2019/08/23

Luokkavanhempi, joukkueenjohtaja ja uusia harrastuksia

Meidän arki alkoi kaksi viikkoa sitten kun koulu- ja päiväkotiarki starttasi. Siitä lähtien kalenterimme ovat olleet ihan täynnä kaikkea. Ei huonoja asioita mutta paljon juttuja mahtuu jokaiseen päivään. Tänä syksynä meidän arkea täydentää viime vuoteen verrattuna vielä useampi asia. Minä jatkan jo toista vuotta meidän esikoisen luokkavanhempana ja istun vanhempainryhmän hallituksessa koulussamme. Meidän ryhmä on superaktiivinen ja järjestämme paljon juttuja lapsille kuten tapahtumia, hiihtopäiviä ja sen lisäksi haemme stipendeja ja järjestämme kerhoja lapsille koulupäivän jälkeen. Se on tarpeellista ja kivaa mutta yllättävän aikaavievää. Myös meidän isi-ihmiselle on tänä vuonna luvassa uusia tuulia sillä hän alkaa meidän esikoisen jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtajaksi. Se tarkoittaa myös siellä ohjelman ja kaiken läjässä pitämistä. Haluamme läsnäolollamme taata, että lapsilla ja heidän kavereilla/joukkuetovereilla on mahdollisimman hyvä olla.. 

Tänä syksynä meidän isi-ihminen palasi myös rakkaan harrastuksen pariin josta hän on pitänyt parin vuoden tauon. Hänellä on toki pelannut kaukalopalloa kokoajan mutta nyt kalenteriimme on ilmestynyt myös jääkiekkojoukkueen treenit. Tämä on iso askel tavallaan. Se, että pystymme palauttamaan asioita joista luovuimme lasten takia jossain vaiheessa tarkoittaa sitä, että me tunnustamme itsellemme että lapset ovat jo vähän isompia. Eivät enää taaperoita jotka ovat super kiinni meissä kokoajan. Meidän on aika alkaa pitämään huolta myös itsestämme. Tämä oli ehkä suurin haave joka meillä oli sykyä varten: harrastaa liikuntaa monipuolisesti sekä yksilöinä että perheenä yhdessä. Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että olemme entistä kiireisempiä mutta hyvällä tavalla.

Lisää, lisää mutta mistä luovumme? Kaikki kalenterimerkinnät ja uudet tuulet täyttävät meidän kalenteria ja siksi meidän on myös karsittava jostain. Olemme päättäneet jollain aikavälillä vaihtaa uintiryhmää joka on herättänyt meidän perheen uimaan JOKA lauantai viimeisen kahdeksan vuoden ajan kello 7:45. Syksyn jälkeen aiomme tehdä muutoksen tähän ja lopettaa nykyisessä uintiryhmässä. Tarvitsemme nimittäin kaiken vastapainoksi rentoja viikonloppuaamuja. Sen sijaan pojat aloittavat jossain vaiheessa tämän kouluvuoden aikana uintitekniikkaryhmissä jotka ovat vähän parempaan aikaan ja saamme tällä tavalla rauhoitettua meidän viikonloppuja hieman. 

Tällaisia uusia tuulia meidän perheen arkeen on luvassa. Miltä teidän arki ja harrastusvuosi näyttää?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti