2017/03/16

Uutta lastenhuoneessa

Huomaan, että suonissani virtaa kevät. Inspiraatio uudistaa kotia ja luoda raikasta ilmettä on  herännyt taas. Sisustusvillitys meidän kodissa lähti tänä vuonna liikkeelle lastenhuoneesta. Sinne olemme pitkään suunnitelleet hankkivamme tiettyjä juttuja. Synkkyys ja talvi vei kuitenkin mennessään ja päätimme lykätä hankintoja. Mutta nyt kun kevätaurinko paistaa ikkunasta huomaan yhtäkkiä siivoavani kirjahyllyjä ja putsaavani pölyä lastenhuoneen kaappien päältä. Samalla asetan pitkään kaipaamaamme lastenhuoneen uutta puuvillaista mattoa paikoilleen. Se on juuri sellainen kuin halusimme. Minitude-merkkinen autoratamatto* kannustaa lapsia leikkimään mutta on silti hillitty ja sopii täydellisesti meidän poikien huoneen katseenvangitsijaksi. Se on myös riittävän tasainen, että sen päällä voi rakentaa palikoilla tai kasata palapelejä..

Uutta meidän lastenhuoneessa on myös ihanat Minituden pilkulliset säilytyskorit*. Niihin asettelin juuri meidän lasten suosikkipehmolelut jotta ne pääsevät nopeasti mukaan leikkeihin tai kainaloon kun nukkumatti on tulossa kylään. Kahvallisia koreja on helppo siirtää paikasta toiseen esimerkiksi imuroidessa. Illalla meillä sytytetään myös uusi hempeä pilvimuotoinen Cloudberry Castlen pöytälamppu*. Ostimme sen sisälle matalalla ja pehmeällä valolla palavan lampun ja kun se valaisee huonetta valkoisen kankaan läpi, tilaan laskeutuu oikein sopiva valo lasten mennessä nukkumaan. Mainitsemani tuotteet ovat peräisin Jollyroom-verkkokaupasta ja jos sinullakin iski inspiraatio niin sieltä löytyy kaikkea kivaa lastenhuoneen sisustamiseen.

Pienillä yksityiskohdilla sai minusta ihanasti muutosta aikaiseksi ja meidän lastenhuone sai kokonaan uuden fiiliksen.

Sisustatko sinä lastenhuonetta tänä keväänä?

-Såfin

//Yhteistyössä Jollyroomin kanssa - *tuotteet saatu//

10 kommenttia:

  1. Tuo matto on tosi kiva! Autoleikkien lisäksi sopii moniin muihinkin leikkeihin mukaan :) Meillä on jossakin vaiheessa nyt pakostikin tulossa isompia muutoksia lastenhuoneeseen ja kovasti täällä on sisustusta mietitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on just sopivasti leikkimielinen ja autoradan lisäksi siinä on ihania tiipii-telttoja ja muita hahmoja - eli voi saada aikaiseksi vaikka mitä leikkejä! Ja niin ihanaa, että tekin pääsette pian sisustamaan uutta tulokasta varten <3

      Poista
  2. Toi matto on sellanen minkä mäkin haluaisin 😍

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin siitä tuli nyt tosi kiva :)

      Poista
  4. Onpa kiva tuo automatto! Ihan toisenlainen kuin se mielikuva, joka tulee ensimmäisenä mieleen sanasta automatto. Meiltä puuttuu vielä kokonaan matot poikien huoneesta. Meidän uudessa kodissa on tällä hetkellä itseasiassa vain 3 mattoa... Joten mattokaupoillekin voisi jossain vaiheessa suunnata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tää on enemmän ehkä tällainen sisustuksellinen seikkailumatto kuin automatto sen perinteisessä merkityksessä! Te saatte sitten lähteä kunnon matto-ostoksille.. :) Tuo on se kivoin osa muuttamisesta kun saa sisustaa huoneita! <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään niistä hurjan paljon <3

      Poista