Suoriutujasta luuseriksi 10 päivässä

Olen tehnyt itsestäni melko huvittavan havainnon. Olen ihminen jolla jatkuvasti on kalenteri täynnä ja kaiken lisäksi tykkään siitä. Silloin kun aikataulussani on tilaa täytän sen kuntosalitreenillä, pilateksella ja satunnaisilla lenkeillä. Pyrin syömään terveellisesti (joskus tosin liikaa. heh) ja annan luvan itselleni herkutella ehkä kerran viikossa. Muutama viikko sitten sairastuin tosi pahaan kuumetautiin joka kesti neljä päivää. Toipuminen täysikuntoiseksi kesti vielä pidempään. Vasta 10 päivän jälkeen kovan kuumeen alkamisesta olin omasta mielestäni takaisin ennallani. Uusi arkiviikko oli alkamassa. Päätin ottaa viikonlopun rauhallisesti vielä varmuuden vuoksi. Sinä aikana kuitenkin ajatus rentoilusta pääsi valloilleen. Mielessäni oli pelkkää "hyggeä". Se normaali minä joka touhottaa erinäisten tehtävien ja järjestelyiden parissa päivät pitkät oli yhtäkkiä muuttunut sohvapinnan kuluttajaksi. Mietin ihan oikeasti, että kyllä tähän löhöilyyn voisi tottua. Tiesin, että maanantaina kuntosalitreenit kutsuisi. Kävin itseni kanssa taistelua ja perustelin miksi kuntosalikassia ei ehkä vielä kannattaisi pakata. Koska on tietysti miljoona ja yksi "syytä" miksi kotona olisi parempi viettää vielä yksi päivä. Voi tsiisus.

Onneksi oivalsin hetken henkisen taistelun jälkeen tilanteen ja suutuin itselleni. Miten se kynnys palata takaisin normaaliin arkeen on niin suuri? Muina miehinä olin heittäytymässä laiskottelijaksi lyhyellä 10 päivän kokemuksella. Kaikista pahin on se, että tilanne ei koskenut ainoastaan treeniä. Kyseisenä perjantaina ajattelin myös, että olisi ihan ok ostaa perjantaikarkkia koska viikonloppu alkaa. Samat tekosyyt jatkui herkuttelun suhteen koko viikonlopun. Koska kun on sortunut niin voi ihan hyvin jatkaa samaa konkurssia. Energiatasot laskivat ja kotiaskareetkin jäi tekemättä. Siis oikeasti tämä oli ihan kamala oravanpyörä. Muutuin suoritujasta luuseriksi alle 10 päivässä. Maanantai aamuna löysin itseni kuitenkin pitkän monologin jälkeen kuntosalilta. Herkut laitettiin normaaliin tapaan pois ja energiatasot ovat pikkuhiljaa palautumassa.

Olen vain järkyttynyt miten nopeasti tilanne voi kääntyä ihan päälaelleen. Ja mieti miltä se elämä näyttäisi puolen vuoden päästä jos oravanpyörälle ei heti olisi laittanut loppua. Kaikki osa-alueet elämässä ovat niin kytköksissä toisiinsa ja kun antaa yhden osan repsahtaa niin muut seuraa perässä. Kuin jakkara jonka jalat ovat eripituiset. Huh. Olen monta kertaa aiemmin todennut itselleni, että tällainen pysähtyminen ei ole mun juttu..!

Onko sinulla kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?

-Såfin