellä mökkiveneellä ja pakata eväät. Ehkä se ostaisi meille vähän enemmän aikaa.. Heh <3
PoistaEn tiedä mitä ajatusratoja pitkin aamuöiset aivoni kulkivat, mutta mulla tuli mieleen teidän perhe verrattuna meidän perheeseen. Ihailen, miten ootte niin toimeliaita, vaikuttamatta yhtään levottomilta. Lapsennekin näyttävät nauttivan tiiviistä (tai ulkopuolisen silmin siltä näyttävästä) rytmistä. Meillä menee plörinäksi, jos on liikaa hässäkkää ja menoja. (Sekä aikuisilla, että lapsilla.) Hömpöttelypäivien väliin pitää varata reilusti palautumispäiviä ja -hetkiä. Onko teidän perheellä sellaiseen tarvetta? 😊 Meillä tullaan muuten levottomiksi, vihaisiksi, itkuisiksi ja huonounisiksi.
VastaaPoistaMutta kalastaa jaksavat kyllä tuntikaupalla. 😂
(Ja vertailin siis vain huomatakseni, miten erilaisia ihmiset ja perheet ovat. Ei todellakaan missään huonompi-parempi -mielessä. ❤ Mulle on muutenkin ollut henk.koht. teemana viimeaikoina erilaisten temperamenttien huomaaminen. Sitä niin helposti vahingossa ajattelee kaikkien olevan samanlaisia sisimmältään, kuin minä. Oon vasta tajunnut, että joku ihan oikeasti voi nauttia enemmän hikijumpasta, kuin äärimmäisen rauhallisesta asahista. Päinvastoin kuin minä. 😄 Luulisi näiden olevan itsestäänselvyyksiä, mutta ei, nyt oon vasta tajunnut. 😂)
Jännää pohdintaa ja tuo sinun oivallus on valtavan suuri. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että oikeasti on sisäistänyt tuon ihmisten erilaisuuden. Tällaiset oivallukset ovat ne jotka kasvattavat ihmistä <3
PoistaTäytyy myöntää, että minä kyllä kadehdin teitä ja myös muita perheitä jotka osaavat viettää rauhallisia päiviä kotona. Toki meilläkin on tällaisia päiviä mutta ei kovin paljon. Huomaan oikeastaan, että tarvitsemme enemmän rauhallista kotioloa silloin kun pyykkiä ei ole tullut pestyä hetkeen.. Heh :D Eli vastaus kysymykseesi on varmaan, ettei meillä ainakaan kovin usein synny tarve viettää varsinaisia palautumispäiviä kierrosten välissä.
Rakastamme puuhailua ja tekemistä, se tulee meillä luonnostaan. Ehkä me siis juuri rentoudumme tällaisilla yhteisillä mökkireissuilla jossa jokainen saa puuhata mitä haluaa itselleen sopivassa vauhdissa. Aikoinaan ihastuin myös meidän isi-ihmisessä juuri hänen positiiviseen touhottamiseen ja siihen miten meillä tuntui olevan sama määrä energiaa. Onkin luonnollista, että lapsemme ovat saaneet nämä samat geenit. En kuitenkaan koe, että olisimme levottomia, vaan yhteiset puuhat ovat tulevat eteemme vähän niinkuin sattumalta ja tartumme niihin jos siltä sillä hetkellä tuntuu.. :D
Tää oli mainio :D Meillä Onni on sellainen erittäin päättäväinen yksilö ja kalastaa tasan niin pitkään kuin kalan saa. Tuleva koululainen taas haluaisi vaihtaa koukun upottua veteen heti parempaan paikkaan ja kärsivällisyys loppuu, kun laituri on pyöritty ympäri :D
VastaaPoistaHahaa.. Joo,nauroin itse myös tälle vielä jälkikäteen :D Tykkään kyllä tuosta päättäväisyydestä teidän pikku-tyypissä. <3 Ehkä minunkin pitäisi opettaa lapsille hieman tuota samaa päättäväisyyttä, jotta vielä myöhemmin tänä kesänä saisimme edes yhden kalan!
PoistaToissa talvena pilkillä meidän silloinen 5-vuotias jaksoi pilkkiä niin kauan, että sai kalan. Ja hän pilkki kauan! Isoimman kalan saaneelle oli luvattu palkinto. Muut jaksoivat hetken ja vaihtoivat reikää ja ajautuivat muihin puuhiin. Yhdellä oli pakkomielle saada kala! Onneksi vihdoin sai. Muuten olisi ollut aika kiukkuinen.
VastaaPoistaVau, tosi hienosti 5-vuotiaalta 😊 Tuollainen kilpailu saattaisi toimia meilläkin. Ehkä laitamme kesällä jonkinmoisen kalakisan pystyyn!
PoistaHahahhahaahha!!! Tokavikassa kuvassa turhautuminen tuntuu näkyvän oikein kunnolla <3
VastaaPoista