Lapsiperheen kaaoksen sietämisestä

Siellä missä lapsia, siellä kaaos. Olen monesti miettinyt sitä, miltä ulkopuolisen silmin näyttää kun me lapsiperheenä pyrähdetään sisään ravintolaan. Meidän mukana tulee aina tietynlainen kaaos. On tavaraa, takkia, lippistä ja kaikki toimintaohjeet kerrotaan ääneen. Lapsi nostetaan paikoilleen ja pian alkaa kovaääninen mietiskely ruokavalintoihin liittyen. Se mitä muut näkevät tällaisena hetkenä on vain pintaraapaisu. Lapsiperheen arki on yhtä kaaosta, myös pinnan alla. Vaikka ennen äitiyttä olin super-järjestelmällinen ihminen, olen pikkuhiljaa joutunut luopumaan tietynlaisesta kontrollista. Olen joutunut kasvattamaan sietokykyä. Kaikki ei voi olla täydellistä. Minulla kesti useita vuosia ymmärtä tämä pieni mutta oleellinen asia selviytymisen kannalta. Itkin alkuaikoina sitä, etten oikeasti enää kyennyt laittamaan täydellisen monipuolista ruokaa, pitämään kotini tiptop-kunnossa, järjestämään lasten harrastuksia, hoitamaan parisuhdetta ja kaverisuhteita, ompelemaan vaatteet lapsille, olemaan superhyvä työssäni, kehittyä ja ylläpitää omia harrastuksia ja olemaan muutenkin täydellinen ihminen. Aikaa pitäisi löytyä ihan kaikkeen. Monta vuotta luulin, että se onnistuisi - uhmasin muiden ohjeita. En halunnut uskoa siihen, ettei kaikkeen voisi panostaa. Ähäkutti, minähän voin. 

Unohdin, että kaikella on myös kääntöpuoli. Jokaista juostua tuntia kohtaan tarvitaan myös rauhallinen hetki. Joka puolella elämää on aina tekemättömiä asioita ja asioita joita voisi tehdä paremmin. Siksi jokaisella vanhemmalla pitää olla sietokyky sanoa itselleen ja ympäristölleen, että on hyväksyttävää panostaa tiettyihin asioihin ja samalla myös luopua toisista. Emme voi olla parhaita kaikessa. Meidän perheen kohdalla valinnat ovat olleet helpot. Kummatkin olemme luopuneet osasta meidän omista harrastuksista lasten myötä. Tai emme luopuneet, mutta laittaneet tauolle. Olemme luopuneet ravintolaillallista hienoissa ravintoloissa ja olemme luopuneet ylenpitkistä työpäivistä. Olemme päättäneet panostaa perheen yhteiseen aikaan. Se on ollut meidän ykkösvalinta jokaisessa käänteessä. Kaiken mitä voimme, teemme yhdessä. Olemme edelleenkin panostaneet kotitekoiseen ruokaan, mutta toisin kuin ennen sallimme myös satunnaisia valmisruokahankintoja. Olemme luopuneet ajatuksesta, että pyykkikorimme olisi tyhjä mutta sen sijaan olemme panostaneet siihen, että yritämme pitää keittiömme puhtaana. Olemme viime vuonna panostaneet lautapeleihin eikä niin paljona askerteluun. Lista jatkuu loputtomiin. Kaikessa on loppujen lopuksi kyse valinnoista. Hiljaisia valintoja joita pikkuhiljaa olemme oppineet sietämään.   

8 vuoden kokemuksella olen oppinut sietämään kaaosta monissa arkisissa asioissa. Nyt tekemämme valinnat tuntuvat hyvin selkeiltä ja hyväksyttäviltä - hyvin eri tavalla kuin miltä ne tuntuivat vuosikymmenen alussa. Jos jotakin niin haluaisin sanoa itselleni silloin tuoreena äitinä: "höllää vähän - se on ihan ok!"

Miten sinä siedät kaaosta?

-Såfin