2019/12/02

Mehukas taatelikakku

En ole koskaan tutustunut jouluisiin jälkkäreihin. Tai noh, toki olen niitä syönyt (heh) mutta toisten tekemänä. Tänä vuonna halusin laajentaa osaamistani ja ensimmäistä kertaa koskaan tehdä meidän perheen pikkujoulujuhliin taatelikakun. Vaikka tämä olisi malliltaan sellainen "kuivakakku" halusin nimenomaan sellaisen mehukkaan version tästä. Kuivakakku ei siis sovi kuvaamaan tekemääni kakkua lainkaan. Taatelikakku on makea, mutta ei överiällömakea sillä osa makeudesta on peräisin taateleista. Tästä kakusta tuli todella hitti ja sain jo tilauksen tehdä saman kakun ensi vuoden juhliin..

Joulun mehukkain Taatelikakku: 

1 kananmuna
3 dl vettä
200 luomutaateleita (kivetön)
2 dl sokeria
3,5 dl venhäjauhoja
200 gr margariinia/voita
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
1,5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
korppujauhoja

Koristeluun: 
Kinuskikastiketta
3 daim-patukkaa
Kuivattuja vadelmahippusia

Tarjoiluun: 
Esim vaniljajäätelöä tai piparkakkujäätelöä

Tee näin: Pilko kivettömät taatelit pieniksi paloiksi ja lisää ne veteen sokerin kanssa. Kiehauta kunnes taatelit ovat pehmeitä. n.10-15 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää voi/margariini kuumaan seokseen sulamaan. Kun seos on jäähtynyt hieman, vatkaa kananmuna joukkoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää vatkaten taatelimassaan. Voitele vuoka margariinilla/voilla ja korppujauhoilla. Kaada seos vuokaan ja paista n. 40 minuuttia uunin alatasolla 170 asteessa. Huom! älä ylipaista. Kumoa kakku tarjoiluvadille kun se on jäähtynyt hieman. Voit koristella kakun vielä lämpimänä. Kaada kinuskikastike päälle ja pilko daimpatukat sopiviksi paloiksi. Ripottele suklaa ja vadelmahippuset kakun päälle. On tarkoitus että lämpö sulattaa suklaat hieman ja ne tarttuvat paremmin paikoilleen näin. Nauti kakkupala jäätelönokareen kera. 

Mikä on sinun lempijälkkäri jouluna?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti