2019/04/26

Miniristeily ja Skansen

Olemme reissanneet paljon tänä keväänä mutta pieni kohokohta mahtui vielä huhtikuun kalenteriimme kun varasimme pienen miniristeilyn Tukholmaan yhdessä serkkuni ja hänen perheensä kanssa. Lapset ovat keskenään todella hyviä ystäviä ja odottivat tulevaa viikonloppua paljon (Puhumattakaan meistä aikuisista. Hihii..). Viikonloppuun olimme valmistautuneet suunnitelmalla joka ei voisi mennä pieleen. Buukkasimme laivalta viereiset muumihytit, varasimme pöydän Italialaisesta ravintolasta Tavolatasta, ostimme etukäteen bussiliput laivalta Skanseniin ja suunnittelimme viettävämme koko Tukholmapäivämme siellä. Ja arvatkaa mitä?! Nappiin meni! Meidän miniristeily ja vierailu Skansenissa oli menestys. Laivalla on kaikkea sitä mitä viikonlopulta voisi toivoa. Lokkien huutaessa ja kaartaessa laivaterminaalin yllä löysimme toisemme heti rakennuksen edustalta. Kävelimme suoraan laivaan sisälle ja käytiin katsastamassa hytit jotka suunnitelmien mukaan olivat vierekkäin. Serkkuni miehen suunnitelmat nukkua pienet päiväunet saavuttuamme laivaan taisi mennä hieman pieleen sillä innokkaat lapset ja etenkin äidit halusimme heti suunnata laivan kannelle katsomaan liikkeelle lähtevää alusta. Ja taisimme siinä auringossa juoda yhdet kuplivat meidän reissun kunnniaksi..

Saimme huikean sään koko viikonlopulle sillä siitä asti kun astuimme laivaan aurinko paistoi. Ihailimme kaunista auringonlaskua laivan keulassa lasten tanssiessa muumidiscossa. Söimme hyvää ruokaa, ostimme karkkia tax freestä joita söimme hytissä, pelasimme kolikkopelejä, ostimme lapsille ällömakeita valotikkujuomia ja vietimme huippuhauskaa aikaa toistemme seurassa. Seuraavana päivänä astuimme satamassa meitä odottavaan bussiin ja matkustimme Djurgårdenin Skanseniin. Sää oli mitä mainioin ja ihailimme kukkaan puhjennutta luontoa. Minä valokuvasin ja lapset säntäilivät eri suuntiin. Juuri täydellisen kaoottista. 

Skansen on oiva päiväretkikohde Tukholmassa silloin kun säät suosivat. Olimme viimeksi käyneet Skansenin eläintarha-ulkoilmamuseossa kun esikoisemme oli pieni, enkä itse muistanut tarkalleen mitä kaikkea meitä odottaisi. Koko Skansenin alue oli niin iso, ettemme tälläkään kertaa kerenneet kiertää ihan koko aluetta. Näimme siellä kuitenkin paljon skandinaavisia eläimiä, jännittäviä vanhoja rakennuksia ja pysähdyimme myös leikkimään kivaan leikkipuistoon ennen paluutamme laivabussiin. Skansenissa voi hyvin kiertää rattailla ja 4-5 vuotias jaksaa hyvin jo kulkea itse jalan lyhyet välit. Ruokaa saa pienistä ulkokojuista tai suuresta sisäravintolasta. Me päädyimme lokkien ja pulujen takia syömään sisätiloihin. Lapsille on paljon pieniä juttuja matkan varrella. Välillä kiinnosti vanhat rakennukset ja hauska ulkohuussi ja hetken päästä tarkensimme katseemme tummaan veteen odottamaen, että norppa tulisi pintaan hengittelemään. Skansenissa kulkee paljon lintuja vapaana ja nekin ihastuttivat (ja välillä kauhistuttivat) lapsia. Olin todella positiivisesti yllättynyt Skansenin monipuolisuudesta. Mitään kamalaa tungostakaan alueella ei ollut, vaan mahduimme liikkumaan ja kulkemaan juuri omaan tahtiimme. Ihan huippu kiva paikka.

Sellainen oli meidän miniloma keskellä arkea! Kiitos huikealle matkaseuralle <3

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti