Kun ei mennyt ihan niin kuin piti

Jokaisella tulee vastaan sellaisia päiviä kun kaikki ei todellakaan mene suunnitelmien mukaan. Minä olen henkilö joka tykkää suunnitella päiviä (ja viikkoja) etukäteen. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Koska minulla on paljon suunnitelmia se myös tarkoittaa sitä, että saan paljon aikaiseksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - eikö niin? Suunnitteleminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että minua usein harmittaa keskivertoa enemmän jos asiat eivät mene niin kuin omassa pienessä mielessä olin kuvitellut. Eilen oli sellainen päivä kun suunnitelmat menivät uusiksi. Kuka olisi aamulla arvannut, että joudumme illan tullen keskeyttämään kaiken muun tekemisen kiirehtiäksemme sairaalan päivystykseen..

Päivä alkoi uhkaavasti jo peruntuneilla tapaamisilla, siirretyllä kampaaja-ajalla ja muulla yleisellä sekasorrolla. Illalla töiden jälkeen kun meidän isi-ihmiseltä tuli viesti vartin sen jälkeen kun hänen rullakiekkopeli oli alkanut tiesin, että jokin on vialla. Hän oli kiirehtimässä sairaalaan. Yhtäkkiä ei harmittanutkaan peruuntuneet suunnitelmat tai tekemättömät kotihommat. Heräsi pelko tulevaisuudesta. Epätieto, kauhukuvat ja valtava huoli. Hän oli saanut harrastuspelissä kiekon suoraan naamaan. Verta oli ollut joka puolella, hampaat heilui ja tiesimme, että ainakin alahuuli oli haljennut. Emme silloin tienneet oliko muita kasvoluita murtunut tai onko hän mahdollisesti saanut aivotärähdyksen tai kenties jotain vielä vakavampaa. Lähdimme siltä istumalta lasten ja mummon kanssa ajamaan sairaalaan.

Paniikin määrä on loputon. Silti pitää yrittää pitää ajatukset kasassa ja pysyä rauhallisena etenkin lasten takia. Onneksi olimme viestin saavuttua lasten kanssa mummolassa. Se, että on kaksi aikuista paikalla rauhoittaa tilannetta huomattavasti. Me olimme tällä kertaa onnekkaita. Vaikka alahuuli on nyt tikattu kummaltakin puolelta ja hampaat tuettu rautalankaviritelmällä säästyimme pahimmilta murtumilta. Perheemme ruokavalio muuttui nyt muutaksi viikoksi nestemäiseksi sillä mitään pureskeltavaa ruokaa ei suositella. Huoh! Lapset ovat olleet ymmärtäväisiä ja meidän 3-vuotias halusi halata isiä pitkään kun isi pääsi kotiin sairaalasta.

Onneksi selvisimme vain pahalla pelästyksellä ja tikeillä. Muistui taas mieleen hentoisen tasapainon varassa koko meidän perheen elämä on rakennettu ja miten suunnattoman tärkeitä lähimmäiset on!

-Såfin

Ps. Kerroin myös miten reilu viikko sitten myös meidän 5-vuotiaalta murtui luu. Nyt ei sovi olla taikauskoinen, sillä epäonnen saa kohdata aina kolme kertaa lyhyen ajan sisään..