2015/08/12

Juonipaljastus

Saan jälleen kertoa teille iloisia uutisia. Tuntuu jotenkin oudolta, että elämässämme tapahtuu nyt todella monta iloista asiaa samaan aikaan. Aloitamme arjen, toinen palauttaa juuri lopputyönsä, unelmiemme tonttikauppa toteutui ja sitten viimeisenä juonenkäänteenä: Sain uuden työpaikan!! (Kuvittele tässä vaiheessa: trumpetti-fanfaarin, seisovan ja taputtavan yleisön, vihellyksiä ja ilotulitusta) Sain siis todella hienon mahdollisuuden urallani ja päädyin vaihtamaan työpaikkaa. Olen todella tyytyväinen päätökseeni ja odotan nyt innolla ensimmäistä työpäivääni syyskuun alussa. 


Lopulta kävi nyt siksi niin, että olen vuosilomalla siihen asti kunnes aloitan uudessa työpaikassa. Eli loppu elokuun lomailen ja totuttelemme samalla päiväkotirumbaan erittäin pehmennetyllä aikataululla. Joku on siis ehkä saattanut ihmetellä miten minulla on lasten päiväkodin aloittamisen ja muutenkin arjen pyörittämisen lisäksi ollut aikaa edes miettiä muita asioita kuin tarharepun pakkaamista. Tämä on se syy. Päiväkotirumban aloitimme ensimmäisellä viikolla vain muutaman tunnin päivillä ja meidän esikoinen sai omasta toiveesta myös olla päivän yksin päivähoidossa, ilman pikkuveljeään. Samalla saan myös hieman omaa aikaa sulatella pelottavaa mutta myös jännittävää alanvaihtoa.. 

Jotenkin tuntuu että asioiden oli vain tarkoitus mennä näin! Tottakai. 

-Såfin

PS. Yritin löytää itsestäni kuvaa, mutta osottautui hankalammaksi tehtäväksi kuin luulin. Olen ilmeisesti aina linssin väärällä puolella.. 

6 kommenttia:

  1. Wautsi! Onnea uuteen työhön <3 ja kuinka ihanaa että saatte noin pehmeän laskun päiväkotiarkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuntuu jotenkin todella hyvältä, että saamme rauhassa totutella lasten kanssa uuteen tilanteeseen ennen kuin "oikea" arki alkaa.

      Poista
  2. Paljon onnea!! Hieno homma uusi työ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;D.. Olen kyllä todella innoissani!

      Poista