2015/12/01

Viralliset pikkujoulut

Meidän suvussa on aina vietetty "virallista" pikkujoulua ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina. Meidän virallisia pikkujouluja varten poimitaan esille ensimmäiset joulukoristeet - ihan sellaiset kunnolliset tontut ja punaiset pöytäliinat, sytytetään kynttilöitä, syödään jouluaiheista ruokaa, juodaan glögiä ja loppuillasta meidät yllättää myös "pikkutonttu". Pikkutonttu jättää yleensä pussin paketteja portaalle ja siitä löytyy sitten jokaiselle juhlijalle jotain pientä kivaa. Lapsille erityisesti paketin avaaminen on jännää ja meidän esikoinen sanoi että tämähän tuntuu vähän niin kuin joululta, mutta ei kuitenkaan. Illan päätteeksi pojat innostuivat vielä kiinnittämään puolikkaita vihreitä kuulia otsaansa. (Onneksi siitä ei tallentunut yhtään kuvaa kameran muistikortille) Hihii..

Jottei ensimmäinen adventti jäisi huomioimatta saimme sunnuntainakin viettää kahdet ihanat pikkujoulut, toiset ystävien luona ja toiset sukulaisten seurassa. Myös silloin saimme avata jännittäviä mantelilahjoja, syödä herkkuja, nauraa ja pyöriä tonttulakeissa koko päivän. Lapset saivat leikkiä kunnes meinasivat nukahtaa pöytään ja me aikuiset saimme syödä ihan niin paljon kuin suinkaan vaan kehtasimme.

Näin kolmet pikkujoulut myöhemmin, kaikkemme antaneena lupaamme pitää pari päivää taukoa näistä joulujutuista, ettei vaan vahingossa ala kyllästyttämään. Hahaa..

Vietettiinkö teillä "virallisia" pikkujouluja viime viikonloppuna?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Kyllä taas niin tunnelmallisia kuvia <3 Me ei vielä olla vietetty "virallisia" mutta ne on tulossa :) Eilen kun satoi toisilumi (ei siis ensilumi) niin tonttu oli kyllä tuonut salaa uudet pulkat meidän oven viereen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Kiitos! <3 Ihana, pikkujouluja on kiva odotella! :) Ai, teillä tulee lunta jo toistamiseen? Minäkin haluan!! Heti, nyt, kiitos!

      Poista
  2. Oi, siellä on oltu ihanissa pikkujoulutunnelmissa! Meillä ei monena vuotena ole ollut kuin ihan lasten kanssa vietetyt kodin pikkujoulut. Nyt olisi tarkoitus kaveripariskunnan kanssa lähteä syömään mikäli vain molempian perheiden kotitilanne sen sallii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Ihan oli kyllä kunnollinen joulumeinki viime viikonloppuna! :) Lastenkin seurassa on kiva viettää pikkujouluja! <3 Sehän on juuri heidän innostus joka tuo sitä (pikku)joulutunnelmaa. Pidetään peukkuja, että pääsette syömään kavereiden kanssa!!

      Poista
  3. I H A N I A ja todella tunnelmallisia kuvia <3
    Meilläkin on perinteenä järjestää lapsille pikkujoulut ja kaikki saa pienet lahjat silloin :)
    Meillä tosin pikkujoulut ajoittuu aina tänne joulukuun puolelle, tässä olisikin nyt juhlia juhlittavana seuraavien viikonloppujen aikana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tunnelma oli kyllä kohdillaan koko viikonlopun <3.. Minusta pikkujoulut on niin kivat lasten kanssa - saa vähän esimakua tulevista "oikeista" juhlista. Ei muuta kuin hauskoja pikkujouluja sinne sitten.. Hihii.. :D

      Poista
  4. Oi ihania kuvia <3 Tuommoset juhlat on just parhaita :)
    Ja hihhii, olisin halunnut nähdä nää kuulakuvat myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä tosiaankin kaikki joulujuhlat ovat ihan parhautta! :) Ja noista kuulista en ole niin varma.. meidän perheessä nämä juhlat muuttuvat aina jossain vaiheessa tuollaisiksi vähän "lapsellisiksi".. Hahaa..

      Poista