2017/05/03

Newbie Storen avajaisjuhlissa

Helsingin Galleria Esplanadiin avautui 27.4 uusi lastenvaate-liike nimeltä Newbie Store. Päivää ennen varsinaisia avajaisia liikkeessä järjestettiin kutsuvierastilaisuus. Paikan päällä oli paljon bloggaajia ja esittelyn piti meille Hanna Gullichsen. Monet mukana olleet lapset ottivat kauniit ja kimaltelevat Glitternisti-meikit ja leikkivät piilosta vaatehyllyjen välissä. Ihana tunnelma. Minä sain seurakseni Kommammaa-blogin Hannan (ja hänen vauvamasun) ja hypistelimme yhdessä kaikkia kauniita lastenvaatteita. Joimme juhlissa myös taivaallista vaaleanpunaista mansikkamehua. Tätä mehua juodessani minun mieli karkasi hetkeksi kesään ja veneilyyn. Kuulin jo korvissani miten laineet liplattavat rantakiviä vasten..

(Kuva nr.2 on Kommammaa-blogin Hannan ottama. Kiitos!) 

Newbie on aiemmin tuttu osana Kappahl:in lastenvaateosastoa. Newbie-tuotelinjasto keskittyy ihaniin hempeisiin vaatteisiin jotka ovat tarkoitettu perheen pienimmille ja pääosa mallistosta on kokoa 44-86. Tuotteissa on käytetty luonnonmukaisia kankaita ja värimaailma on ihanan hempeä. Newbie vaatteet ovat olleet meidän suosiossa siitä lähtien kun pojat ovat olleet pieniä ja olemme olleet tyytyväisiä erityisesti niiden laatuun. En tiedä miten minulta on mennyt ihan ohi, mutta avajaisissa huomasin, että Newbielle on nyt myös ilmestynyt vaatteita hieman isommille lapsille (koot 92-128) ja olin näistä innoissani. En tiedä oliko syy ihanan kesäisessä mansikkamehussa vai innostukseni näitä isompia kokoja kohtaan, mutta päätin siinä hetken huumassa ostaa pojille ohuet veneilypaidat kesää varten. Hihii..

Newbie-liikkeissä kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamasa jos liikkuu Helsingin keskustassa päin!

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Oi, ihana putiikki..!
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
  2. Tuo kauppa on varmaan pullollaan ihanuuksia♥ Meillä pojat on tykänneet hurjasti Newbien collareista ja vaarinpaidoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä se oli! Teki mieli ostaa vauvan vaatteita vaikkei meidän perheessä enää ihan pieniä tyyppejä edes asustele. Hihii <3

      Poista
  3. Voi että, niin paljon harmittaa etten päässyt osallistumaan! Newbien vaatteet ovat ihania ja avajaiset näyttävät olleen aivan mahtavat. Hyvä, ettei meidän viisivuotias tiedä missanneensa glittertatuoinnit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äh! Onneksi liikkeessä voi vierailla muutenkin, vaikkei nyt oikein avajaisten merkeissä. Nuo glitterimeikit ovat myös supersöpöt.. Oon myös miettinyt, että voisi itsekin peittää väsymyksen merkkejä sellaisella meikillä. Hihii :D

      Poista
  4. Minulta on mennyt ihan ohi tämä postauksesi. Se mehu oli kyllä taivaallista ja ihanan kesäisiä juttuja oli liike pullollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minulla tuli ihan kesäinen fiilis näissä avajaisissa <3 Pian pitäisi myös päästä testaamaan täältä hankittuja veneilypaitoja! :)

      Poista