2017/05/29

Viikonloppu kahdestaan

Me kotiuduimme eilen myöhään illalla ihanalta viikonloppureissulta isi-ihmisen kanssa. Vaikka reissussa oleminen on mukavaa niin odotamme aina lasten näkemistä paljon. Tälläkin kerralla ne olivat meitä vastassa Vaarin kanssa juna-asemalla. Se riemu ja jälleennäkeminen. Ja ne odotetut tuliaiset. Heh. Me olimme siis kolme päivää Pietarissa kahdestaan nautiskelemassa ja samalla viettämässä meidän tulevaa häävuosipäivää. Kahdestaan matkustaminen on todellakin luksusta. Tärkein on ehkä se, että saa viettä aikaa yhdessä ja keskustella kaikesta siitä mistä ei muistanut jutella arjen pyörteessä. On ihmeellistä miten paljon saa puhuttua kun ympärillä ei ole häiritseviä tekijöitä. Tällä en siis tarkoita lapsia, vaan kaiken maailman projekteja, kodinhoitoa ja työkuvioita jotka vievät paljon aikaa meidän perheessä. Tärkeää on tietenkin myös tällaisessa reissussa yhteisten uusien muistojen luominen, kahdenkeskeiset illalliset ja yhteisen sävelen löytäminen aivan uudessa ympäristössä..

Tällä meidän Pietarin matkalla käyttäydyimme erittäin turistimaisesti. Naureskelimme sille, että olimme kerrankin pukeneet kunnon lenkkarit jalkaan, varustautuneet repulla ja pyörimme tässä suurkaupungissa kartta ja järkkäri kädessä. Hihii.. Meistä on tullut kaikki se mitä joskus vannoimme, ettei meistä tulisi. Mutta kerran Rooman katuja korkokengissä kulkeneena niin ainakin minä olen pikkuhiljaa suostunut taipumaan tällaiseen viralliseen turistimuottiin. Se on vain kätevää. Viikonlopun aikana kerkesimme kokea ja nähdä tärkeimmät päänähtävyydet. Tämän lisäksi olemme aina tykänneet myös erilaisista ruuista ja tälläkin reissulla valtaosa budjetista kului ravintoloissa. Kävimme syömässä kahdessa kaupungin trendikkäimmässä ruokaravintolassa ja yhdessä hyvin perinteikkäässä tavernassa. Ja kyllä, joimme myös vodkaa.

Ilman kömmähdyksiä emme pärjänneet. Minä nimittäin meinasin jäädä metro-ovien väliin.. kröhöm. Tästä lisää myöhemmin viikolla kun teidän kanssa vielä vähän lisää valokuvia ja mietteitä Pietarista matkakohteena..

Miten sinun viikonloppu meni?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Kauhea matkakuume kasvaa kun kuvia katselee! Kiva reissu teillä ollut! :) Pari kertaa äitini kanssa reissanneena, olen myös todennut lenkkarit parhaimmaksi vaihtoehdoksi, äitini nimittäin kävelyttää meitä aina vähintään 10km päivässä reissuilla..😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan sitten suunnittelemaan kesäreissua :D.. Ja mitä noihin lenkkareihin tulee niin olen kyllä tyytyväinen valintaan. Ekana päivänä kävelimme 11,2 kilometria ja toisena 9,6. Ei olisi toiminut muilla kuin kunnollisilla lenkkareille. "Turisti-look" kunniaan <3

      Poista
  2. Voi mä oon niin kade! Vaikka ei tässä omassa elossakaan valittamista ole niin kyllä pikku reissu piristäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissuun on kyllä aina kiva lähteä. <3 Ja tietty sen jälkeen on vielä kivempi tulla kotiin.. :D

      Poista
  3. Oi teillä on varmasti ollut ihana reissu♥ Mulla viikonloppu meni lähinnä makuulla, joten ihana katsella teidän reissukuvianne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Toivottavasti pian olet taas jalkeilla <3 Ulkona on ollut niin ihana sää, että onneksi siitä voi nauttia ihan vain istuskelemalla auringossa..

      Poista
  4. Noista kuvista välittyy JUST se ihana kahdestaanolon fiilis, jonka voi saavuttaa jo ihan omassa kaupungissa päästessä kahville - tai tosiaan parhaimmillaan ihan ulkomaanreissun merkeissä. Just toi, että kerrankin päähän mahtuu jotain muuta keskusteltavaa, kuin arjen pyöritys ja organisointi. Ai että! Meillä ei varmasti tätä lystiä hetkeen ole luvassa, mutta sitten kun lapset ovat vähän kasvaneet (ja toinen nyt ensin tajunnut tulla mahasta ulos), niin just Pietari voisi olla tosi kiva ja kiinnostava kohde!

    VastaaPoista
  5. Oi, kuulostaa ja näyttää tosi mukavalta viikonlopulta! Minun viikonloppuni oli kovin erilainen (junnufutiksen superviikonloppu). Nyt alkaa kolmen päivän kevätjuhlaputki, joten taas vähän toisenlaista menoa tiedossa.

    VastaaPoista