2016/10/08

Kuvittelin perhe-elämän olevan..

Mistä kuvittelin, että tavallinen perheperjantai-ilta koostuisi ennen kun minulla oli lapsia? Kuvittelin, että ilta koostuisi rauhallisista hetkistä kun jokainen saisi puuhastella omia juttuja ja sitten kokoonnuttaisi lopuksi koko perhe syömään dippivihanneksia telkkarin eteen. Kaikki kertoisi päivästään ja lopulta valittaisi yhteinen elokuva ja katsomme sitä yhdessä. Tällaisia iltoja minä siis kuvittelin meidän viettävän sitten kun meillä on lapsia. Näin jälkeenpäin viiden vuoden äiti-kokemuksella nauran näille mielikuville. Eihän se ilta ihan noin yleensä suju. Aina on joku hätä, tappelu tai ongelma. Nälkä, jano, väsy tai perus uhma. Täydellistä iltaa ei ole. Kunnes tuli se hetki kun  eilen vietimme juuri tällaisen mielikuvieni illan. Täysin suunnittelematta se vain tapahtui..

Kuten minä tavallisena arkiviikkona eilisen todo-listalla oli vaikka mitä. Piti hankkia uudet luistimet, purkaa eräs pinnasänky, siirtää ulkokalusteet suojaan talvea varten, käydä kukkakaupassa ostamassa talvikukkia jne. Mutta me emme tehneet mitään näistä. Me vaan olimme. Teimme hyvää kanapataa ja otimme jopa isi-ihmisen kanssa lasilliset valkoviiniä. Juttelimme yhdessä ruokapöydässä poikien kanssa meidän taloprojektista. Lapset siirtyivät leikkimään omiaan (ilman riitoja) ja me jatkoimme isi-ihmisen kanssa suunnittelua ja piirtelimme paperikaavoihin uuden kotimme kaappien paikkoja. Hetken päästä teimme hama-helmitaideteoksia poikien kanssa ruokapöydän ympärillä. Rauhassa. Yhdessä. Jokainen työsti omaa taideteostaan. Syntyi papukaijoja, dinosauruksia ja sammakoita. 

Illan päätteeksi kokoonnuimme vielä telkkarin ääreen katsomaan Netflixiin tullutta uutta animaatioelokuvaa. Söimme dippivihanneksia ja sipsejä. Kukaan ei vieläkään riidellyt tai ollut hermostunut. Kaikki meni vain putkeen. Lapset saivat valvoa tunnin pidempään kuin tavallisesti, koska.. noh.. oli niin kivaa.

Tiedättekö, että tällaiset illat tekevät poikkeuksellisen onnelliseksi. Ehkä siksi, että niitä on niin harvoin? Onpas hassua. Ihan tavallinen mutta silti niin erikoisen hyvä ilta!

-Såfin

9 kommenttia:

  1. Voi oispa joskus päivä ilman lasten nahistelua :D edellisestä kerrasta taitaa olla aikaa.

    Mä en kuvitellu mitään, tai no lähinnä kaiken pahemmaksi kuin onkaan. Itse kyllä olin just tollanen lapsi kuin sun mielikuvissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aika harvinaista herkkua, että kaikki ovat yhdessä sovussa.. :D Se on hyvä että olet yllättynyt positiivisesti siitä minkälainen arki tulisi olemaan! tietää ainakin mihin ryhtyy <3

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä! Yksinkertaista, mutta silti vaikeasti toteutettavaa. Ainakin meillä. Eilenkin lapset sentään ehtivät tv:n eteen, mutta minä huudatin keittiössä yleiskonetta. Tänään on nimittäin pojan kaverisynttärit ja hän kutsui koko luokan. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on - melkein "liian" hyvältä! <3 Oih, teillä on siis iso urakka edessä! Hauskoja kaverisynttäreitä, toivottavasti onnistuvat! :)

      Poista
  3. Maanantaina vähäsen etsin sua. En löytänyt sua Yleltä. Mitä sulle kuuluu? :)
    Mukavaa syksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana - minulle kuuluu tosi hyvää! <3 En harmikseni päässyt Ylellä käymään kutsusta huolimatta, koska olimme juuri silloin Sveitsissä perheen kanssa! Äh, harmittaa. Olisi ollut tosi kiva nähdä taas! Mukavaa sykyä myös sinulle :)

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalle♥ Onneksi joskus elämä ja lapset osaavat yllättää ja tavallinen iltakin voi tuoda suuren onnen :)

    VastaaPoista