2019/04/16

Tavaroiden karsimisesta

Tiedän, että olen myöhäisherännyt tämän asian suhteen. Silti olen kokenut suuren "ahaa-elämyksen". Muuton jälkeen olin aivan ällistynyt meidän tavaramäärästä jotka kätevästi olimme piilottaneet kaappeihin. Aloitin tavaroiden karsimisen hakemalla uutta asennetta shoppailuun "älä osta mitään"-kuukauden avulla. Onnistuin siinä hyvin. Harkitsen tämän kokeilun jälkeen ostoksia todella tarkkaan. Mutta se ei auta. Kaapit ovat silti  edelleen pullollaan vanhaa tavaraa ja asialle pitää tehdä jotain. Katsoin inspiraationhakumielessä Kon Mari-dokumenttia Netflixissä. Vaikka sarja ei ehkä itsessää ollut kovin laadukas, niin löysin silti vaatteiden karsimiseen paljon vinkkejä. Sain hetkessä puolitettua vaatemäärän kaapissani. Kuten Kon Mari ohjeisti, keräsin kaikki vaatteet isoon kasaan keskelle lattiaa. Olin sokissa. Oliko minulla tosiaankin niin paljon vaatteita? Sillä hetkellä tajusin miksi "vähemmän on enemmän". Karsimisen jälkeen näin kaikki vaatteeni yhdellä silmäyksellä ja tiedän mitä minulla on. Kaappi ei ole sotkuinen ja löydän kaikki vaatteeni helposti. Olen ylpeä siitä, että onnistuin tässä ja voin nyt rehellisesti sanoa käytän kaikkia kaapista löytyviä vaatekappaleita..

Vaatteet ovat tietenkin yksi asia, sitten on loput kodista. Se onkin aikamoinen projekti. Päätimme palastella projektia hieman ja olemme vaatteiden karsimisen jälkeen alkaneet käymään läpi meidän vaatehuonetta (säilytyskomero). Onneksi meillä on vain yksi tällainen varastohuone kotonamme, joten tilanne ei ole riistäytynyt kovin pahaksi vielä. Lisäksi meillä on jonkun verran tavaraa myös Mummolan vintillä. Olemme nyt laittaneet aikuisten ulkovaatteita eteenpäin lahjoitukseen ja antaneet pojille pieneksi jääneitä ulkovaatteita siskojeni lapsille. Varastosta laitoimme meille tarpeettomat polkupyörät myyntiin ja keittiöstäkin on viime viikkoina laitettu meille turhaksi jääneet kipot ja kupit myyntiin.

Myyminen on yllättävän työlästä kun heti innokkaana haluaisi päästä eroon tavarasta. On kuitenkin tärkeää odottaa, että oikea ostaja löytyisi jotta tavara oikeasti tulisi käyttöön. Se on sitä oikeanlaista kiertotaloutta. Sille pitää antaa aikaa. Toistaiseksi olemme käyttäneet ainoastaan tori.fi-palvelua, sillä siellä voi samalla helposti vertailla hintoja. Eniten myymisessä on vienyt aikaa se kun joku joka on luvannut ostavansa ei ilmesty paikalle sovittuun aikaan. Minusta tällainen on aivan käsittämätöntä, sillä itse en koskaan toimisi niin. Oli miten oli, niin me olemme ylpeitä meidän tähänastisesta ponnistuksesta. Suurin ja ehkä vaiken on vielä edessä ja se on lastenhuoneiden siivoaminen ja tavaroiden ja lelujen kierrättäminen. Lapset pitää valjastaa mukaan projektiin, mutta pelkään että he ovat liian takertuvaisia vanhoihin leluihin. 

Miten teillä kierrätetään turhaksi/pieneksi/ylimääräisiksi jääneitä tavaroita?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti