Tässä kävi äskettäin niin, että minä täytin 34-vuotta. Minut herätettiin aamulla ihanalla kanelipulla-kynttilälautasella ja shampanjalasillisella. Mitä enempää omalta synttäriaamulta voi toivoa?! Hihii. 34 vuotta tuntuu vähän kuin välipysäkiltä. Ei ikä joka millään tavalla hätkäyttää suuntaan tai toiseen. Olen sellainen keski-ikäinen ruuhkavuosia elelevä äiti, vaimo ja tyyppi joka yrittää pysyä mukana oman elämänsä käänteissä. Minusta tuntuu, että olen edelleen täysin sama ihminen joka aina olen ollut, vaikka tietenkin joudun jo huomioimaan kehon iän aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tänä päivänä keskityn omaan hyvinvointiini, palautumiseen, uneen ja venyttelyyn noin 1000% enemmän kuin parikymppisenä. Sama kehitys varmasti jatkuu mitä vanhemmaksi tulee. Monet kysyy, tuntuuko pahalta täyttää vuosia. Minä vastaan aina ei. Menneenä vuonna olen tehnyt niin monia mahtavia juttuja, etten mistään hinnasta jättäisi niitä kokematta. Tosiasia on myös se, että kelloa ei voi pysäyttää. Voi vain hyväksyä sen suunnan jonne aika meidät vie ja koittaa saada matkasta mahdollisimman paljon irti.
Sitten edellisen synttärini olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Olen oivaltanut, ettei ole järkevää elää omaa elämää vain lasten kautta. Olen selättänyt stressin aiheuttamat rytmihäiriöt jonka jälkeen arvostan omaa hyvinvointia entistä enemmän. Olen hakenut erilaisia keinoja rauhoittua ja tuntea itseäni paremmin - joskus rentoutuen Neurosonic-patjalla, käyden ravintoainemittauksissa tai vain hiljaisuudessa kuunnelleen itseäni. Olen matkustanut paikkoihin joiden näkemisestä olen haaveillut pitkään. Olen oivaltanut, että haaveita pitää toteuttaa ja vielä tärkeämpää: uusia haaveita pitää syntyä lisää matkan varrella. OMIA HAAVEITA. Ei sellaisia haaveita joista minuntyyppinen ihminen kuuluisi haaveilla. Minusta on ehkä näin myöhemmällä iällä tullut itsekkäämpi. En samalla tavalla enää jaksa välittää siitä mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.
Vaikka henkisesti olen sama ihminen kuin aiemmin olen ehkä vuosien varrella rauhoittunut. Olen edelleen vauhdikas ja energinen ihminen mutta olen opetellut olemaan myös paikoillani - oman hyvinvoinnin ja perheen takia. Olen alkanut lukemaan enemmän kirjoja, katsomaan dokumenttiohjelmia ja olen kiinnostunut maailman menosta enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen innostunut ulkoilemisesta, luonnosta, työmatkapyöräilystä ja kasvisruuasta. Olen viime vuoden aikana pohtinut paljon kierrättämistä ja omaa ostokäyttäytymistä. Tavaroiden merkitys on vähentynyt elämässäni, mutta samalla olen myös alkanut arvostamaan uusia elämyksia paljon entistä enemmän. Arvostan läheisiä ystäviä ja perhettä enemmän kuin koskaan, armollisesti pitäen yhteyttä heihin oman jaksamisen ja aikataulun puitteissa. Olen iloinen, energinen ja kaikin puolin enemmän tasapainossa. Ehkä minusta siis vihdoin on tullut aikuinen?
Onko 34 siis ikäloppu? Ei, ei missään tapauksessa. 34 on vain yksinkertaisesti uusi ja parempi minä!
-Såfin
Joskus yläasteikäisenä reilu kolmekymppiset tuntui ihan ikälopuille, mutta eihän tänäpäivänä sitä ole vielä paljon vanhemmatkaan! Toki tässä vaiheessa täytyy olla jo hieman armollisempi itselleen eikä välttämättä painaa ikiliikkujan lailla, mutta ikäloppu en tunnusta olevani minäkään :)
VastaaPoista