2017/10/03

Kun hän häpesi minua

Lasten kasvaessa jokainen meistä vanhemmista törmää uusiin tilanteisiin. Etenkin napanuoran venyminen aiheuttaa suuria tunteita. Ne ovat hetkiä jotka saattavat olla käännekohtia omassa vanhemmuudessa. Viikonloppuna minä koin tällasien hetken. Sain pienen palautteen joka heti antoi ymmärtää, että edessä on aivan uudenlainen aikakausi vanhemmuudessani. Monelle ei ehkä tule yllätyksenä, että meidän perhe usein irrottelee ja tanssii täysin sydämin yhdessä keskellä olohuonettamme. Viime perjantaina tanssimme siis iloisina yhdessä kun laitoimme "Tarkenee"-biisin soimaan. Se oli ihan suoraan sanottuna sellaista puhdasveristä kreisibailaamista. Yhtäkkiä huomaan meidän 6-vuotiaan vetäytyneen sohvalle outo ilme naamassa. Kysyin häneltä mikä on. Vastauksesi sain "Äiti, ihan noloa kun tanssit noin - joku voi nähdä". Meidän esikoinen oli ensimmäistä kertaa elämässään häpeissään minun tekemisistä..

Tilanne tuntui sillä hetkeltä hauskalta, onhan tällainen tanssi-irrottelu oikeasti aika noloa (mutta silti ihan älyttömän hauskaa, hahaaa..) Jälkeenpäin pohdimme yhdessä hänen tunteita ja kerroin, että on ihan normaalia, että hän kokee näin. Jokainen lapsi kasvaa omaksi yksilöksi ja irtautuu vanhemmistaan. Tällaiset tunteet ovat osa isompaa prosessia. Sisimmässäni tiedän, että tämä oli vain jäävuoren huippu. Kohta hän ei enää kehtaa kulkea käsi kädessä julkisilla paikoilla eikä minun syli kelpaa kuten ennen. Minä suren tätä muutosta. Hänestä on tulossa iso poika joka aktiivisesti tekee työtä etääntyäkseen meistä vanhemmista. Meidän pitää löytää uusia keinoja olla hänen lähellä ja tukea hänen kehitystä ja rajojen rikkomista sen puitteissa kuin se on turvallista. Pienen lapsen vanhempana oleminen on oikeasti aika myrskyisää. Ensin sitä opettelee olemaan jonkun lähellä vuorokauden ympäri ja juuri kun siihen on tottunut niin lapsi kasvaa omaksi yksilöksi ja haluaa viettää enemmän ja enemmän aikaa muualla. Minä en vielä olisi valmis hyväksymään sitä, että kavereiden seura kiinnostaa enemmän kuin oma perhe. Niin ne ajat muuttuvat, ja minä yritän epätoivoisena pysytellä vauhdissa mukana.

"Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos"

-Såfin (tunnekuohun keskellä)

2 kommenttia:

  1. Tuo on pysäyttävä ja tunteikas hetki. Yllättäen oma pieni lapsi ei olekaan enää niin pieni vaan isompi tyyppi, joka viihtyy joskus liiankin hyvin omien kavereidensa luona. Epäilemättä vanhemmalle pienoisen kriisin paikka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tämä oli melko pysäyttävää. Mitään muuta uhmaa tai kiukuttelua meillä ei ole ollut, mutta tämä on meille aivan uusi juttu! :D

      Poista