Olen pitkään junnannut paikoillani. Elänyt arkea päivästä ja viikosta toiseen muuttamatta mitään. Olen onnellinen ja tyytyväinen kaikista saavutuksistani mutta en vain tiedä mitä tekisin seuraavaksi. Tällaiselle projektihenkiselle ja energiselle ihmiselle tällainen seesteinen ja rutiininomainen elämä ei ole se parhain - vaikka kaikki periaatteessa on hyvin. Tarvitsen uusia haasteita ja elämyksiä ja mieleni tahtoo oppia uutta. Moni vanhempi joka on laittanut itsensä toiselle sijalle hyvin pitkään havahtuu tähän samaan tilanteeseen kun lapset kasvavat. Yhtäkkiä itselleen ja itsetutkiskelulle on enemmän aikaa. Lapsi ei istukaan enää sylissä leikkimässä palikoilla vaan hän on ulkona pomppimassa trampoliinilla kavereiden kanssa. Tämän inspiroimana aloin viime vuonna taas lukemaan kirjoja. Mutta mitä lisää? Kirjat eivät riitä pitämään minua hengissä. Tarvitsen enemmän haasteita ja haluan oppia jotain täysin uutta. Mietin pitkään, että aloittaisin opiskelut. Suuren opintopistemäärän haaliminen ei kuitenkaan tuntunut omalta, enkä toisaalta keksinyt mikä osa-alue kiinnostaisi niin paljon, että haluaisin sijoittaa siihen valtaosan vapaa-ajastani. Eräänä päivänä kun surffailin netissä jokin pisti silmään. Kurssi jonka nimi oli "Erityisherkkyys voimavaraksi".
Onko kaikella pakko olla tavoite? Suorittaja-minä sanoi, että tällainen kuuden viikon kurssi ei ajaisi minua lähemmäksi elämän suuria tavoitteita. En ansaitsisi tällä lisää rahaa, enkä oppisi tehostamaan elämääni tämän avulla, enkä välttämättä tulisi onnellisemmaksi. Mutta intuitio-minä taas sanoi, että tämä on jotain mitä haluan tehdä. Haluan oppia lisää erityisherkkyydestä. Päätin, että osallistuisin tähän kurssiin vailla odotuksia ihan vaan silkasta mielenkiinnosta. Koska kaikki mitä ihminen tekee ei tarvitse olla osa suurempaa päämäärää. Joskus voi tehdä asioita vain siksi, että se juuri silloin tuntuu hyvältä idealta.
Eilen kurssi sitten käynnistyi. Luokkahuone Töölössä oli eriskummallinen. Siinä ei ollut tuoleja aseteltu ympyrään vaan edessämme oli iso tyhjä sali. Huoneeseen tuli minun lisäksi kymmenen muuta naishenkilöä jotka kaikki olivat yhtä tietämättömiä sen suhteen miten kurssi etenisi. Meille kerrottiin, että saisimme itse ottaa tuolit mutta, että seuraavina kertoina meillä olisi mm. meditaatiota matoilla ja muita mielen harjoituksia. Luvassa on myös kurssikerta jossa vietämme aikaa ulkona ja analysoimme sitä miten paljon erilaiset ärsykkeet kuormittavat kunkin aisteja. Opettajamme kertoi myös heti alkuun itse olevansa erityisherkkä, mutta yhtälailla kuin monet meistä kurssilaisista, hän ei ollut tiennyt sitä muutamaa vuotta pidempään.
Mitä ensimmäisellä tunnilla opimme? Puhuimme intro-tunnilla paljon erityisherkän määritelmistä ja sen eri osa-alueista: aistiherkkyydestä, sosiaalisesta herkkyydestä, eettisestä herkkydestä, fyysisestä herkkyydestä jne. Itse tiedän olevani sosiaalisesti erityisherkkä. Tämä potenssiin kymmenen. Tunnistan kaikkien muiden tunteet kuin ne olisivat omiani. Kannan muiden surua kuin omaani mutta vastaavasti osaan myös iloita muiden kanssa erityisen hyvin. En pysty viettämään aikaa ihmisten kanssa jotka ovat ristiriidassa itsensä kanssa. Kaikkoan siis ihmisiä jokta puhuvat asioista mutta viestivät kehollaan jotain aivan muuta. Ristiriidat ihmisissä ovat pahinta minulle. Ylianalysoin tilanteita ja vaikka näytän iloista naamaa, myös uuvun sosialisista tilanteista muita nopeammin. Olen lisäksi herkkä äänille. Kerroin lisää minun eritysherkkyydestä omassa postauksessa. Saimme luennolla tietää, että erityisherkkyys on perinnöllistä ja että n. 15% väestöstä voi tunnistaa jonkun erityisherkkyysalueen itsessään. Olen jo huomannut, että en ole ainut meidän perheessä joka on eritysherkkä.
Oli mielenkiintoista kuulla muiden kurssilaisten tilanteista ja siitä miten erityisherkkyys näyttäytyy heidän elämässä ja uskon, että tämä tulee olemaan todella hyvä kurssikokonaisuus. Odotan jo nyt seuraavaa kurssikertaa.
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti