2015/09/22

Meidän yhteiset jutut

Jokaisella vanhemmalla on erityinen suhde lapseensa. Myös jokaiseen lapseen on erilainen suhde, ei vähemmänarvoinen tai parempi, mutta erilainen. Lapsen kanssa tulee tehtyä erilaisia juttuja ja yritetään löytää ne asiat joista kummatkin nauttii. Suhde lapseen kehittyy myös iän myötä ja vaikka 4-vuotias tarvitsee yhä vähemmän apua pärjätäkseen jokapäiväisissä asioissa, suhde on silti läheinen. Samalla hän on kuitenkin jo itsenäistyvä tyyppi. Välillä jopa ehkä hieman harmittaa, että aika kului näin nopeasti. Kun ensin mietin minun suhdettani meidän esikoiseen minulle tuli heti mieleen ne asiat jokta eivät enää hänelle ole niin tärkeitä. Syli ei aina enää kelpaa, eikä meitä vanhempia juuri enää huolita mukaan toiminnallisiin leikkeihin. Tätä pohtiessa tuli mieleen hieman loppuunkulutettu lause: "Kun lapsi kasvaa on samalla kasvettava vanhempana".. mutta nyt minä vasta oikeasti ymmärsin sen lauseen merkityksen.

On tästä muuttuvasta tilanteesta myös otettu kunnolla ilo irti. Minulla ja esikoisella on tällä hetkellä ihanat yhteiset puuhat ja ne on sellaisia joista kummatkin nautimme todella paljon. Käymme yhdessä sunnuntaisin teatterikerhossa jossa keskitytään mm. vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Lisäksi meidän kahdenkeskeisiin juttuihin kuuluu myös ihanat iltasatuhetket. Luemme joka ilta yhdessä sadun ja juttelemme päivästä. Samalla saan hetken aikaa halailla häntä. Tiedän, että tulee aika kun hän lukee iltasadut itsekseen ja käy kaikissa harrastuksissa kavereiden kanssa, mutta nyt nautimme tästä hetkestä..!

#luopumisentuskaa..

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Yllätit. Tällä kirjoituksella. Ei sen takia, ettäkö tämä olisi minusta yllätyksellistä sinulta, vaan siksi, että tajusin ajattelevani samoin. Tuon oman neljävuotiaani kanssa. Sait lähes kyyneleen vierähtämään poskelleni, mutta kuitenkin vain positiivisin mielin. Luopumisen tuskaa... Sitähän se on. Onneksi kuitenkin useimmiten hyvää sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että siellä on muitakin samalla tavalla ajattelevia (ja tunteilevia <3).. Kai tämä vanhemmuus toisaalta myös syventää suhdetta lapsiin ajan myötä! Kaikki muutos ei ehkä ole huonosta, mutta haikeaahan se on!

      Poista
  2. Näinhän se on, onneksi juurikin iltaisin syli ja sadut/laulut on edelleen 4veelle ja mulle yhtä tärkeitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jostain perinteistä on hyvä pitää kiinni, ettei ihan liian haikeaksi menisi tämä vanhemmuus! Eli kiitos vaan sille joka joskus on keksinyt iltasatuhetket.. Hihii :)

      Poista