2017/04/25

Nuuksiossa lasten kanssa

Kevään tullen ulkoiluretkipolut suorastaan kutsuvat meidän perhettä luoksensa. Meidän perheeseen kuuluu kaksi pientä poikaa, joiden mielestä ei ole mitään siistimpää kuin tutkia metsien aarteita. Uskokaa tai älkää, mutta on yksi super-suosittu ulkoilukohde jossa emme ole käyneet aiemmin, nimittäin Nuuksio. Nuuksiossa kulkee kymmenittäin erilaisia polkuja jossa voi siskoani lainatakseni käydä "eksymässä". Hihii.. Nuuksio kattaa ison metsäalueen Espoon pohjoisosissa ja polkujen haastavuudesta, pituudesta ja soveltuvuudesta löytää hyvin lisätietoa netistä. Me otimme etukäteen selvää sopivan mittaisesta polusta ja selvisi, että sellainen löytyisi Haltiasta. Polut Nuuksiossa ovat merkitty erilaisin värikoodein ja näin ulkoilijat tietävät miten polku kulkee. Nuuksion polut tosiaankin haarautuvat ja risteävät usein ja värikoodien seuraamatta jättäminen ei kannata.


Me lähdimme seuraamaan lastenvaunu-ystävällistä polkua jonka varrelta löytyi jänniä luonto-luukkuja lapsille. Meidän polku oli poiketen muista poluista merkitty käpy-koodilla ja sen pituus oli hieman alle kaksi kilometria. Se oli juuri sopivia meidän perheelle sillä olimme liikkeellä ilman rattaita. Lasten reitti onkin yleensä tuplasti pidempi, sillä puolet ajasta pyöritään ja hyöritään metsässä. Meidän polun varrella kiipesimme isoille kivilohkareille, jumppasimme liikuntapaikalla ja kipusimme jopa yhden laskettelurinteen ylätasanteelle. Polun loppupuolella huomasimme, että meidän tuttu käpymerkki oli vaihtunut punaisiin värimerkkeihin. Palasimme pienen pätkän omia jalanjälkiä ja löysimme takaisin omalle polulle. Onneksi meidän isi-ihminen oli matkassa, sillä oma suuntavaistoni on todella olematon. Jopa meidän esikoinen sanoi pelkäävänsä, ettemme löytäisi takaisin autolle kun jäimme hänen kanssa hetkeksi kahden. Hihii.. 

Oletko sinä käynyt Nuuksiossa? Eksytkö sinä helposti?

-Såfin

5 kommenttia:

  1. Me käytiin viime keväänä piipahtamssa Nuuksiossa. Tosin ei reippailemassa vaan yhdellä mökillä :D Mitä tulee mun mahtavaan suuntavaistoon niin mies on ehdottanut koiratutkan hankkimista mulle :D Seuraan siis suosiolla tiukasti polkuja ja tuttuja maamerkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuksio on kyllä kiva paikka! :) Ai sinäkin kamppailet tällaisten pienten suuntavaisto-ongelmien kanssa. Onneksi on tosi kätevää seurata noita värimerkkejä (jos vain jaksaisi keskittyä riittävästi). Hihii.. <3

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen paikka. <3

    Mä oon tosi hyvä eksymään. Sen vois jopa sanoa yhdeksi mun taidoksi. En omista minkäänäköistä suuntavaistoa. En löydä hotellihuoneita, saatika laivalla jos pitäis löytää hytti tai sieltä hytistä pois, niin se vasta haastavaa onkin :D

    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Nuuksio on kyllä <3

      Ai sinullakin on tuo "eksymisen taito" Hihii.. Se on yllättävän vaikeaa esimerkiksi juuri lomaillessa uusissa paikoissa. Kaikki pitäisi hahmottaa heti. Ruotsinlaivoilla on ihan mahdoton suunnistaa.. :D

      Poista
  3. Minä olen ikäni Espoossa asunut ja retkeilyä paljon harrastanut. Silti Nuuksio on tullut tutuksi vasta lasten myötä. Aiemmin on aina pitänyt päästä merta edemmäksi kalaan :)

    Nuuksion reiteistä voin suositella Klassarinkierrosta Nuuksion länsipuolella. Siitä pystyy helposti kulkemaan osan nuotiopaikalle ja takaisin, niin tulee matkaa noin 2.5km. On hyvin merkitty ja suht helppo. Ei ihan lastenvaunuille sopiva kuitenkaan. Polun vieressä oleva puro tosin vetää ainakin meidän poikia puoleensa kuin magneetti, saappaat on hyvä varustus :)

    VastaaPoista