2015/12/29

Kalenteriasiaa

Nyt on viimeistään aika aloittaa ensi vuoden suunnittelut. Meidän ensi vuoden suunnitelma on jo hyvällä mallilla ja tulen vielä kertomaan siitä lisää myöhemmin, mutta halusin jakaa teidän kanssa tällaisen iki-ihanan löydön: uusi kalenterini. Olen monella tapaa tällainen vanhanaikainen tyyppi, joka ei suostu siirtymään nykyaikaan. Hihii.. Tykkään edelleen kirjata asioita ihan perinteisesti kirjoittamalla ne paperiseen kalenteriin vaikka olisi monta muuta vielä toimivampaa tapaa pitää aikataulut järjestyksessä. Näin asiat jotenkin jäävät paremmin muistiin..

On ollut kausia kun jopa olen pitänyt päiväkirjaa kirjaamalla muistiinpanoja kalenteriini. Nyt edellisinä (kotiäiti)vuosina minulla ei ole ollut paperista kalenteria, vaan apunamme on toiminut seinällä roikkuva perhekalenteri. Kun jälleen aloitin työt tuntui kuitenkin siltä, että minun pitää saada uusi paperikalenteri johon voin kirjata kaikki tärkeät ja ei niin tärkeät asiat. Pienenä bonuksena tuli myös se että tämä kalenteri nostaa hymyn huulilleni joka kerta kun nostan sen laukustani.. "I Am Very Busy" kalenterini - sopii jotenkin tähän elämänvaiheeseen täydellisesti! Kuulin myös huhuja joulupukilta että tällaiset kalenterit löytyvät myös siskojeni kasseista.

Kumman sinä valitset? Paperikalenterin vai sähköisen version?

-Såfin

PS. Kalenterini tilasin täältä ja idean sain täältä (kiitos vaan!)

7 kommenttia:

  1. paperikalenteri ehdottomasti! Seinällä meillä on perhekalenteri ja itselleni ostin jo toisen kerran peräkkäin Lahden muotoiluinstituutin valokuvaus-opiskelijoiden kalenterin. Tänä vuonna kuvien aihe on intohimo. Uudella innolla ja intohimolla siis vuoteen 2016. Sinun kalenterisi näyttää tosi kivalta, mutta mielelläni tuen oman kaupungin opiskelijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai paperikalenteri! :D Ja hei meilläkin on perhekalenteri seinällä, ilman sitä ei selvittäisi. Hienoa, että olet löytänyt "paikallisesti tuotetun" kivan kalenterin. Ehdottomasti kannatan! <3

      Poista
  2. Jos mulla olisi kalenteri (kröhöm) niin se olisi ehdottomasti paperiversio <3 tosi ihana muutes tuo kalenteri! Pitäisköhän munkin nyt ryhdistäytyä tässä asiassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. Kröhöm! Ei kannata, jos se ei tule luonnostaan.. Kaikki ei ole kalenterityyppejä! :D

      Poista
  3. Mulla oli kalenteri ennen aina joka paikassa mukana mutta kotiäiteyden myötä menot on olleet joustavampia niin olen tyytynyt seinällä roikkuvaan kalenteriin. Sitten joskus aion kyllä palata takaisin tollaseen kätsympään versioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi ihan samalla tavalla kuin sinulla: kotiäitiys muuttaa kaiken! :D Mutta onneksi sinulla on aikaa täytellä vaikka kuinka monta kalenteria myöhemminkin <3

      Poista
  4. Meillä mennään ehdottomasti paperisilla kalentereilla! Jopa meidän 9-vuotiaalla on jo pari vuotta ollut omansa :D Tai no itseltäni sellainen on pari vuotta puuttunut, vaikka dementikolle varsin tarpeellinen olisikin.

    VastaaPoista