2017/10/12

Lasten suusta

Minulla on aina tapana tietyin väliajoin julkaista hassuja juttuja lasten suusta joita olen kerännyt muistiin tietyltä ajanjaksolta. Aika usein käy niin, että ne hassut jutut unohtuvat pian kaikessa kiireessä ja siksi yritän parhaani mukaan aina kirjata niitä tänne luonnoksiin. Ne jutut joille olemme nauraneet kyyneleet silmissä ovat tietenkin ne jotka parhaiten jää mieleen. Tässä muutama muistiinpano viime ajoilta:

Olimme juuri laittautumassa häitä varten ja pojat kysyivät saisivatko he myös hieman hiuslakkaa tukkaan. Suihkaisin pikaisesti lakkaa kummankin pojan päähän ja he haistelivat ylpeinä toistensa tukkia. Sitten meidän vanhempi sankari tokaisee veljelleen "Sinä tuoksut siltä, että olisit tosi rikas" - eli pankkitilivajeen voi ilmeisesti korjata hiuslakalla?! Hahaa..

Meidän 6-vuotias juoksee minun luokse paniikissa ja kertoo, että meillä on tulipalo. Hätäännyin tietenkin itse ja pyysin häntä äkkiä näyttämään missä palaa. Hän ohjasi minut kylpyhuoneeseen. Siellä hän osoitti pyykkikonetta. Katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun. Kerroin, että kone piippaa aina silloin kun se on valmis. Nauroimme kyyneleet silmissä meidän laantuneelle paniikille. (Selvisi siinä samalla, että hänellä oli ollut palohälyytysharjoitus aiemmin viikolla eskarissa)

Meidän 3-vuotias kysyi minulta yksi päivä: Mistä tietää, että nyt on syksy?
Minä: Silloin tietää, että on syksy kun lehdet muuttuvat värikkäiksi ja tippuvat puista.
Hän: Okei, ja kun koko puu kaatuu niin sitten on talvi?

Meidän 6-vuotias kertoo pikkuveljelleen: "Sitten minä vaan yksi päivä olin siellä sairaalassa katsomassa äitin hameen alle ja sieltä sinä sitten tulit ja sanoin sinulle: moi!"

Hauskaa torstaita kaikille!

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Loistava toi viimeinen. :'D

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä mahtavia! Meillä Onni sekoitti juuri eilen hassusti sanan merkityksen, mutta ärsyttää etten enää muista mille naurettiin. Nää lasten hauskat jutut täytyisi älytä heti kirjoittaa ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin tyypillistä :) Minäkin usein unohdan tosi nopeasti nämä hassut jutut! Pitäisikin aina hetki kirjoittaa vaikka puhelimen muistiin, jottei pääsisi unohtumaan..

      Poista
  3. Huippuja! Meillä on A4 jääkaapin ovessa ja siihen kirjoitan heti kun jotain hassua sanovat. Ja siitä siirrän pieneen ruutuvihkoon sillon tällöin niitä. Sitte voivat lastenlapsille kertoa hauskoja sanomisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi onkin hei hyvä idea! <3 Pitää itsekin ottaa tuo käyttöön. Näitä on tosiaankin hupaisaa lukea myöhemmin - ehkä siitä saa hyvää materiaalia vaikka johonkin juhlapuheeseen esim. lapsen mennessä naimisiin tai täyttäessä pyöreitä vuosia.. :D

      Poista