Loppukiri. Sellainen tunnelma meidän perheessä juuri nyt on. Otamme loppukirin kohti vuodenvaihdetta jolloin suljemme tämän tarinan kannet ja kirjoitamme ensimmäisen sanan uuden kirjan ensimmäiselle sivulle. Minulla on ollut tapana tehdä vuosikooste meidän perheen menneestä vuodesta. Tänä vuonna tein koosteen jo nyt, sillä tulevina viikkoina on niin paljon muuta pientä kivaa kerrottavaa jouluisista tunnelmista ja tekemisistämme. Vuosikatselmuksen tekeminen on kiva tapa muistella mennyttä. Vaikka minusta aina tuntuu, ettei vuoden aikana ole tapahtunut "mitään" huomaan nopeasti tätä kirjoittaessa, että meidän vuosi on sisältänyt valtavasti asioita. Niin ne asiat jotenkin vain unohtuvat eikä automaattisesti nouse mieleen...
Olemme matkustaneet: Tämä on ollut matkustamisen vuosi meidän perheelle. Vuodenvaihteen avasimme lämpimissä tunnelmissa Kanariansaarilla. Se oli hyvä tapa rentoutua keskellä hektistä kautta meidän elämää. Maaliskuussa matkustimme jo perinteeksi muodostuneelle Åren laskettelulomalle. Sieltä teimme päiväretken Norjan puolelle Trondheimiin. Huhtikuussa teimme pienen extempore reissun serkkuni perheen kanssa Tukholmaan risteillen jolloin vietimme päivän Skanssenilla. Kesäkauden korkkasimme matkustamalla koko perheen voimin Gdanskiin. Lähellä olevat hiekkarannat ja kulttuuri yllätti meidän positiivisesti. Loppusyksystä karkasimme kahdestaan reissuun isi-ihmisen kanssa ja näimme tällä reissulla Nizzan ja Monacon. Syksyn piristykseksi teimme vielä minimatkan Tallinnaan poikien kanssa. Ja yllätys yllätys. Reissuvuosi ei ole päättynyt vielä sillä viikon päästä lähdemme vielä viikonloppumatkalle Hampuriin. Olemme tänä vuonna nähneet huikeasti paikkoja.
Vierailleet Suomessa eri kaupungeissa: Tänä vuonna meidän Suomimatkailu on taittunut pääosin veneellä. Teimme päiväretken mm. Porvooseen, Nauvoon, Hankoon ja Tammisaareen. Kaikki nämä olivat tosi kivoja kohteita lapsiperheille. Viihdymme kovasti saaristossa. Lisäksi olemme tietenkin tehneet myös mm. ruskaretkiä meidän omassa kotikaupungissa esim. Seurasaareen. Ruska oli myös äärimmäisen kaunis Fiskarsissa jossa kävimme loppusyksystä minun perheen kanssa.
Sisustaneet: Tänä vuonna olemme sisustaneet vähemmän kuin aiempina vuosina. Olemme pääosin tehneet ulkohommia, istuttaneet pihaa, päällystäneet terassin ja tehneet kukkalaatikoita tulevia istutuksia varten. Sisälle olemme hankkineet muutamia juttuja vastuullisesti ja vanhaa kunnioittaen. Tänä vuonna kunnostimme mm. meidän olohuoneeseen 50-luvun nojatuolin ja hankimme hamppumaton meidän työhuoneeseen. Eteiseen hankimme hienon bambupeilin. Lisäksi ostimme lapsille uudet sängyt tulevaisuutta ajatellen kun esikoisemme muutti omaan huoneeseen alkusyksystä.
Kokeneet jänniä juttuja: Kun selailin kuvia ja vanhoja blogipostauksia olin yllättynyt siitä miten paljon jännittäviä juttuja olemme kokeneet. Olemme mm. käyneet ampumaratatreffeillä, viettäneet päivän porojen kanssa, vierailleet tulivuorella, pelanneet Monacon Casinossa ja käyneet lasinpuhallus kurssilla. Olen myös saanut viettää siskojeni kanssa kivan viikonlopun Långvikissa. Aika huikeita kokemuksia.
Tunnepuolen juttuja: Tämä vuosi on ollut kuin vuoristorata. Olemme olleet äärimmäisen iloisia mm. kun näimme kun kuopuksemme oppi pyöräilemään ja kun esikoisemme itsenäistyi ja halusi alkaa itse kävelemään kotiin iltapäiväkerhosta. Olemme miettineet vanhemmuutta, ruutuaikasäännöstelyä ja olleet todella ylpeitä lapsistamme. Vastapainoksi kaikelle hyvälle olemme myös olleet surun murtamia monta kertaa. Menetimme tänä vuonna meille kaksi tärkeää henkilöä. Sitä surun määrää jonka olemme käyneet läpi ei voi sanoin kuvailla.
Henkilökohtaisesti olen yrittänyt kehittyä monessa asiassa. Pääteema minulla on tänä vuonna ollut stressin alentaminen ja vihreämpi elämä. Vuoden alussa kokeilin Neurosonic-rentoutusta ja pidin siitä kovasti. Olen ottanut käyttöön Oura-sormuksen joka kertoo unitottumuksistani ja syksyllä osallistuin myös Erityisherkkyys voimavaraksi-kurssiin. Koko vuoden olen ollut myös ihan koukussa joogaan jolla todella on minuun stressiä alentava vaikutus. Tänä vuonna olemme kuluttaneet vastuullisemmin. Olemme alkaneet lajittelemaan roskia, viettäneet "älä osta mitään kuukautta" ja yrittäneet hyödyntää mahdollisimman monessa käytettyä tai lainattua. Se on tuntunut hyvältä.
Yhteistyöt ja blogi: Blogin puolella olen tehnyt tosi kivoja yhteistöitä mm. Ruokaboksin, Taaperotiistai:n, Sukhimattojen, Sini-siivoustuotteen kanssa. Olemme myös arvioineet ja testanneet mm. uusia lastenkirjoja ja käyneet katsomassa Teatterinäytelmiä. Loppuvuodesta olen stressin alentamiseksi alkanut harventamaan blogipostausten määrää. Juuri nyt se on tuntunut hyvältä. En ole varma mikä jatkossa on sopiva julkaisutahti mutta yksi on varmaa ja se on se, että kaiken pitää tuntua hyvältä eikä saa aiheuttaa stressiä. Blogin pitäminen on kuitenkin samalla aivan kuin terapiaa ja pidän tästä harrastuksesta paljon.
Kaikin puolin meillä on ollut huikea vuosi, täynnä KAIKKEA! Kiitos että olet pysynyt mukana meidän matkassa. <3
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti