2015/09/20

Epäonnistuneet otokset

Kun elämää kuvaa tänne sosiaaliseen mediaan, niitä epäonnistuneita julkaisukelvottomia otoksia tulee otettua enemmän kuin sallittu. Blogimaailmassa on pyörinyt haaste (mm. täällä ja täällä), jossa bloggaajat ovat julkaisseet itsestään juuri niitä hieman.. kröhöm.. ei niin onnistuneita versioita asukuvista, selfie-kuvista jne. Minusta tämä on samalla hyvä kurkkaus kulissien taakse, kaikki ei tosiaankaan aina hymyile tai esittele vaatetta täydellisessä asennossa jokaisessa kuvassa. Ensin en ajatellut lähteä tähän haasteeseen ollenkaan - miksi julkaisisin typeriä kuvia itsestäni? Mutta lähdin yksi ilta kuitenkin selaamaan läpi meidän kuvia kesältä ja naureskelin omille epätäydellisille kuvilleni. Ja ajattelin lopuksi, että miksi en soisi tätä hetkeä myös teille. Hihii.. Tässä ne siis tulevat -ne vähemmän onnistuneet versiot.

Se kerta kun naama jäi kokonaan piiloon kriittisellä hetkellä..
Se kerta kun otat selfien puhelin kädessä ja ajatukset oli aivan jossain muualla..
Se kerta kun sinulla on kerrassaan oudon muikea ilme kuvassa..
Se kerta kun silmäsi ovat puoliksi kiinni profiilikuvassasi..
Se kerta kun valitsit maisemakuvan taustaksi rakennustyömaan..
Se kerta kun tarkennus ei ollutkaan sinussa vaan siinä ruovassa joka puhuu puhelimessa takanasi..

Hahaa.. Ihanaa ja HAUSKAA sunnuntaita!!

-Såfin

6 kommenttia: