Kertaheitolla pienestä hoitopaikasta suureen ryhmään

Halusin kirjoittaa yhdestä tärkeästä aiheesta joka on koskettanut meidän perhettä erityisesti tänä syksynä. Meidän pojat ovat koko pienen ikänsä olleet pienessä ryhmässä hoidossa. Meillä on ollut onni siinä, että he ovat saaneet olla saman ihanan perhepäivähoitajan luona hoidossa ihan pienestä pitäen aina siihen hetkeen asti kun meidän esikoinen aloitti eskarissa tänä syksynä. Tiesimme jo etukäteen, että 4 lapsen ryhmästä siirtyminen 26 lapsen ryhmään toisi mukaanaan suuria muutoksia. Emme kuitenkaan osanneet varautua ja valmistaa meidän esikoista tarpeeksi hyvin tähän. Vaikkakin olemme perheenä aina olleet hyvin sosiaalisia ja liikkuneet, harrastaneet ja pyörineet suurissa piireissä on eri asia heittää lapsen kertaheitolla ilman vanhempia suureen ryhmään ilman mitään tietämystä siitä miten se häneen vaikuttaisi..

Pienessä hoitopaikassa on paljon hyötyjä joita en voi korostaa riittävästi. Mikäli kohdalle sattuu hyvä perhepäivähoitaja, parempaa hoitopaikkaa pienelle lapselle ei voi olla. Se ympäristö ja perhepäivähoitajan luomat hoitorutiinit toimivat vähän niin kuin kakkosperheenä lapselle. Samalla lapsi luo hyvin läheisen suhteen perhepäivähoitajaansa. Vaikkakin sääntöjä on yhtälailla kuin missä tahansa kodissa niin ne eivät ole yhtä rutiininomaisia kuin suuressa yksikössä. Lapset eivät asetu ruokajonoon tai odota vuoroaan käsinpesulle. Tiedätte ehkä mitä tarkoitan?! Lapset saavat toivoa omia ruokaherkkuja kesäpiknikille ja jokainen sai esittää toiveen lauluksi kevätesitykseen. Jokainen lapsi on oma yksilönsä jota myös kuunnellaan. Toisaalta lapsen ei ehkä myöskään tarvitse taistella niin kovasti saadakseen puheenvuoroa tai huomiota. 

Kun meidän esikoinen siirtyi eskariin huomasin hänen eniten miettivän sitä kenen aikuisen puoleen pitäisi kääntyä. Ei ollut enää sitä yhtä aikuista tai "varaäitiä" joka aina oli kulman takana tai huutoetäisyyden päässä: niitä oli monta. Vaikka eskarissakin on omahoitaja niin suuren lapsilauman kaitsemiseen tarvitaan useampia käsiä eikä yksi hoitaja voi antaa yhtä paljon huomiota yhdelle lapselle. Hyvässä ja huonossa. Joskus lapsen on myös itsenäistyttävä ja luotettava siihen, että myös suuremmassa ryhmässä on turvallista olla. Saimme iltaisin osaksemme oireilua tähän liittyen kun meidän esikoinen alkoi pelkäämään, että hänet jätetään yksin vaikka olimme ihan kotona. Huomasimme hänen myös stressavaan sääntöjä. Kotona häntä itketti kun jokin sääntö oli jäänyt häneltä huomioimatta. Olemme tsempanneet tosi kovasti ja kannustaneet häntä tässä itsenäistymistä vaativassa muutoksessa ja pian yli kahden kuukauden totuttelun jälkeen alan huomaamaan, että hän on alkanut hyväksymään muutoksen tuomat uudet tuulet. Iloksemme olemme huomanneet meidän pienessä miehessä uusia piirteitä kuten rohkaistumista, sosialisuutta, heittäytymisen taitoa ja kohteliaisuutta joista saamme olla ylpeitä.

Lopuksi haluan vielä korostaa, että koen meidän idyllisessä pihapiirissä ja ihanien lastentarhanopettajien luoman ympäristön eskarissa todella hyväksi ja ihanaksi paikaksi totutella "suureen maailmaan". Tämä kirjoitus ei siis ole lainkaan tarkoitus asettaa eskaraimme huonoon valoon, vaan päinvastoin olemme saaneet paljon tukea tämän muutoksen kohtaamisessa. 

-Såfin