2019/11/11

Parhaat lastenkirjat just nyt

Meidän perheessä innostutaan juuri nyt kirjoista. Siinä missä kesällä kuunneltiin paljon äänikirjoja olemme nyt syksyn tullen siirtyneet nauttimaan perinteisistä kuvakirjoista joita luemme yhdessä lasten kanssa. Minä luen pojille vähintään yhden kirjan päivässä vaikkakin meidän esikoinen osaa jo lukea itse. Minä pidän sitä tärkeänä yhteisenä läheisyyden hetkenä. Yhteiseen lukemiseen kannustetaan tietenkin myös siitä syystä, että se tekee lapsen kielikehitykselle hyvää. Aion jatkaa tätä perinnettä ihan sinne teini-ikään asti, niin kauan kuin pojat haluavat ja huolivat minut lähelle. Tykkään meidän lukuhetkistä tosi paljon. Yleensä meidän yhteinen lukuhetki on illalla juuri ennen nukkumaanmenoa ja valitsemme keskipitkiä satuja joiden lukeminen kestää 10-20 minuuttia. Viikonloppuisin luemme myös päivällä pidempiä kirjoja. Ajattelin jakaa teille muutaman meidän tämänhetkisen lempparin joita luemme yhdessä. Lisäksi mukana myös kaksi hauskaa kirjasuositusta vähän isommalle lukutaitoiselle lapselle..


1. KammOTUKSIA. Ei varmaan tule yllätyksenä, että tämä kirja on noussut meidän poikien suosikiksi. Tässä kirjassa kerrotaan hauskasti runomuodossa erilaisista otuksista ja hirviöistä. Kaikilla otuksilla on hauskat nimet ja olemme tehneet poikien kanssa työjaon: he lukevat otusten nimet ja minä luen sen jälkeen tulevan pienen runon. Naureskelemme myös joka kerta hauskoille kuville. Muistuttelen tietenkin aina poikia siitä, että nämä otukset asustelevat mielikuvitusmaailmassa. Kirja on hauska ja se kelpaa luettavaksi myös iltasaduksi.

2. Pipunan ikioma napa. Tämä kirja on kultaakin arvokkaampi. Se on enemmän työkalu kuin iltasatu, mutta sitäkin tärkeämpi kirja luettavaksi. Minä olen aiemmin miettinyt sitä miten puhuisin lapsille siitä, että heillä on oikeus päättää omasta kehostaan. Kuten varmasti moni muu aikuinen, olen pelännyt tätä keskustelua ja en ole halunnut järkyttää pienen lapsen mieltä. Tässä kirjassa käsitellään erilaisia tilanteita käytännön tilanteiden kautta ja lapselle pystyy kirjan avulla todella yksinkertaisesti havainnoimaan mikä on ok ja mikä ei. Iso suositus tälle kirjalle minulta.

3. Molli ja maan ääri. Molli-hahmo oli meille tuttu jo entuudesta ja tänä syksynä olemme olleet iloisia sillä Molli-sarja on saanut jatkoa. Tämä kirja on yksi meidän suosikkeja mm. sen erityisen kauniiden kuvien takia. Kirjassa on myös jännä tarina siitä mitä kaikkea jännittävää maailmasta voi löytyä jos vain uskaltaa lähteä seikkailulle. Tämä tarina on erityisesti meidän 5-vuotiaan kuopuksen mielestä todella jännittävä.

4. Koira nimeltä mutsi. Meidän 8-vuotias esikoinen on aivan ihastunut tähän kirjaan. Hän on juuri opetellut lukemaan pidempiä kirjoja ja tämä on yksi kirjoista johon hän palaa uudestaan ja uudestaan. Kirjassa seikkailee Mutsi-koira joka joutuu erilaisiin seikkailuihin. Koiralle tapahtuu juuri sopivasti jännittäviä asioita, että 8-vuotiaan mielenkiinto pysyy yllä.

5. Emppu perustaa eläinhotellin. Meidän kummatkin pojat rakastavat eläimiä ja se on kenties syy siihen minkä takia tämä kirja on yksi meidän poikien tämänhetkisistä suosikeista. Tässä kirjassa Emppu perustaa eläinhotellin ja asukkaat järjestävät paljon jännittäviä tapahtumia lukijan riemuksi. Minä itse tykkään lukea tätä kirjaa pojille ääneen, sillä tarina on rauhallinen mutta samalla sopivan oikukas luettavaksi esimerkiksi juuri ennen nukkumaanmenoa. 

Mitä teillä luetaan juuri  nyt?

-Såfin

/Osa kirjoista saatu arvostelukappaleiksi/

1 kommentti:

  1. Kivoja vinkkejä!

    Meillä iltasatuja (ja päiväsatuja) kuuntelevat 11v, 8v ja 4v. Olen myös päättänyt, että niin kauan kun esikoinen vaan suostuu kuuntelemaan niin jatkan iltasatua myös hänelle. Juuri lopetettiin kolmas Harry Potter, nyt luetaan David Walliamsin kirjoja. 8v:n kanssa luetaan nyt Risto Räppääjää, mutta ollaan luettu mm. Kepler62-sarjaa, Roald Dahlin kirjoja, Tapani Baggen Apassit-sarjaa... 4v haluaisi aina vaan prinsessakirjoja, mutta nyt hän ihastui Uppo-Nalleen. Seuraavaksi kuulemma luetaan kuitenkin Peppi Pitkätossu, näin hän ilmoitti.

    Ääneen lukeminen on ihanaa ja iltasatuhetki tosi tärkeä myös mulle. Siksi toivon että se jatkuu mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista