2017/11/05

Kun aika on..

Se on kuulkaas nyt niin, että meillä on aloitettu joulufiilistely. Tai siis lähinnä puhun itseni puolesta, sillä vaikka meidän koko perhe tykkää joulusta niin minä kuulun siihen 1% kansasta joka ottaa joulun erittäin vakavasti. Hahaa.. Monessa tilanteessa olen kokenut paremmaksi pitää joulufiilistelyt enemmän tai vähemmän omana tietonani. Mitä lähemmäksi joulua pääsemme tuntuu kuitenkin siltä, etten voi enää pitää innostustani piilossa. Se hetki on täällä nyt. Tällä viikolla rikoimme melkein vuoden mittaisen glögi-selibaatin kun katoimme pöytään pipareita ja lämmitimme glögiä yhdessä lasten kanssa. Ai että. Ihan kuin sattumasta myös eskarissa on alettu harjoittelemaan joululauluja viime viikolla. Samalla tuntui sopivalta alkaa laulamaan myös jouluaiheisia iltalauluja lapsille. Ajankohta on kuitenkin niin aikainen, että pidän huolen siitä, että lastenhuoneen ikkuna on suljettu niin etteivät vaan naapurit kuulisi joulurallatuksiamme (vitsivitsi).. 

Myös täällä blogissa alan pikkuhiljaa fiilistelemään joulua. Tähän liittyen minulla on jo useampi pikkuprojekti joista tulen kertomaan lisää myöhemmin tässä ja ensi kuussa. Näihin lukeutuvat mm. "tee-se-itse" adventtikynttelikkö ja yksi koko perheen askarteluvinkki. Tulen myös tänä vuonna tekemään paljon joululahjoja itse. Viime vuosina meillä on ollut tapana tehdä suuri osa lahjoista itse. Meillä on ollut enemmän ja vähemmän onnistuneita joululahjakokeiluja. Itse tehdyt pyyhkeiden ripustuslenksut olivat hitti muutama vuosi sitten kun taas joitain vuosia sitten pohjaan palannut sinappi ei edes olisi kelvannut laastiksi ja jäi purkittamatta. Tänä vuonna aiomme kokeilla jotain mikä ei vaadi keittämistä. Heh.

Jouluun liittyy myös paljon muuta kuin askartelua. Se on perheen yhdessäoloa ja lasten ihanaa innostusta. Se on tonttujen jälkien etsimistä ja joulutarinoiden kertoimista. Joulu on hyvin erikoista aikaa ja yksi tärkeimmistä tsemppareista jaksaa pimeän kauden läpi. Ilman joulua eläisimme mielestäni kesken puolen vuoden mittaista syksyä. Onneksi on siis joulu. Tästä eteenpäin uskon, että meidän perheessä juodaan glögiä melkein joka viikko ihan sinne aattoon asti. Fiilistelemme joulua niin paljon, että joulun jälkeen tuntuu hyvältä piilottaa tonttukoristeet kaappiin vuodeksi. Se on ainakin tavoitteemme!

Oletko sinä jo juonut ensimmäiset glögit?

-Såfin

10 kommenttia:

  1. Glögipullo korkattu ja piparikausi avattu täälläkin. 😊

    VastaaPoista
  2. Meillä on täällä jo ihan täysi joulutohina päällä. Ensimmäiset tortut ja piparit on siis leivottu, tonttulakit kaivettu esiin ja glögiä tuhottu useampi pullo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Te olette meitä askeleen edellä. Luulen kyllä, että meidänkin pitää pian jo leipoa ensimmäiset piparit. :D :D

      Poista
  3. Meillä ei vielä olla maistettu glögiä, mutta koska siitä on jo puhuttu, niin ehkä se ei ole kauhean kaukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että..! Glögi on niin hyvää. Nyt on hyvä hetki laittaa glögit lämpeämään! <3

      Poista
  4. Ai että alkoi tekemään mieli glögiä <3

    Pitääkin käydä ostamassa <3

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi joulufiilistelijä ��! Tuntuu että vuosi vuodelta tulee aloitettua jouluteekausi ja kaivettua ensimmäiset joulukoristeet esille aina vain aikaisemmin ��. Mutta on se vaan niin ihanaa aikaa ��.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta joulua saa fiilistellä jos siitä tulee hyvälle tuulelle.. ja lasten kanssa joulu on jotenkin vielä maagisempaa aikaa :D

      Poista