2018/12/17

Tunnelmia Seurasaaren joulupolulta

Meidän joulufiiliksen kasvattamiseen kuuluu perinteisesti monta eri juttua. Yksi näistä on Seurasaaren joulupolulla vieraileminen. Olemme käyneet tässä tapahtumassa ihan siitä lähtien kun meidän esikoinen oli pieni vauva ja on kivaa, että löysimme tälle aikaa myös tänä vuonna. Seurasaaren joulupolulle olemme aina pukeutuneet lämpimästi eikä myöskään tänä vuonna ollut yhtään liioteltua lähteä liikkeelle paksuimmissa ulkotamineissa. Toisella puolella saarta kävi nimittäin kylmä viima mereltä päin, mutta emme antaneet sen häiritä. Lähdimme ensimmäistä kertaa koskaan kiertämään polkua valoisalla. Olimme paikalla varttia ennen tapahtuman alkua, sillä halusimme saada autopaikan kävelyetäisyydeltä. Koska olimme liikkeellä niin hyvissä ajoin saimme iloksemme huomata, että vältimme samalla pahimman tungoksen.

Kävellessämme kohti Seurasaaren pitkää puista siltaa, pysähdyimme heittämään kiviä meren ohuelle jäälle ja ihailimme myös suurta sorsaparvea joka oli tullut ruuan toiveessa lähelle rantaa. Seurasaari on kiva paikka lapsille ja vaikka joulupolulla on paljon muuta ihailtavaa niin yksi tärkeimmistä asioita meidän lapsille on saaren luonto, ihmeelliset kepit, kivet ja jännittävät pienet kolot maassa. Hihii.. Polun alussa lapsia tervehti hassuihin eläinpukuihin verhoutuneet hahmot jotka jakoivat pipareita Seurasaareen tulijoille. Koko polku oli tuttuun tapaan koristeltu kaulaliinoilla, kuusenkoristeilla ja erilaisilla joulukoristeilla. Me olimme myös varustautuneet omilla lautasilla, sillä tapahtumassa oli lapsille tarjolla joulupuuroa maksutta. Lapset näyttivät nauttivan lämpimän puuron syömisestä. Pysähdyimme vielä juomaan lämpimät glögit matkan varrella. 

Polun varrella on niin paljon erilaisia tehtäviä kuten sokkeloita, temppuratoja, heinäpaalilabyrinttiä, tuoksumajaa, joulupukkia, tonttumetsästystä jne. ettei meidän lapset jaksaneet osallistua jokaiseen pisteeseen. Kahden tunnin kiertämisen aikana saimme kuitenkin paljon iloista joulumieltä ja meillä kaikilla taisi olla raikkaasta talvisäästä johtuen melkoisen pirtsakan punaiset posket. Kiitos jälleen kerran Seurasaaren Joulupolulle, oli kivaa.

Kävitkö sinä joulupolulla tänä vuonna? Vai järjestetäänkö sinun paikkakunnalla vastaavaa tapahtumaa?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti