2017/05/05

Terveelliset mehujäät

Minä olen muutama vuosi sitten hurahtanut kaikkiin smoothieihin. Lapseni ovat saaneet osansa tästä minun villityksestä, sillä ilta- ja aamupalalla meillä on usein tarjolla erilaisia värikkäitä juomia jonne olen miten milloinkin surauttanut hedelmien kaveriksi myös vihanneksia ja muita terveellisiä ainesosia. (tosi kätevää!) Kesällä hedelmät ovat parhaimmillaan mutta samalla minussa herää kuitenkin myös suuri tarve syödä jäätelöä. Koska olen vannoutunut olemaan syömättä kovin paljon sokeria niin yritän tänä vuonna keksiä jäätelölle terveellisemmän vaihtoehdon. Sellaisia vaihtoehtoja jotka eivät sisältäisi kovin paljon sokeria. Lämpimät päivät kannustivat minut ensimmäiseen testi-erään josta tuli mansikka-, maustevesi-, hunajameloni- mehujäät..

6 mehujäätä
- 3 isoa mansikkaa
- 1 siivu hunajamelonia
- 2 dl maustevichyä maun mukaan. (esim, villivadelma)
Pilko hedelmät ja marjat pieniin paloihin ja asettele ne muotteihin tasaisesti niin, että jätskitikulle jää tilaa keskelle. Kaada päälle makuvettä/vichyä ja asettele jätskitikut paikoilleen. Anna jäätyä ainakin 3 tuntia.

Nämä hedelmäiset välipalamehujäät ovat todella terveelliset ja sopivat vallan hyvin makean mehujään korvaamiseksi. Nam. Ensi viikolla ajattelin koittaa surauttaa smoothiekoneella kahta eri sosetta ja tehdä niistä kaksiväriset mehujäät. Mitä kauniinpi sen parempi, eikös vaan? hihii..

Teetkö sinä kesällä mehujäitä?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Nam, varmasti hyviä! Soseista yms. tehdyt mehujäät on kyllä loistavia, kun pärjää ilman sokeria ja saa perheen pienemmillekin samalla hyvää viilennystä kutiaville ikenille ja hellepäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä todella hyviä! Pitäisi ehdottomasti tehdä isompi satsi kerralla pakkaseen, kun tuntuu että näitä kuluu meillä tosi nopealla tahdilla <3

      Poista