2017/05/24

Pieni villiintyminen me&i kutsuilla

Viime viikonloppuna sain mahdollisuuden osallistua me&i kutsuille serkkuni luona. Kokoonnuimme ihanien naisten kesken juomaan kuohuvaa ja hypistelemään värikästä mutta samalla myös klassista me&i:n kevät/kesä-mallistoa. Olen kerran aiemmin käynyt vastaavilla kutsuilla ja olen vieläkin ällikällä lyöty siitä miten kätevää kiireisten äitien on tehdä ostoksia omassa olohuoneessa kavereiden ja tuttujen seurassa. Aivan loistava keksintö! Kyseisen merkin vaatteet ovat todella laadukkaita ja tehty luomupuuvillasta. Kokemuksesta voin kertoa, että nämä lastenvaatteet kestävät rymyämistä ja säilyttävät värinsä ja muotonsa aivan huippuhyvin vielä sadan pesukerran jälkeen. Sanottakoon vielä, että näissä vaatteissa on myös jälleenmyyntiarvoa..

Kesän mallistosta löytyi aivan ihania värikkäitä lastenvaatteita. Ihastuin erityisesti poikien pirteisiin t-paitoihin jotka myös näkyvät kuvissa. Meidän pojat ovat malliltaan pitkiä ja hoikkia ja olemme tähän mennessä löytäneet ainoastaan yhden housumallin joka sopii heille täydellisesti. Ne housut sattuu olemaan juuri me&i-merkkiset ja nämä meidän aiemmin hankkimat mustat housut ovat olleet pojilla todella ahkerassa käytössä. Päätin siksi tällä kertaa hankkia täysin samanlaiset sähkönsiniset kapeahkot housut pojille kesäksi. Tein tietenkin löytöjä myös itselleni (kröhöm).. Oikeastaan vähän hävettää myöntää, että ostin kerrankin enemmän vaatteita itselleni kuin pojille. Mutta minkäs sille voi kun löytää vaatteen joka istuu täydellisesti?! Heittäydyin siis aivan villiksi. Hihii.. 

Meille malliston esittelyn piti ihana Heidi Purho (klik!) joka varmasti järjestää myös sinun kaveriporukalle me&i vaate-esittelyn..

Ja lopuksi vielä erityisen suuri kiitos illan emännälle joka oli järjestänyt meille leideille herkulliset tarjoilut!

-Såfin 

6 kommenttia:

  1. Mallisto näyttää tällä kertaa tosi kivalle :) Meillä ei ole kuin yksi tämän merkin tuote ollut, mutta joskus olen kivojakin bongaillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi kiva :D Minusta nämä ovat aivan huippu-laadukkaita etenkin lastenvaatteina kun kulutus on mitä on..

      Poista
  2. Ihana, ihana me&i! Tänä keväänä meillä on kerrankin pojat saaneet enemmän vaatetta kuin äiti :D Ne punaset housut oli mun mielestä tosi mageet, mutta en uskaltanut ostaa niitä kaappiin odottamaan vatsan häviämistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me&i on kyllä <3 Tuo punainen väri noissa housuissa on kyllä ihan huippu makeet, mutta oli varmaan ihan järkevä päätös odottaa hieman housujen ostoa kun teillä on tuo pikkuinen tulossa. Onneksi ei tarvii odottaa enää pitkään :)

      Poista
  3. Täytyyhän sitä joskus itseensäkin satsata! Meillä on aikaisemmista mallistoista ollut pojilla mm. housuja niiden hyvän istuvuuden vuoksi ja hyvässä kunnossa ovat vielä kahden käyttäjänkin jäljiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta! <3 Ja housut menevät ihan varmasti kahdellekin lapselle peräkkäin ilman sen kummempaa kulumista!

      Poista